Kuusenkerkkäpesto


Seuraavana villiruokalistallani olivat kuusenkerkät. Nämä kuusen vuosikasvaimet ovat mukavan makeita ja maistuvat ihanasti havumetsältä. Perimätiedon mukaan niillä on vaikka mitä terveysvaikutuksia, ja kuusenkerkistä onkin tehty muun muassa yskänlääkettä. Tiedä häntä, auttavatko kerkät oikeasti yskään, mutta ainakin niissä on runsaasti hivenaineita, antioksidantteja sekä A-ja C-vitamiineja.

Kuusenkerkkiä voi kerätä niin kauan kuin ne ovat pehmeitä ja vaaleanvihreitä, yleensä noin juhannukseen saakka, mutta tänä vuonna varmasti reilusti pidempään. Eri kuusten välillä on myös hurjia eroja kerkkien kasvussa valon määrästä riippuen.



Kerkkien kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin, eli muistathan kysyä maanomistajan luvan ennen kuin lähdet metsään kori kourassa! Keräämisessä kannattaa myös käyttää maalaisjärkeä: jätä pienet kuuset ja latvat rauhaan, äläkä kerää turhan paljon kerkkiä yhdestä kuusesta. Näin et tule häirinneeksi kuusen kasvua.

Kuusenkerkistä tehdään perinteisesti teetä ja siirappia, tai niitä voi laittaa salaatin sekaan ihan sellaisenaan. Itse päätin nyt kokeilla hieman modernimpaa reseptiä, nimittäin kuusenkerkkäpestoa.

Kuusenkerkkäpesto
(suunnilleen saman verran kuin kaupan pestopurkeissa)

Tarvitset
  • 2 dl kuusenkerkkiä
  • 1 dl pinjansiemeniä
  • 1 dl raastettua parmesan-juustoa
  • 1-2 valkosipulin kynttä (riippuen kuinka valkosipulisesta pestosta pidät)
  • n. 1-1,5 dl oliiviöljyä
  • 1 rkl sitruunan mehua
  • suolaa ja pippuria

Valmistusohje
  • Huuhdo kuusenkerkät.
  • Paahda pinjansiemenet pannulla
  • Raasta parmesan ja pilko valkosipuli
  • Yhdistä kerkät, valkosipuli ja pinjansiemenet. Hienonna tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.
  • Lisää tahnaan parmesan-raaste ja sitruunamehu, sekä oliiviöljy vähän kerrallaan. Laita öljyä niin paljon, että saat pestoon haluamasi koostumuksen.
  • Mausta suolalla ja pippurilla, tarkista maku.

Vinkki!
Itse pidän pienistä sattumista pestossa, joten soseutin kerkistä vain puolet tahnaksi, ja siemenistäkin otin osan talteen. Lisäsin soseutuksen jälkeen pestoon kokonaisia pinjansiemeniä, osan lopuista kerkistä sellaisinaan (pienimpiä kerkkiä), sekä osan hieman veitsellä hienonnettuina.







Kommentit