Taskut täynnä

Koin viime viikonloppuna todellisen Avara luonto -hetken. Satuin nimittäin osumaan sopivasti paikalle kyyn synnytykseen. Tiedän, että käärme josta tulee ulos lisää pieniä käärmeitä on viimeinen asia, minkä moni ihminen haluaa koskaan nähdä, mutta itse olin aika innoissani kun pääsin todistamaan tätä tapahtumaa.  Lauantaina o li lämmintä ja aurinkoista, joten päätin lähteä lähellä mökkiä sijaitsevalle "Palomäelle" katsomaan ja kuvailemaan ruskaa. Itse asiassa toivoin kyllä näkeväni samalla reissulla myös kyyn, sillä niitä on melko usein tullut vastaan tuon kivikkoisen mäen rinteillä. Jätin siis koirat kotiin ja jaloissa oli tietenkin saappaat, kuten aina kun olen liikkeellä luonnossa. Ensimmäisen kyyn näin melkein heti poistuttuani tieltä. Jes, löysinhän minä täältä käärmeen, riemuitsin jo tuossa vaiheessa. Huipulla tuli vastaan toinen käärme. Se oli suuri ja ruskea ja kiemurteli ylös varvikkoista rinnettä. Otin muutaman askeleen lähemmäs, ja silloin edestäni luiker

Joskus muinoin kekri oli yksi vuoden suurimmista juhlista. Elämä pyöri maanviljelyksen ympärillä ihan eri tavalla kuin nykyään, ja sadonkorjuu oli tietenkin suuren juhlan paikka. Syksyisin kokoonnuttiin yhteen, katettiin pöydät täyteen sadon antimia ja juhlistettiin vuoden vaihtumista. Kekriin kuului lisäksi monenlaisia taikoja ja ennustuksia, ja myös haltiat ja eläimet saivat osansa kesteistä. Kekrinä pukit, möröt sun muut naamioituneet kummajaiset kiertelivät talosta toiseen vaatien itselleen ruokaa ja juomaa. Jos kiertolaisia ei kohdeltu hyvin, saattoivat he uhata isäntäväkeä uunin rikkomisella. Kekrinä saatettiin myös polttaa kekrivalkeaa eli kokkoa. Sittemmin kaupungistumisen ja kristinukson myötä tämä perinteinen pakanajuhla on vaipunut suurelta osin unohdukseen. Sanana kekri on kuitenkin vielä suomalaisille tuttu, ja joitakin kekritapoja on siirretty jouluun tai uuteen vuoteen: esimerkiksi tinan valaminen on peräisin kekreistä, ja sana joulupukkikin taitaa juontaa juurens

Onkohan tuo verta vai puolukkamehua? Sienet osaavat sitten olla kummallisia eliöitä... Tälle erikoisuudelle on annettu suomeksi niinkin tylsä nimi kuin karvasorakas, johtuen ilmeisesti sen polttavan kirpeästä mausta (myrkyllinen se ei kuitenkaan ole). Englanniksi sienellä on kyllä monia hauskoja nimityksiä, kuten bleeding tooth fungus, devil's tooth ja strawberries and cream. Itse kutsun sitä yleensä verisieneksi, tuo karvasorakas kun ei mielestäni tee oikeutta näin kummalliselle sienelle. Nuoret karvasorakkaat erittävät kosteilla keleillä pinnalleen verenpunaisia pisaroita, joiden merkitys taitaa olla vielä vähän hämärän peitossa. Osa sienistä on kuin kauniita mehua tihkuvia kakkuja, toiset taas näyttävät jonkinlaisilta sienimaailman zombeilta. Kuin pieni kaunis kakku. Hattaraa ja mansikkamehua. Tämä sieni taas oli ennemminkin kuin jostain kauhuelokuvasta. Kasvaessaan verisienet muuttuvat kuitenkin tylsiksi aikuisiksi ja lopettavat pisaroinn