Taskut täynnä

  Talvi on täällä taas. Tai on ollut jo vähän aikaa, mutta en ole saanut vain aikaiseksi laittaa siitä kuvia. Alkusyksystä vielä hieman hirvitti, että miten sitä jaksaa kohta innostua uudesta talvesta, kun edellinenkin tuntui vasta loppuneen. Toivoin, että tänä vuonna pysyvä lumi tulisi vasta (!) marraskuussa, ja niin siinä sitten kävikin. Siinä vaiheessa olin jo valmis toivottamaan lumen ja sen tuoman valon tervetulleiksi takaisin.  Ensilumen retki Naltiotunturin huipulle lokakuun puolivälissä. Eväänä oli glögiä ja piparia ja oltiin jo vähän jouluisissa tunnelmissa. Ja tässä on syy sille, miksi kyseisellä retkellä oli sallittua fiilistellä joulua, vaikka elettiin vasta lokakuuta: huipulta näkyi (horisontin kirkastuessa hetkellisesti) itse joulupukin koti Korvatunturi. Lokakuun lopun hiihtoretkeltä. Nämä lumet sulivat vielä pois. Järvet jäätyivät loka-marraskuun vaihteessa Marraskuun alussa kävin katsomassa tunturissa vaihteeksi nousevaa täysikuuta. Uusi hento lumikerros oli satanut su

  "Muistan sen talven, sillä se toi mukanaan sakeimman lumipyryn mitä olin koskaan nähnyt. Lunta oli satanut läpi yön, ja aamulla heräsin valon ja hiljaisuuden täyttämässä huoneessa. Tuntui, kuin koko maailman olisi vallannut unenomainen rauha. Se oli satumainen päivä, ja sinä päivänä minä tein Lumiukon."                                                       ( Vapaa käännös Lumiukon alusta) Lumiukko-piirretty on olennainen osa monen suomalaisen joulua, ja niin on ollut aina meilläkin. Tämän vuoden piparitaloa suunnitellessamme sisko sitten ehdotti, että mitä jos tehtäisiin kyseisen piirretyn talo ja pihamaa. No tietenkin! Miten emme olleet sitä aikaisemmin keksineet? Mutta eipä tainnut olla kovin moni muukaan, sillä netistä tai somesta ei oikein löytynyt esimerkkikuvia piparisesta Lumiukon talosta. Muutoinkin talosta tuli Google-haulla huonosti mallikuvia, joten ei kun itse piirrettyä katsomaan! Tämä piparkakkutalo oli myös siinä mielessä hyvä valinta, että se oli moneen aika

  Tänä vuonna luontoäiti koristeli Lapin erityisen kauniiksi syksyä varten, levitti suuret punaiset matot mailleen ja verhoili puut kullan ja oranssin sävyihin. Jälleen kerran iloitsin siitä, miten innokas pohjoisen luontoäiti on vaihtamaan kotinsa sisustusta, ja miten lyömätön hänen makunsa on. Olisihan se tylsää, jos täällä aina näyttäisi samalta.  Nyt punaiset matot on jo rullattu varastoon seuraavaa syksyä odottamaan, ja luontoäiti verhoaa hiljalleen maita valkeaan. Mutta tässä siis ensin vähän kuvia syksyn upeista väreistä. Tuntsan Peuratunturin punaisia mattoja Riekonmarjaa Jos Sallaan lähtee ruskaretkelle, kannattaa suunnata Tuntsalle. Sauoiva ruskan keskellä Tuntsajoki Tuntsalla oli paljon myös punaisia ja oransseja koivuja. Yksi pihan kuukkeleista Syksyn ensimmäiset revontulet olivat upeat Siskon kanssa Sauoivanmuristalla (mikä saamenkielestä peräisin oleva nimihirviö!), Tuntsalla. Peuratunturi

  Rakkauteni raakkuihin syttyi muutama vuosi sitten, luettuani niistä ensimmäisen kerran. Raakut eli jokihelmisimpukat viettävät toukkavaiheensa taimenten matkassa, reissaavat ja näkevät maailmaa. Sitten joku päivä ne päättävät, että ovat nähneet tarpeeksi, hyppäävät pois kalan kyydistä ja kaivautuvat joen pohjahiekkaan. Siinä ne sitten istuvat jopa 200 vuotta, paikoillaan, mutta katsellen miten virta liikkuu ja muuttuu ympärillä, kuljettaen alati uusia vesiä niiden ohi. Jokin tuossa raakkujen sielunmaisemassa vain säväyttää tällaista hidasta hämäläistä, joka myöskin oli nuorena toukkana himomatkaaja, mutta joka sittemmin on kaivautunut pohjahiekkaan kotimaassa ja oppinut arvostamaan sen muutttuvaa kauneutta. Olenpa joskus leikkimielisesti sanonutkin, että jos pitäisi jokin sielueläin valita, niin raakku voisi olla ihan hyvä vaihtoehto. Kiehtovaa raakuissa on myös niiden surullinen tarina. Ne ovat Suomen simpukoista ainoita, jotka pystyvät tuottamaan helmiä. Löytääkseen yhden helmen on

Ajattelin etukäteen, että Lapin vuodenajoista kesä tarjoaisi minulle kaikkein vähiten uutta ja yllättävää, sillä olivathan lähes kaikki aikaisemmat pohjoisen reissuni sijoittuneet juuri kesäaikaan. Ja ehkä juuri sen vuoksi se minut niin yllättikin. On kuitenkin eri asia elää Lapin kesää yksittäisen viikon ajan kuin nähdä miten se alkaa, etenee ja loppuu. Ja ennen kaikkea, ymmärtääkseen Lapin kesän todellisen, haikean kauneuden, on ensin koettava pitkä ja ankara talvi. Lapin kesä on lyhyt ja vähäluminen Saappaat vai sukset, mietin lähtiessäni metsään toukokuun viimeisellä viikolla. Päädyin sitten kuitenkin jälkimmäisiin, sillä onhan se meno joutuisampaa suksilla, ja hiihtäminen shortseissa kuulosti aika hauskalta kokemukselta. Loppujen lopuksi se olikin ihan hyvä valinta, sillä paikoin lunta oli vielä saappaan varren verran. Ilma oli lämmin, puro pauhasi, sukset suhisivat ja kimalaiset ja kaukainen moottorikelkka pörisivät. Kesän ja talven äänet sekoittuivat toisiinsa. Hii