Taskut täynnä

Kalliomaalaukset ovat jo itsessään mielenkiintoisia, mutta myös niiden ympäristöt ovat mielestäni äärimmäisen kiehtovia. Maalaukset  sijaitsevat yleensä jylhissä kallioissa veden äärellä, paikoissa, jotka ovat olleet muinaisille ihmisille pyhiä. Ja jotenkin sen pyhyyden ja voiman pystyy aistimaan vielä tänäkin päivänä.  Pyhänpään maalaukset olivat siskoni selän takana kallioseinässä, joka ei näy kuvassa. Pyhänpään kalliomaalaukset sijaitsevat linnuntietä melko lähellä mökkiämme, mutta välissä on tuo pieni lätäkkö nimeltä Päijänne, mikä pidensi matkaamme reilusti. Kyseessä ei ole mikään tunnettu kohde eikä maalauksille vie edes polkua, mutta kun se kerran tuossa melko lähellä oli, päätimme kiertää Päijänteen toiselle puolelle sitä katsomaan. Itse kalliomaalaus oli hyvin himmeä, ja käsittelemättömissä kuvissa niitä ei juuri edes erottanut. Silmä kuitenkin näkee maalaukset kameraa paremmin, ja paikan päällä kuvat olivat haaleudestaan huolimatta ihan hyvin hahmotettavissa.

Ensimmäisen kerran näin lapinpöllön sienimetsällä, useita vuosia sitten. Komea suuri pöllö lähti lentoon sammaleisesta maasta ja istahti kuusen oksalle. Sain minä siitä jotain kuviakin, mutta sen verran huonoja ne olivat, etten niitä viitsi tähän postaukseen etsiä. Myöhemmin eräs lintuharrastaja kertoi, että lapinpöllön kohtaaminen metsässä on melko harvinaista, ja varsinkin kun oltiin Etelä-Suomessa. Yleensä näitä lintuja pääsee näkemään vain silloin, kun myyriä on vähän ja nälkiintyneet pöllöt siirtyvät peltojen laidoille metsästämään. Lappiin muutettuani pääsin näkemään lapinpöllön uudelleen, ja sittemmin tästä on kehkeytynyt varsinainen lapinpöllöjen vuosi. Työkaverini kertoi, että hänen työmatkansa varrella näkyi usein suuri pöllö, ja olihan se sitten minunkin lähdettävä sitä etsimään. Kyseinen lapinpöllö löytyikin, mutta lintu sattui olemaan juuri pienillä nokkaunilla. Kuvia tuli siis vain nukkuvasta pöllöstä, mutta toisaalta hauskoja olivat nekin kuvat. Myöhemmi

Yksi Lapin kesän mukavimmista asioista oli se, että pohjoisessa on vähän eri kukkavalikoima kuin etelässä. Vastaan tuli monta sellaista kasvia, joista olin aiemmin vain haaveillut, ja nähdessäni Kuusamon kauniita ja harvinaisia kämmeköitä oli sisäinen hemulini suorastaan onnesta soikeana. Tässä siis muutamia kauniita Lapin ja Kuusamon kukkasia. Neidonkenkä oli niitä harvinaisia kämmeköitä, joista olin haaveillut jo pidempään. Kukka oli vähintään yhtä kaunis kuin olin kuvitellutkin. Toinen harvinainen kämmekkä, tikankontti. Tämä kämmekkä toi minulle mieleen hemulin myös ulkomuotonsa puolesta. Kiutakönkään rotkosta löytyi vielä tällainen kukkaharvinaisuus, lapinvuokko. Lapin maakuntakukka kullero somistaa teiden ja jokien varsia. Tähänkin kukkaan ihastuin suuresti Lapissa. Kulleron tärkein pölyttäjä on kullerokärpänen, joka viipyy kukassa päiväkausia ja myös parittelee ja munii kukkaan. ( En tosin tiedä, onko kuvan kärpä

"Tänään laitetaan tokka kasaan Haapavaarassa. Vasat laputetaan ja katsotaan omistajat sekä korvamerkitään yön päälle. Tervetuloa!"  Tuollainen viesti tuli muutaman tunnin varoitusajalla, kesken työpäivän. Suunnitelmissa olisi ollut jäädä seuraamaan oikojan työskentelyä pitkälle iltaan, vaan vasanleikko kuulosti sillä kertaa mielenkiintoisemmalta. Niin hammaslääkärin työt vaihtuivat lennosta porohommiin. Hain töiden jälkeen nopeasti kameran kotoa, nappasin lomailevan työkaverin matkan varrelta ja lähdimme ajelemaan pitkin pieniä ja kuoppaisia hiekkateitä. Jälleen kerran sain olla tyytyväinen, että autossani on kunnon maavara. Pienemmällä ajoneuvolla ei oltaisi välttämättä päästy perille asti.  Saapuessamme paikan päälle oli vasojen laputus jo loppusuoralla, mutta vähän ehdin sitäkin vaihetta nähdä. "No niin, meillä on vielä yksi erä poroja jäljellä. Nyt hammaslääkäri tänne sisälle aitaukseen ottamaan vasoja kiinni", huikkasi työkaverin tuttu poromies, ja niin

Kesällä ei ole ehtinyt oikein edes nukkua saati kirjoittaa blogia, kun kaiken vapaa-ajan olisi halunnut käyttää Lapin kesästä nauttimiseen. Nyt olen kuitenkin lomalla ja palannut hetkeksi Etelä-Suomeen, joten on aika istahtaa pitkästä aikaa näppäimistön äärelle ja käydä läpi kevään ja kesän kuvia. Ensimmäiseksi pitää varmaan hoitaa pois alta kertomus metson soitimelta, se kun on ollut minulla jo pidempään roikkumassa. Tosin eivät nämäkään kuvat sen kauempaa ole kuin toukokuulta, vaikka niissä vielä hanget korkeita ovatkin. Vietin soitimella yhteensä seitsemän yötä, joista vain kahtena onnistuin saamaan hyviä kuvia. Muulloin joko teltan paikka tai tähtien asento tai mikä lie oli pielessä. Jos hukkaöiden lisäksi lasketaan mukaan vielä soitimen etsimiseen ja kartoittamiseen käytetyt tunnit, niin täytyy sanoa, että näihin kuviin tuhlautui melkoisesti aikaa. Mutta olipa se sitten lopulta kaiken väärti, sekä kuvat että itse kokemus. Ja toisaalta, ehkä keväthangilla hiihtely