Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Arvoitus menneisyydestä

Kuva
Kerran, kauan sitten, muinainen kulkija pysähtyi erään saaren edustalle ja maalasi rantakallioon kolme hirveä. Oliko kulkija pyyntionnea tavoitteleva metsästäjä vai ihan oikea shamaani, sitä emme tiedä, mutta todennäköisesti maalaukset eivät olleet pelkkää taidetta. Ne liittyivät johonkin tärkeään taikarituaaliin. Vuosituhansia myöhemmin matkasimme tuohon samaiseen saareen, joka tunnetaan nykyään nimellä Avosaari. Sinne ei ole mökiltämme matkaa kuin kymmenisen kilometriä, mutta jostain syystä emme olleet käyneet siellä aikaisemmin. Tosin täytyy sanoa, ettei Luhangan Avosaari ole mikään mainostettu turistikohde, vaan veljeni huomasi kalliomaalaukset vasta jokunen vuosi sitten tutkiessaan lähialueen karttaa. Lisäksi maalaukset sijaitsevat Päijänteellä saaressa, joten paikalle pääsyyn vaaditaan joko hyvät jääkelit tai vene.  En ollut koskaan ennen nähnyt kalliomaalauksia, ja mielikuvani oli, että ne olivat haaleita ja hankalasti hahmotettavissa. Netissä moni Avosaarta tunnetum

Lintujen lumikoti

Kuva
Muutama vuosi sitten rakensin lumitalon pihan pikkueläimille. Päivisin taloa asuttivat terhakat tiaiset, ja yöksi sinne muutti myyräpariskunta. Talon asukkaiden touhuja oli sen verran hauska seurata, että innostuin rakentamaan tänä talvena uuden lumikodin. Myyriä ei ole tällä kertaa näkynyt, mutta linnut ihastuivat uuteen taloonsa (tai sen tarjoiluihin) jälleen ikihyviksi. Huono kännykkäkuva aiemman talon myyräasukkaasta. Malli oli tämän vuoden talossa aika sama kuin edellisessäkin. Ensimmäisenä taloon muutti tomera töyhtötiainen, joka vahti tarkasti uutta kotiaan, eikä päästänyt ketään tunkeilijoita sisään. Taistelu talosta Vähitellen sopu löytyi, ja taloon pääsivät muutkin tintit. Sitten pihapiiriin ilmestyi hieman jähmeästi liikkuva pörröinen talitiainen, ja kyseinen linturavintola suljettiin varmuuden vuoksi salmonellaepäilyn takia. Salmonella voi nimittäin levitä linnusta toiseen ruokintapaikoilla, joissa linnut pääsevät ulost