Tekstit

Ei ihan peruslumiukkoja

Kuva
Lumitaide on hetkellistä. Se kestää päivän, viikon tai kuukauden... Vain niin kauan kuin luonto haluaa. Viimeistään kevättalven koittaessa veistos menettää muotonsa ja katoaa lopulta taivaan tuuliin ja maan puroihin. Toisaalta se on surullista, mutta siinä on myös jotain viehättävää. On jotenkin mahtavaa katsella kättensä töitä, tietäen, että kohta siitä ei ole jäljellä enää mitään. Sitä täytyy ihailla täysin siemauksin tässä ja nyt. Ja onneksi on sentään olemassa kamerat, joilla saa muistoksi kuvia tuosta hetkellisestä taiteesta.

Lumiveistosten teko on minulle lähes jokatalvinen harrastus, ja vuosien saatossa lapsuuden lumiukot ovat kehittyneet hieman monimutkaisemmiksi hahmoiksi. Tässä siis parhaimmat lumitekeleeni vuosien varrelta. 











Ja viimeisinä kaksi suosikkiani. Pidän näistä lumitaideteoksista ennen kaikkea siksi, että luonto lisäsi poikkeuksellisen kauniit kehykset veistoksillemme. Lumihahmo ja sen ympäristö muodostivat näin ehjän kokonaisuuden, tehden veistoksesta vaikuttavamman…

Arvoitus menneisyydestä

Kuva
Kerran, kauan sitten, muinainen kulkija pysähtyi erään saaren edustalle ja maalasi rantakallioon kolme hirveä. Oliko kulkija pyyntionnea tavoitteleva metsästäjä vai ihan oikea shamaani, sitä emme tiedä, mutta todennäköisesti maalaukset eivät olleet pelkkää taidetta. Ne liittyivät johonkin tärkeään taikarituaaliin.



Vuosituhansia myöhemmin matkasimme tuohon samaiseen saareen, joka tunnetaan nykyään nimellä Avosaari. Sinne ei ole mökiltämme matkaa kuin kymmenisen kilometriä, mutta jostain syystä emme olleet käyneet siellä aikaisemmin. Tosin täytyy sanoa, ettei Luhangan Avosaari ole mikään mainostettu turistikohde, vaan veljeni huomasi kalliomaalaukset vasta jokunen vuosi sitten tutkiessaan lähialueen karttaa. Lisäksi maalaukset sijaitsevat Päijänteellä saaressa, joten paikalle pääsyyn vaaditaan joko hyvät jääkelit tai vene. 

En ollut koskaan ennen nähnyt kalliomaalauksia, ja mielikuvani oli, että ne olivat haaleita ja hankalasti hahmotettavissa. Netissä moni Avosaarta tunnetummissa paikois…

Lintujen lumikoti

Kuva
Muutama vuosi sitten rakensin lumitalon pihan pikkueläimille. Päivisin taloa asuttivat terhakat tiaiset, ja yöksi sinne muutti myyräpariskunta. Talon asukkaiden touhuja oli sen verran hauska seurata, että innostuin rakentamaan tänä talvena uuden lumikodin. Myyriä ei ole tällä kertaa näkynyt, mutta linnut ihastuivat uuteen taloonsa (tai sen tarjoiluihin) jälleen ikihyviksi.








Sitten pihapiiriin ilmestyi hieman jähmeästi liikkuva pörröinen talitiainen, ja kyseinen linturavintola suljettiin varmuuden vuoksi salmonellaepäilyn takia. Salmonella voi nimittäin levitä linnusta toiseen ruokintapaikoilla, joissa linnut pääsevät ulostamaan ruoan päälle. Pitkään jaksoivat linnut käydä talossa katsomassa, josko niiden suosikkiravintola olisi jälleen avannut ovensa, ja kököttivät sitten pettyneinä talon edustalla. Nyt epäilen, että alkaa olla jo liian myöhäistä avata ravintolaa uudelleen, sen verran lämpimiä kelejä on luvassa. Taitaa olla tämän lumiravintolan sesonkiaika ohi.

Viirun ja Pesosen (sisustettu) piparitalo

Kuva
Tämän vuoden piparitalon teemaksi valikoituivat lapsuudesta tutut ja rakkaat satuhahmot, Viiru ja Pesonen. Tuo kaksikkohan asuu ihanassa punaisessa puutalossa, joka piparista rakennettuna näytti meillä tältä: 



Mutta ei siinä vielä kaikki, sillä tätä piparkakkutaloa pääsee katsomaan myös sisältä. Käykäämme siis vierailulle Viirun ja Pesosen taloon, jossa (valoja lukuunottamatta) kaikki on syötävää.



Aloitetaanpa keittiöstä, jossa pöytä on katettu täyteen herkkuja, ja huonetta valaisee nurkkaan asetettu joulukuusi.







Astukaamme seuraavaksi pimeän käytävän kautta olohuoneeseen, jossa takkatulen loimu tuo valoa ja lämpöä talvi-iltaan. 






Myöhäissyksyn kauneutta

Kuva
Harva kuvailisi myöhäissyksyä kauniiksi vuodenajaksi. Poissa on hehkuva ruska ja pysyvä lumikin antaa vielä odottaa itseään. On vain märkää, kylmää ja ennen kaikkea pimeää. Syksyä synkimmillään. 

Mutta onhan loka-marraskuussa paljon hyvääkin: ensimmäiset pakkasaamut, ensilumi - ja jopa tuo kaikensyövä ja pohjaton pimeys, joka saa tähdet kirkkaimmilleen ja opettaa arvostamaan jokaista meille suotua auringonsädettä. Ei varmaan ole mitään kauniimpaa kuin marraskuinen aurinko viikkoja kestäneen hämyisän jakson jälkeen. 

Yliopistolla on ollut aika kiireistä nyt syksyllä, joten tänne kirjoitteleminen on valitettavasti jäänyt vähän vähemmälle. Mutta tässä pieni kuvakooste loka-marraskuun kauniista hetkistä - joita onkin ollut loppujen lopuksi aika paljon. Mikä ihana syksy!





















Nyt vuoden synkin vaihe alkaakin olla ohi. Päivä lyhenee vielä hyvän aikaa, mutta lähestyvä joulu ja lumi valaisevat pian näitä pitkiä ja pimeitä öitä.

Mukavaa alkavaa talvea kaikille! 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...