lauantai 27. toukokuuta 2017

Vaaleanvihreä hetki


Nyt on taas se aika vuodesta, kun kaikki on vielä heleän vihreää ja nupulla. Kun kasvit nostavat uniset päänsä maasta ja hiljalleen oikaisevat lehtensä. On kevään ihanin, vaaleanvihreä hetki.


Olen viettänyt suuren osan tästä pitkästä viikonlopusta luonnossa kulkien, kuvaillen keväistä kauneutta ja yrittäen imeä itseeni tätä hetkeä. Liian nopeasti vihreä muuttuu tummaksi ja kielojen lehtiruusukkeet kiertyvät auki. Heleää kevättä kestää vain hetken.


Kielonlehtien ruusukkeita


Jotenkin minulle tuli mieleen tanssija tästä kielosta.


Saniaisetkin nostavat jo päitään maasta.



Vuorenkylässä ei valitettavasti kasva valkovuokkomeriä, joita aina ihastelen pääkaupunkiseudulla. Mutta kaunis on tämä ketunleipien mattokin.


Mustikka kukkii jo.


Myös puissa visertävät vihervarpuset ja tiellä päivää paistattelevat kangasperhoset sointuvat kauniisti kevään sävyihin.
Vihervarpunen

Kangasperhonen




Joskus sitä toivoo, että tätä keväistä heleyttä kestäisi pidempäänkin. Mutta toisaalta, ehkä juuri tuo hetkellisyys on osa kevään viehätystä. Vaaleanvihreästä hetkestä on nautittava täysin rinnoin silloin kun on sen aika.
Liukuvärjätty metsä






tiistai 23. toukokuuta 2017

Lintumaailman Pikku Prinssi

En ollut koskaan nähnyt hippiäistä ennen tätä kevättä. Tai sanotaanko, etten ollut koskaan aikaisemmin huomannut hippiäistä. Näitä Euroopan pienimpiä lintuja on nimittäin todella vaikeaa nähdä. Ei niinkään niiden koon vuoksi (eivät ne ihan niin pieniä sentään ole...), vaan siksi että ne viihtyvät kuusen oksiston piiloissa ja hippiäisten höyhenpeitekin on täsmälleen kuusen värinen. Onhan niillä räväkkä kultainen kruunu päässään, mutta sitäkään ei kuusten pimeydestä helposti huomaa.

Tänä keväänä päädyimme jotenkin siskoni kanssa juttelemaan hippiäisen laulusta. Emme kumpikaan tienneet, miltä se kuulosti, mutta olimme lukeneet sen olevan niin korkeaa että vanhemmilla ihmisillä saattoi olla vaikeuksia kuulla sitä. Mielenkiintomme tätä lintua kohtaan heräsi ja suuntasimme siis luontoporttiin kuuntelemaan hippiäisen laulua. Se oli iloista ja hyvin korkeaa viserrystä, juuri sopivaa tuollaiselle pikkuruiselle linnulle.

Ja kuinka ollakaan, sen jälkeen olen kuullut hippiäisen laulua lähes joka kerta metsään mennessäni ja usein myös mökin pihaan asti. Niitä on siis kaiken aikaa asustellut aivan ympärilläni, enkä minä ole tiennyt siitä mitään! Tämä taas muistutti siitä, miten hyvä olisi opetella tunnistamaan lintujen laulut paremmin...

Yksi päivä pääsin näkemään hippiäisistä muutakin kuin vilauksen harmaita höyheniä. Kuulin tuota pirteää ja hentoa laulua kuusikosta ja yhtäkkiä vihreiden oksien sekaan ilmestyi tulitöyhtöinen pieni pää. Siinä se poikahippiäinen lauleli hetken, ennen kuin siirtyi eteenpäin. Hippiäiset ovat nimittäin oikeita ikiliikkujia jotka eivät paljoa pysähtele.

Uroshippiäisen komea oranssi töyhtö
Nuo nappisilmät ❤
Kultakruunuisen linnun kadottua kauemmas kuusikkoon keksin kokeilla soittaa hippiäisen laulua kännykästäni. Ja siinä samassa tyttöhippiäinen saapui paikalle kuin kutsusta. Se pyöri ympärilläni kuusikossa mysteeristä laulajaa etsien, ja poseerasi kauniisti ainakin hetken kuvia varten.

Pieni pallero
Naaraalla on kapeampi ja kokonaan keltainen juova päälaella.
"Kuka siellä oikein laulaa?"
Hämähäkki löytyi!

Kaikin puolin suloisia uusia tuttavuuksia nämä hippiäiset :)

Ja sitten siihen mistä jutun otsikko tulee. Hippiäisen latinankielinen nimi Regulus regulus nimittäin tarkoittaa pientä kuningasta tai prinssiä. Tämä lintu on siis oikea lintumaailman kultahiuksinen Pikku Prinssi! Samanlaiset on nappisilmätkin...♥