Tekstit

Tuntsa hiihtäjää kutsuu

Kuva
Koiranpennun myötä pitkät tunturiretket ovat jääneet vähiin, mutta kyllä sitä pitää kerran talvessa päästä Tuntsalle hiihtämään. Viime viikonloppuna pyysin naapureita koiranvahdiksi ja suuntasin pitkästä aikaa Pohjois-Sallan syrjäisille tuntureille. Aikaisemmin olen tehnyt Tuntsan hiihtoretket yksin, mutta tällä kertaa sain houkuteltua mukaan erään valokuvausta harrastavan tuttavan. Onhan siinä omanlaisensa tunnelma, kun hiihtelee itsekseen tunturissa todellisen erämaan liepeillä, mutta mukavaa oli vaihteeksi hiihtää seurassakin. Ennen kaikkea seura tuntui mukavalta, kun käännyimme Naruskantieltä pikkuiselle ja yllättävän lumiselle Tuntsantielle, jonne ei ilman nelivetoa olisi ollut mitään asiaa. Olisipahan joku työntämässä, jos jäätäisiin jumiin. Pakkastakin oli paljon enemmän kuin oli luvattu, reilut parikymmentä astetta.  Kuskoivantiellä oli vanha kelkanjälki, jota pitkin oli hyvä hiihtää kohti tunturialuetta, eikä liikkuessa pakkasta huomannut juuri muusta kuin huurtuvista hiuksist

Koirista odotetuimmalle

Kuva
  Voi et tiedäkään,  kuinka olen sinua odottanut. Oikeastaan koko ikäni tiesin, että jokin päivä saapuisit elämääni, ja viime talvesta lähtien olen sinua etsinyt. Kun kesällä sydämeeni jäi vielä koiran muotoinen aukko, aloin odottaa sinua kahta kovemmin. Maailman parhaan koiran paikka oli jälleen auki. Hassua kyllä, sinun piti alunperin olla pieni terrieri. Sillä tiedättehän, pienet tassut tuovat sisälle vähemmän kuraa, pienet kuonot jättävät ikkunaan pienempiä nenänjälkiä. Lyhyillä jaloilla ei yllä varastelemaan pöydiltä, ja pieni koira mahtuu kätevästi kainaloon tai täyteen pakattuun autoon. Vaan jotenkin siinä kävi niin, että kun sinut vihdoin löysin, olitkin iso sekarotuinen koira. Ja se tuntui sitten kuitenkin oikealta valinnalta, minun koiraltani. Sillä isoilla koirilla on paitsi isot tassut, usein myös suuri ja lempeä sydän. Pitkät jalat kantavat kauas hankalassakin maastossa, ja isossa koirassa riittää mitä halata. Ja olihan se sydämeen jäänyt aukkokin suuren koiran muotoinen.

Ei syksyä ilman ruskakuvia

Kuva
Kai se pitää taas vähän syyskuvia tänne laittaa, kun kerran ruskan ihmemaassa asuu. Tällä hetkellä Lapissa eletään itse asiassa jo "takasyksyä", kun parin lumisen viikon jälkeen palattiin taas vesisateeseen. Talvea odotellessa. Tuntsan ruskaa (Sauoivanmurista) Matkalla Koukkutunturiin. Tunturin ympärillä oli niin hienoa vanhaa metsää, että matka huipulle kesti hurjan kauan kun piti vähän väliä pysähtyä puita ihastelemaan. Koukkutunturissa. Tänä syksynä tuntui, että melkein jokaisella tunturiretkellä tuli karhunkakat vastaan. Tällä retkellä ne olivat kuvassa näkyvän tunturilammen rannalla. Tällainen avara tunturimaisema olisi kyllä aika idyllinen ja mukava paikka nähdä karhu (sopivan kaukaa). Maailman sievin riekonmarjamatto (Sauoivanmurista)

Vedenjakajalla

Kuva
  En ollut koskaan ollut kovin kiinnostunut vesien virtauksista:  mistä joet saivat alkunsa, mihin ne päätyivät.  En, ennen kuin kävin Värriötunturilla,  Tuntsan suurella vedenjakajalla.  Kokonaisen päivän kuljin pitkin tunturin pitkää selkää,  kuutoshuipulta neloselle ja takaisin.  Katselin rinteiltä sikiäviä tunturipuroja,  kuinka ne ilmestyvät maan pinnalle kuin tyhjästä,   kasvoivat ja helkkyivät iloisina alas rinteitä pitkin,  kohti suurempia jokia ja kaukaisia meriä.   Ja jokaisen puron alku oli kaunis ja ihmeellinen,  aivan kuten syntymä maailmassa ylipäätään on. Siinä missä alkoi vesi, alkoi elämä. Karu rakka ja nummi vaihtuivat kukkiin, vehreyteen ja pörriäisiin. Kuin keidas keskellä autiomaata. Ja mitä pidemmälle puro ehti, mitä suuremmaksi se kasvoi, sitä enemmmän elämää se säteili ympärilleen. Tämän tunturin vedet laskivat kolmeen suuntaan,  kulkivat kolmea jokea pitkin,  ja päätyivät lopulta kolmeen eri mereen.  Seisoin tärkeällä vedenjakajalla,  rajapinnalla, jokien alkul

Tonttuvaellus

Kuva
  Pari viikkoa sitten nämä kaksi "tonttua" lähtivät vaeltamaan omiensa pariin. Myyttinen Korvatunturi oli kutsunut meitä luokseen siitä lähtien, kun viime syksynä kävimme katsomassa sitä Naltiotunturin laelta. Se kohosi horisontista terävähuippuisena ja jylhänä kuin vuori, erottuen selvästi muusta maisemasta. Ja kyllähän joulun salaisuuskin kiehtoi. Millainen olikaan tuo salaperäinen tunturi, jonka kerrottiin olevan Joulupukin koti? Tunturi, jonka kaikki tunsivat nimeltä, mutta josta suurin osa suomalaisista ei silti tiennyt paljon mitään? Kirjoituksen lopusta löytyy muutamia käytännön vinkkejä  ja tarkempaa tietoa niille, jotka myös suunnittelevat Korvatunturin vaellusta. Korvatunturi ensilumen aikaan. Naltiotunturille näkyvät kaikki kolme korvaa, joista kaksi on Suomen ja yksi Venäjän puolella. 1. Päivä: Kemihaara - Vieriharju (10 km) Ajelimme siskon kanssa Savukosken pohjoisosiin, jossa Korvatunturi sijaitsee. Joulu on läsnä Joulupukin kotipaikkakunnalla kesälläkin: se näk