keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Jogurttinen vadelmatiramisu


Alkaa olla aika tyhjentää pakastimesta vanhoja marjavarastoja, jotta kesällä pääsee sitten taas keräämään uusia niiden tilalle. Kehittelin siis jälkkäriksi tällaisen jogurttisen vadelmatiramisun, joka on hieman perinteistä tiramisua raikkaampi ja kesäisempi.

Jogurttinen vadelmatiramisu
(isohko vuoallinen/n. 15 annosta)

Kauramurotaikina (pellillinen)
  • 300g voita
  • 1 dl sokeria
  • 3/4 dl fariinisokeria
  • 2 munaa
  • 5 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl kaurahiutaleita
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 2 tl vaniljasokeria
  • Voit myös käyttää valmista kauramurotaikinaa tai Digestive-keksejä, jotka kastat kahviin ja asettelet levyiksi vuokaan.
Jogurttivaahto
  • 4 dl vispikermaa
  • 400g kreikkalaista jogurttia
  • 2 dl vaniljajogurttia
  • 100g valkosuklaata (+vähän raastettuna kerrosten väliin ja koristeeksi)
  • 1 rkl vaniljasokeria
Lisäksi
  • n. 1-1,5 litraa vadelmia
  • vahvaa kahvia kostuttamiseen

Valmistusohje
  • Vaahdota voi, sokeri ja fariinisokeri
  • Lisää munat yksi kerrallaan vatkaten
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita tasaiseksi. Anna taikinan jähmettyä kelmulla peitettynä jääkaapissa tunti tai pari.
  • Kaulitse taikina pellille koko pellin suuruiseksi neliskanttiseksi keksilevyksi. Paista 200° n. 16-18 min. Jäähdytä ritilällä.
  • Valmista jogurttivaahto. Sulata valkosuklaa mikrossa pienellä teholla ja anna jäähtyä hetken. Vaahdota kerma ja lisää siihen suklaa samalla vatkaten sekä loput ainekset.
  • Leikkaa keksilevy kahtia niin, että saat kaksi suorakaiteen muotoista levyä. Leikkaa reunoja pois, jotta saat levyistä käyttämäsi vuoan kokoisia.
  • Laita vuoan pohjalle toinen keksilevyistä ja kostuta se hyvin kahvilla. Laita päälle jogurttivaahtoa, vadelmia ja hieman raastettua valkosuklaata. Tee toinen kerros vastaavalla tavalla.



lauantai 27. toukokuuta 2017

Vaaleanvihreä hetki


Nyt on taas se aika vuodesta, kun kaikki on vielä heleän vihreää ja nupulla. Kun kasvit nostavat uniset päänsä maasta ja hiljalleen oikaisevat lehtensä. On kevään ihanin, vaaleanvihreä hetki.


Olen viettänyt suuren osan tästä pitkästä viikonlopusta luonnossa kulkien, kuvaillen keväistä kauneutta ja yrittäen imeä itseeni tätä hetkeä. Liian nopeasti vihreä muuttuu tummaksi ja kielojen lehtiruusukkeet kiertyvät auki. Heleää kevättä kestää vain hetken.


Kielonlehtien ruusukkeita


Jotenkin minulle tuli mieleen tanssija tästä kielosta.


Saniaisetkin nostavat jo päitään maasta.




Vuorenkylässä ei valitettavasti kasva valkovuokkomeriä, joita aina ihastelen pääkaupunkiseudulla. Mutta kaunis on tämä ketunleipien mattokin.


Mustikka kukkii jo.
Myös puissa visertävät vihervarpuset ja tiellä päivää paistattelevat kangasperhoset sointuvat kauniisti kevään sävyihin.

Vihervarpunen

Kangasperhonen
Joskus sitä toivoo, että tätä keväistä heleyttä kestäisi pidempäänkin. Mutta toisaalta, ehkä juuri tuo hetkellisyys on osa kevään viehätystä. Vaaleanvihreästä hetkestä on nautittava täysin rinnoin silloin kun on sen aika.
Liukuvärjätty metsä






tiistai 23. toukokuuta 2017

Lintumaailman Pikku Prinssi

En ollut koskaan nähnyt hippiäistä ennen tätä kevättä. Tai sanotaanko, etten ollut koskaan aikaisemmin huomannut hippiäistä. Näitä Euroopan pienimpiä lintuja on nimittäin todella vaikeaa nähdä. Ei niinkään niiden koon vuoksi (eivät ne ihan niin pieniä sentään ole...), vaan siksi että ne viihtyvät kuusen oksiston piiloissa ja hippiäisten höyhenpeitekin on täsmälleen kuusen värinen. Onhan niillä räväkkä kultainen kruunu päässään, mutta sitäkään ei kuusten pimeydestä helposti huomaa.

Tänä keväänä päädyimme jotenkin siskoni kanssa juttelemaan hippiäisen laulusta. Emme kumpikaan tienneet, miltä se kuulosti, mutta olimme lukeneet sen olevan niin korkeaa että vanhemmilla ihmisillä saattoi olla vaikeuksia kuulla sitä. Mielenkiintomme tätä lintua kohtaan heräsi ja suuntasimme siis luontoporttiin kuuntelemaan hippiäisen laulua. Se oli iloista ja hyvin korkeaa viserrystä, juuri sopivaa tuollaiselle pikkuruiselle linnulle.

Ja kuinka ollakaan, sen jälkeen olen kuullut hippiäisen laulua lähes joka kerta metsään mennessäni ja usein myös mökin pihaan asti. Niitä on siis kaiken aikaa asustellut aivan ympärilläni, enkä minä ole tiennyt siitä mitään! Tämä taas muistutti siitä, miten hyvä olisi opetella tunnistamaan lintujen laulut paremmin...

Yksi päivä pääsin näkemään hippiäisistä muutakin kuin vilauksen harmaita höyheniä. Kuulin tuota pirteää ja hentoa laulua kuusikosta ja yhtäkkiä vihreiden oksien sekaan ilmestyi tulitöyhtöinen pieni pää. Siinä se poikahippiäinen lauleli hetken, ennen kuin siirtyi eteenpäin. Hippiäiset ovat nimittäin oikeita ikiliikkujia jotka eivät paljoa pysähtele.

Uroshippiäisen komea oranssi töyhtö
Nuo nappisilmät ❤
Kultakruunuisen linnun kadottua kauemmas kuusikkoon keksin kokeilla soittaa hippiäisen laulua kännykästäni. Ja siinä samassa tyttöhippiäinen saapui paikalle kuin kutsusta. Se pyöri ympärilläni kuusikossa mysteeristä laulajaa etsien, ja poseerasi kauniisti ainakin hetken kuvia varten.

Pieni pallero
Naaraalla on kapeampi ja kokonaan keltainen juova päälaella.
"Kuka siellä oikein laulaa?"
Hämähäkki löytyi!

Kaikin puolin suloisia uusia tuttavuuksia nämä hippiäiset :)

Ja sitten siihen mistä jutun otsikko tulee. Hippiäisen latinankielinen nimi Regulus regulus nimittäin tarkoittaa pientä kuningasta tai prinssiä. Tämä lintu on siis oikea lintumaailman kultahiuksinen Pikku Prinssi! Samanlaiset on nappisilmätkin...♥


torstai 18. toukokuuta 2017

Jättiläisten ja lilliputtien metsä



Tällä teollisuusmetsien aikakaudella on aina mukava yllätys eksyä keskelle oikeaa ikimetsää. Tietenkin teollisuusmetsäkin voi olla todella kaunis, mutta on näissä täysin luonnontilaisissa kuusikoissa silti jotain erityistä taian tuntua. Sellaisessa paikassa alkaa väkisinkin nähdä jälkiä entisaikojen jättiläisistä, menninkäisistä ja keijukaisista.


Löysimme perheeni kanssa tämän satumetsän hieman puolivahingossa. Päätimme kerran tässä keväällä käydä pienellä retkellä mökkimme lähiympäristössä, ja etsiskelimme kartasta jotain mielenkiintoisen näköistä paikkaa. Valintamme osui Paljakonpuroon, josta emme siis tienneet etukäteen oikein mitään.


Paljakonpuro paljastui sieväksi pieneksi metsänoroksi, joka virtasi ihanan ikimetsän läpi. Siellä ei näkynyt ainuttakaan ihmisen jalanjälkeä tai moottorisahalla kaadetun puun kantoa. Ainoat sammaleeseen painuneet jäljet olivat peräisin hirven sorkista.


Hirvien lisäksi metsässä näkyi asustaneen myös jättiläisiä, jotka olivat katkoneet puita ja rakennelleet kivenjärkäleistä torneja. Jättimäisiä olivat myös monet kuuset ja käävät.


Jättiläisen pinoamia kiviä?



Suurten ihmetysten lisäksi metsän kätköistä löytyi myös jotain pientä ja kaunista, nimittäin lilliputtien linna.

Lilliputtien linna

Kukahan siellä asuu?


En ole ihan varma, mikä ötökkä linnoituksen oli  kaivertanut, mutta voisikohan olla vaikka hevosmuurahainen?? Taitavia veistäjiä siellä on joka tapauksessa asustanut! Meistä linna oli kuin pienoisversio Petran muinaisesta kaupungista, joten voisipa sen nimi olla myös Muurahaisten Petra :)

Petran kallioon kaiverrettu kaupunki Jordaniassa, jossa meidän lisäksemme myös mm. Indiana Jones on seikkaillut.


Linnoituskannosta kaatunut puu
Tuntui, etteivät ihmeet meinanneet millään loppua tuosta metsästä. Olen usein ihastellut vanhoista kannoista kohoavia uusia puuntaimia, jotka näyttävät kasvavan kuin luonnon omassa kukkaruukussa. Ne kuvastavat mielestäni hauskasti uutta alkua ja luonnon kiertokulkua. Useimmiten nuo taimet näyttävät kutakuinkin tältä:


Olen miettinyt, kasvavatko nuo puut koskaan oikeiksi puiksi, niitä kun näkee aina vain pieninä taimina. Loppuvatko ravinteet tai luhistuuko vanha kanto pois niiden alta jossain vaiheessa? Näitä pieniä kantopuita oli tässäkin satumetsässä runsaasti, mutta sitten eteemme tulikin tämä:


Kannoista kasvavat taimet pystyvät siis näköjään joskus kasvamaan ihan oikean puun mittoihin!

Luonnon omassa kukkaruukussa

Kaikessa rumuudessaan jotenkin viehättävä kuusi :)




Paljakonpuron metsässä jokainen puu sai kasvaa juuri sellaiseksi kuin halusi, ja se näkyi kauniisti maisemassa; metsän kuusia ei oltu todellakaan yhdestä ja samasta puusta veistetty! Toivotaan, että paikka pysyy satumaisena ikimetsänä vielä tulevaisuudessakin.


Olipa kyllä hyvä lähialueen löytöretki tuolla kertaa!


tiistai 16. toukokuuta 2017

Sammakko joka rakastui rupikonnaan

- Ja muita kuvia sammakkolammelta


Hali ♥


Saku Sammakko kosiomatkallaan,
nyt iskikin silmänsä rupikonnaan?

No, olihan siinä laulussakin lajienvälistä rakkautta, ja rupikonna nyt on sentään paljon lähempänä sammakkoa kuin Hillevi Hiiri... Konnan ilmeestä päätellen tunne ei vain tainnut olla molemminpuolinen :D


Kevättä on siis rinnassa myös sammakkomaailmassa. Jokaisesta tienvarren lammikosta kuuluu kova kurnutus ja sitten sarja pieniä molskahduksia sammakoiden paetessa veden alle.


Eräällä iltakävelyllä osuimme siskoni kanssa keskelle rupikonnien kansainvaellusta kohti Ruuhilampea. Olisi pitänyt laskea, kuinka monta konnaa näimme tiellä lammen kohdalla, mutta oli niitä varmaan kymmenkunta. Rupikonnat nimittäin vaeltavat aina samalle lammelle kutemaan, joskus pitkienkin matkojen päästä. Vaikka tuo tie ei olekaan vilkkaasti liikennöity, siirsimme kuitenkin kaikki rupikonnat ojan puolelle, jotta ne pääsisivät turvallisesti perille asti.

Matkalla kutupaikalle
Kyyti tien yli
Varsin kuvauksellinen rupikonna

Tällä konnalla oli kaunis ruostemainen iho


Hauskoja otuksia nuo rupikonnat! Ja paljon mukavampia kuvattaviakin kuin sammakot, kun eivät ole niin säikkyjä tai vikkeliä liikkeissään :)
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...