Taskut täynnä

Niin monta vaaraa jonka huipulle haluaisin kiivetä, niin monta koskea ja köngästä joiden kuohuja tahtoisin päästä kuuntelemaan. Ja vain muutama päivä aikaa Kuusamossa. Hieman tuossa luontokohteiden yltäkylläisyydessä oli vaikeuksia valita missä sitä kävisi, varsinkin kun osa porukasta halusi ehtiä myös kalastaa ja käytössä oli vain yksi auto. Lisäksi kuumuus rajoitti menemisiä pikkuisen, sillä helteellä ei todellakaan jaksanut olla liikkeellä ihan koko päivää. Lopulta saimme kuitenkin mahdutettua reissuumme kaikenlaista jylhää luontoa, kuten Kiutakönkään kuohut, Jyrävän hyppivät taimenet, Konttaisen ja Pähkänäkallion maalaukselliset näköaoalat ja Riisitunturin tykkylumen runtelemat puut. Kiutakönkäällä ihmettelemässä veden voimaa. Auringonlaskun jälkeen tällä suositulla nähtävyydellä ei muita ihmisiä näkynyt, ja lämpötilatkin olivat jo ihan siedettävät. Hiidenkirnu - näitä Kiutakönkäällä riitti! Kiutaköngäs Konttaisen körmymäinen profiili näytti suorastaan k

Saapuessamme vuokramökillemme Kuusamoon oli aurinko juuri laskeutumassa vastarannan taakse ja tyyni järvi hehkui kullanoranssina. Pihassa näkyi poronpapanoita ja pian naavaisiin rantakuusiin ilmestyi vielä kuukkeli toivottamaan meidät tervetulleiksi. Ilmassa oli heti aistittavissa selvää pohjoisen tuntua, vaikka ilta olikin yhä lämmin helteisen päivän jäljiltä eikä hyttysiäkään juuri pyörinyt ympärillä. Tällainen näky meitä oli vastassa saapuessamme perille!   Pohjoisen maisemat ja etelän lämpö. Näin isä kuvaili matkaamme reissun päätteeksi ja mielestäni se oli niin osuva ilmaisu, että laitoin sen tämän postauksen otsikoksi. Välillä tuli melkein sellainen olo kuin olisi etelänmatkalla, kun koko ajan piti käydä uimassa viilentymässä, keskipäivällä "vietettiin siestaa" ja illalla heräiltiin uudestaan kun jaksoi vähän liikkuakin. Onneksi vuokramökkimme ranta oli kuitenkin oikein ihana, pohja luonnonhiekkaa ja vesi kristallinkirkasta. Mikäs siinä oli uiskennellessa.

Tuli kävelyllä vastaan supikoira. Eihän se ensimmäinen kerta ollut, tarkkanenäinen Pablo-koira kun näitä vainuaa aika tehokkaasti, mutta aiemmin en ole supikoirasta saanut kameralla kuvia. Nytkin olisi pitänyt ottaa kamera esiin heti kun näin jotain liikettä heinikon seassa, sillä vain pienen hetken supikoira katseli minua astuttuaan esiin ja köpötteli pian suojaan kiven alle. Sieltä se sitten murisi hurjana Pablolle. Olihan se suloinen, pieni pörröinen otus rosvomaski naamallaan, mutta eipä noista supikoirista voi oikein tykätä. Vieraalla maalla ovat, ryöväämässä muutenkin taantuneiden metsäkanojen pesiä ja levittämässä tauteja. Viime aikoina on tosin ollut hieman ristiriitaista kirjoitusta supikoirien haitallisuudesta. Vieraslajit.fi -sivuston mukaan supikoira ei olisikaan metsäkanalintujen kannalta yhtä haitallinen laji kuin on luultu. Maaseudun tulevaisuuden jutussa taas tyrmätään täysin ne tutkimukset, joiden mukaan supikoirilla ei ole suurta vaikutusta lintukantoihin.

Tästä jälkiruoasta tuli niin sievä, että se kelpaisi varmasti prinsessallekin. Luonnonkaunis prinsessa-pannacotta ei tietenkään mitään lisättyjä väriaineita tarvitse, vaan hehkuvan ulkonäkönsä se saa upealta luonnoltamme, jota koristavat tällä hetkellä leiskuvat maitohorsmat ja makeat metsämarjat. Horsmankukat ja herkkumarjat saavat makuparikseen raikasta sitruunaa ja pehmeää vaniljaa, jolloin jälkiruoan makumaailmasta tulee hempeän herkullinen. Sillä pitäähän todellisen prinsessan olla muutakin kuin vain kaunis ulkokuori. Reseptin pohjana ja innoittajana toimi viime kesänä kokeiltu horsmankukkajuoma.  Halutessasi voit vaikka tehdä kaksinkertaisen annoksen horsmamehua, käyttää siitä puolet näihin jälkiruokiin ja juoda puolet mehuna.  Pannacotan voi valmistaa myös viini-tai shampanjalaseihin niin, että kerrokset menevät vinottain. Tällöin kannattaa tehdä varmuuden vuoksi kaksinkertainen annos vaniljapannacottaa, sillä päällimmäistä vanukasta tarvitaan enemmän kuin alempaa. Laita

Olen ehdottomasti aamuihminen. En yleensä jaksa valvoa myöhään yöhön, enkä ole koskaan osannut nukkua pitkälle aamupäivään. Välillä sitä täytyy kuitenkin uhrata yöunensa, jos haluaa nähdä ja kokea jotain uskomattoman kaunista, kuten syksyisen tähtitaivaan, talvisen kuutamon, leiskuvat revontulet - tai taianomaisen kesäyön. Söimme tässä eräänä iltana Kingiksiä mökillä, sellaisia joiden tikuista paljastui aina jokin mukava lausahdus, ja sekä minun että siskoni jätskitikussa luki "hulluttele vaikka koko yö". No eiköhän sitten lähdetä retkelle kesäyöhön, päätettiin yksissä tuumin. Yöretki oli ollut meillä suunnitelmissa jo koko alkukesän, mutta jotenkin se oli aina jäänyt toteuttamatta. Hyppäsimme aluksi mönkijän kyytiin ja lähdimme pienelle auringonlaskuajelulle. Ajoimme pitkin kiemuraisia ja mäkisiä hiekkateitä, pysähtyen aina jos tuli vastaan jotain kaunista tai mielenkiintoista (eli aika usein). Onneksi mönkijän saa kätevästi parkkeerattua melkeinpä mihin vain.