Ensimmäinen kevätpäivä
Oli helmikuun toiseksi viimeinen päivä. Aurinko paistoi korkealta päästessäni töistä kotiin, päivät olivat pidentyneet jo huomattavasti keskitalvesta. Nyt ehti jo ihan arkenakin töiden jälkeen ylös tunturiin. Suuntasin kohti Pohjoisempaa Sallatunturia, ajatuksenani lumikenkäillä sen laelle auringonlaskua katsomaan. Taivas oli täysin kirkas. Ehkä siis tällä kertaa onnistuisin, ajattelin. Pohjoisempi Sallatunturi, toiselta nimeltään Iso-Pyhätunturi, on ollut minulle aina vähän oikukas. Useamman kerran olen kiivennyt sen laelle auringonlaskua katsomaan, mutta aina on taivas vetäytynyt pilveen huipulle päästyäni. Koko talven siellä on puhaltanut todella kylmä ja tuima tuuli, ja kun olen yrittänyt viedä siskoani sinne maisemia katsomaan, on ilma ollut aina niin luminen että oikeastaan mitään ei ole näkynyt. "Taas tällainen perinteinen tunturisää", totesi siskoni tuolla reissulla. Erityisesti yksi retki pohjoiselle Sallatunturille on jäänyt mieleeni. Lähtiessä