sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Hämähäkeistä suloisin


On olemassa yksi hämäkki, josta ei vain voi olla pitämättä. Se on pieni, pörröinen ja äärimmäisen suloinen. Se kääntyy uteliaana tapittamaan suoraan silmiin, ja osaapa tämä hurmuri vielä tanssiakin. Sanotaan, että se on hämähäkki joka voi auttaa araknofoobikkoja pääsemään eroon kammostaan. Sillä miten kukaan voisi pelätä tai inhota tällaista pikkuruista söpöläistä?


Tuo "oksa" on mustikan varpu, eli aika pieni on tämä hämis!


Kyseessä on tietenkin veikeä hyppyhämähäkki. Oikeastaan se ei ole mikään yksittäinen laji, vaan hyvinkin laaja hämähäkkien heimo. Suurin osa hyppijöistä elelee trooppisilla alueilla, mutta löytyy näitä hurmureita reilusti täältä Suomestakin.


Söpö pörröinen hämähäkki


Itse olen tutustunut hyppyhämähäkkeihin lähemmin vasta tänä vuonna, kun olen saanut käyttööni makrolinssin. Kyllähän hyppijöitä voi paljain silminkin katsella, mutta paremmin niiden ilmeet saa esille suurentavan linssin avulla.

Ensimmäinen hyppijä tuli vastaan kuvatessani rantahämähäkkiä. Hyppyhämähäkit rakastavat kameroita, ja tuokin pieni hämis kiipesi innoissaan käsivarrelleni huomatessaan kameran kädessäni: "Hei, minäkin haluan kuvaan!"
Mutta valitettavasti en tuolloin tajunnut, mikä upea kuvauskohde tuo vaatimaton kirppu olisi ollut. Huitaisin sen pois kädeltäni ja jatkoin näyttävämmän rantahämähäkin kuvaamista. Hetken kuluttua sitten tajusin, että hetkinen, ei kai se vain ollut hyppyhämähäkki! Eivätkös ne juuri olleet niitä suurisilmäisiä supersöpöjä hämiksiä? Mutta eipä sitä hyppijää sitten enää löytynyt ruohikosta, oli varmasti harmistunut ja häipynyt kun en ollut sitä ymmärtänyt kuvata....



Seuraavan kerran löysin hyppijän puolukkakipponi reunalta, kun olin poimimassa marjoja takametsästä. Kameraa ei tietenkään ollut mukana, mutta onneksi hyppyhämähäkki odotti kiltisti purkin laidalla, että päästiin takaisin mökille. Sillä kuten jo sanoinkin, hyppyhämähäkit ovat varsinaisia linssiluteita! Tämäkin yksilö hyppäsi kameran linssiin ainakin viisi kertaa kuvaussession aikana.






Hyppyhämähäkit saalistavat loikkaamalla saaliinsa kimppuun, eli ne eivät kudo pyydysverkkoja. Sen sijaan ne käyttävät seittiä eräänlaisena turvaköytenä hypyissä.

Myöhemmin menin vielä ihan etsimään hyppyhämähäkkejä tuolta puolukkapaikalta. Aika tarkkaan siinä sai varpuja katsella, mutta lopulta sieltä sitten löytyi yksi hyppijä. Varsin kuvauksellinen ja ilmeikäs pikku malli oli tuokin hämis.








Voi noita silmiä...


Suloisen ulkonäön lisäksi hyppyhämähäkeissä viehättää niiden veikeä käyttäytyminen. Ensinnäkin, urokset tanssivat kosiskellessaan puolisoaan. Itse en ole tuollaista tanssia koskaan nähnyt, mutta oikeastaan hyppyhämähäkit liikkuvat aina hieman niiaillen ja viittoen, mikä sekin näyttää melkein tanssimiselta. 

Ja netistä löytyy tietenkin hauskoja tanssivideoita, suosittelen käymään katsomassa esimerkiksi nämä:

Rakkauden ja elämän tanssi - BBC
Hyppyhämähäkkien joulu
Meksikolainen tanssi

Jotain se yritti kovasti viittoa minulle, mutta en ihan ymmärtänyt.

Hyppyhämähäkit ovat erikoisia myös siinä mielessä, että ne ovat jotenkin eri tavalla tietoisia ihmisen läsnäolosta kuin muut hämähäkit. Ne katsovat suoraan silmiin, kohottavat eturuumistaan nähdäkseen paremmin ja tarkkailevat muutenkin uteliaina ympäristöään. Varsin ilmeikkäitäkin ne ovat muihin hämähäkkeihin verrattuna.


Hyppyhämähäkeillä on hämiksistä paras näköaisti. Suuria ja tarkkoja silmiä tarvitaankin saalistuksessa, hypyissä ja sulhasehdokkaan tanssitaidon arvioinnissa,

Jos edellisen kirjoitukseni kuvat rantahämähäkistä eivät vielä herättäneet sympatioita hämiksiä kohtaan, niin toivon että nämä kuvat onnistuvat siinä paremmin. Ihan hyödyllisiä ja hauskoja otuksia nekin loppujen lopuksi ovat. Eivätkä hämähäkit oikeastaan näytä yhtään niin pelottavilta ja inhottavilta, kun näkee niiden kasvot!




perjantai 13. lokakuuta 2017

Hämähäkkiäiti


Ja taas minä kirjoittelen sellaisista otuksista, jotka herättävät inhoa ja kauhua monissa ihmisissä. Nyt on nimittäin vuoro päästää hämähäkit parrasvaloon parin blogikirjoituksen ajaksi.


Itse suhtaudun hämähäkkeihin melko neutraalisti. Eivät ne mitään lempiötököitäni ole, mutten niitä suuremmin kammoakaan. Jotkin niistä ovat kyllä hieman inhottavan näköisiä, mutta toiset ovat jopa kauniita tai suloisiakin. 


Näissä kuvissa esiintyy rantahämähäkki, joka on hämähäkeistämme suurimpia. Tämän lajin naaraat voivat hyvinkin olla seitsemän senttiä läpimitaltaan (jalkojen kanssa), ja ne ovatkin kokonsa vuoksi mielestäni komeita ilmestyksiä. Nimensä mukaisesti ne viihtyvät veden äärellä ja pyydystävät ruoakseen muun muassa nuijapäitä ja kalanpoikasia.


Kaikki kuvien hämähäkit ovat äitejä. Rantahämähäkit pitävät hellyttävän hyvin huolta lapsistaan: ne kantavat munia aluksi vatsansa alla munakotelossa, ja löydettyään sopivan paikan rannalta kutovat ne lapsilleen pesän. (Rantahämähäkit eivät käytä seittiään saalistamiseen ollenkaan, se on niille enemmänkin pesänrakennusmateriaalia.) Vielä munien kuoriutumisen jälkeenkin hämähäkkiäidit vahtivat lapsikatrastaan jonkin aikaa.

Munakotelo
Lapset sylissään...

munakoteloa kantava hämähäkki

Tästä kuvasta kunnia siskolleni.

Aikamoinen lapsikatras, hyvä että hämähäkkiäidillä on kahdeksan jalkaa ja silmää!


Ja äiti vartioi vieressä.
Eikös hämiksillä olekin oikeastaan aika sympaattiset kasvot?

maanantai 9. lokakuuta 2017

Sysimusta kaunokainen


En ole varmaankaan koskaan aiemmin nähnyt näin mustaa kyytä. Joka ikinen suomu oli pikimusta, ja silmätkin olivat kuin tummat peilit. Aivan uskomattoman komea käärme minun mielestäni.

käärme

Komea kuin lohikäärme..

käärme
Ei kyllä näkynyt yhtään sahalaitakuviota.

käärme
Rajaillessani kuvia huomasin, että nuo silmät olivat todellakin kuin peilit. Tässä kuvassa silmässä voi nähdä isäni ja siskoni hahmot.


Käärme
Isä kyyn silmässä.



Isäni taitaa olla jonkinlainen käärmeenlumoaja, sillä kyy seurasi häntä katseellaan minne ikinä hän menikin. Minua ja siskoa käärme ei ollut huomaavinakaan.


Nämä kuvat on otettu jo useampi viikko sitten, nyt taitavat kyyt jo luikerrella talvipesiinsä horrostamaan.

Aluksi ajattelin lopettaa postauksen tähän, mutta ehkä nyt kuitenkin kerron miten tämän mustan kyyn tarina päättyi. Kuten kuvistakin voi nähdä, kohtasimme kyyn siis tiellä. Isä pysäytti auton huomatessaan käärmeen (tulen sellaisesta perheestä jossa on ennemminkin väistelty käärmeitä autolla kuin ajettu tarkoituksella niiden päältä...), ja nousimme kaikki ulos tuota kaunokaista katselemaan. Tiellä päivää paistatteleva kyy ei selvästikään ollut aikeissa väistää autoamme, ja mietin jo tuolloin mahtaisiko se jäädä vielä joku päivä auton alle. Ja niinhän siinä kävi, että viikon kuluttua kuvien ottamisesta musta kyy löytyi kuolleena tien laidasta.


sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Yön ritari(perhonen)



Menin jo lupailemaan että perhospostaukset olisivat ohi tältä vuodelta, vaan kuinkas sitten kävikään... Vastaan tuli kuitenkin vielä yksi sen verran komea perhonen, että kyllähän se nyt ansaitsee päästä tähän blogiin.




Tämäkin perhonen on itse asiassa ritari, joten joka tapauksessa voin sentään pitää sanani siitä, että päätän perhoskauteni ritareihin. Tällä kertaa kuvauskohteena oli kuitenkin se vähemmän tunnettu "yön ritari" eli siniritariyökkönen. 




Siniritariyökkönen on yökkösistä suurin ja muutenkin yksi Suomen suurimmista perhoslajeista. Sen siipiväli hipoo jo kymmentä senttiä, ja kun siivet ovat vielä leveät ja vartalokin tukeva, näyttää perhonen suorastaan valtavalta. 




Tämä yön ritari oli liikkeellä hyvin synkkänä ja jopa aavistuksen myrskyisänä syysyönä. Sellaisina öinä niitä ritareita nimittäin kaikkein eniten tarvitaan. Urheana se lensi läpi sateen ja pimeyden, kunnes näki synkkyyden keskellä pienen pilkahduksen valoa. Se oli pieni mökki.




Ritari lensi ikkunan taakse, ja pysähtyi hetkeksi ihastelemaan sisältä huokuvaa valoa. Se piristi kummasti sen synkkää yövuoroa. Mutta sitten sen oli taas mentävä. Uljaasti se levitti suuret siipensä ja katosi jälleen pimeään yöhon.


Suuri yöperhonen ikkunassa
Synkän yön kulkija pysähtyi hetkeksi ihailemaan mökin valoa.





keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Avaraa luontoa livenä: kyyn synnytys


Koin viime viikonloppuna todellisen Avara luonto -hetken. Satuin nimittäin osumaan juuri sopivasti paikalle kyyn synnytykseen. Tiedän, että käärme josta tulee ulos lisää pieniä käärmeitä on viimeinen asia, minkä moni ihminen haluaa koskaan nähdä, mutta itse olin aika innoissani kun pääsin todistamaan tätä tapahtumaa. 

Viime lauantaina oli lämmintä ja aurinkoista, joten päätin lähteä lähellä mökkiä sijaitsevalle "Palomäelle" katsomaan ja kuvailemaan ruskaa. Itse asiassa toivoin kyllä näkeväni samalla reissulla myös kyyn, sillä niitä on melko usein tullut vastaan tuon kivikkoisen mäen rinteillä. Jätin siis koirat kotiin ja jaloissa oli tietenkin saappaat, kuten aina kun olen liikkeellä luonnossa.

Ensimmäinen kyy tuli vastaan melkein heti poistuttuani tieltä. Jes, löysinhän minä täältä käärmeen, riemuitsin jo tuossa vaiheessa.




Seuraavan käärmeen näin lähellä mäen huippua. Tuo kyy oli iso ja ruskea, ja se lähti hitaasti luikertelemaan varvikon suojiin saapuessani paikalle. Samasta paikasta lähti hetkeä myöhemmin karkuun myös jokin pieni ruskea matonen, jota en ollut ensin edes huomannut. Se oli pikkuruinen kyyvauva. Ja se oli ihan oikeasti vain lyijykynän kokoinen, kuten aina sanotaan. (En siis ollut koskaan aiemmin sattunut näkemään kyynpoikasta.)



Äitikäärme ei kuitenkaan lähtenyt kauas, vaan alkoi melkein heti synnyttää seuraavaa poikastaan varvikon kätköissä.







Käärmeenpoikanen
Vastasyntynyt kyyvauva.
Nousin hiljaa läheiselle kivelle istumaan, jotta näkisin kyyn paremmin. Tuuli puhalsi juuri sopivasti käärmeestä minuun päin, ja uskoin ettei kyy ollut tietoinen läsnäolostani. Ainakin se vaikutti rauhalliselta, käänsi minulle selkänsä ja kiemurteli pian taas hieman näkyvämmälle paikalle.

Yhteensä kolmen poikasen syntymän ehdin siinä nähdä, ja yhdestä synnytyksestä sain aika hyviä kuviakin. Hieman tuossa oli kyllä epäuskoinen olo, että tapahtuuko tämä muka oikeasti suoraan siinä silmieni edessä. Miten minä oikein päädyin keskelle Avaraa luontoa?


Synnyttävä kyy
Kyyn synnytys.


Synnyttävä käärme
Olisi jotenkin luullut, että kyyt syntyisivät maailmaan pitkittäin. Olisi varmasti emolle helpompaa. ..Mutta tuollaisella kerällähän ne taitavat siellä munassa olla...

Synnyttävä kyy

Useimmat kyykäärmeiden heimoon kuuluvat käärmeet hautovat munat mahassaan ja synnyttävät poikaset "elävinä", munien kuoriuduttua ensin emon sisällä. Rantakäärme taas munii kuten suurin osa muistakin maailman käärmelajeista. Oikeastaan synnyttäminen on aika hyvä järjestely täällä pohjoisessa eläville käärmeille. Käärmeen munat haudotaan auringon lämmöllä, ja paljon tehokkaammin ne hautoutuvat äitikäärmeen mahassa kuin maassa, kun käärme voi aina vaihtaa loikoilupaikkaansa auringon mukaan.

Hautominen on rankkaa ja paljon aurinkoenergiaa vaativaa puuhaa, joten tässä kylmässä maassa jokainen hetki auringossa on hautovalle naaraalle kallisarvoinen. Se ei väistä paikalle sattuvaa marjastajaa tai sienestäjää, ja kaikkein kummallisinta on, ettei se edes syö koko kesänä. Pohjoisissa maissa kyynaaraat lisääntyvät vain joka toinen vuosi. Lisääntymisvuosinaan ne todellakin keskittyvät vain poikasten hautomiseen, ja seuraavana vuotena ne sitten syövät ja kasvavat. Aikamoisia uhrauksia joutuvat kyyäidit tekemään lastensa vuoksi! Onkin suoranainen ihme, että kyynaaras voi olla käytännössä koko vuoden syömättä, ja tuottaa siinä samalla vielä elinvoimaisia jälkeläisiäkin.

Mutta synnytyksen jälkeen ahkera holhous sitten loppuu ja kyylapset ovat aivan omillaan. Nämä pikkukyyt suuntasivat heti aurinkoon lämmittelemään, paitsi yksi kävi ensin vähän kiehnäämässä äidin kyljessä. Haluaisin kuvitella, että se kävi sanomassa hyvästit ja hakemassa hieman rohkaisua ennen lähtöä omille teilleen.


Kyy ja poikanen
Äiti ja lapsi
Kyyemo ja poikanen

Kyyäiti ja poikanen
Hetki äidin kyljessä...


Kyyemo ja poikanen

Synnytyksen jälkeen äitikäärme asettui lepäämään aurinkoiselle paikalle. Se tuli aika lähelle minua, ja tässä vaiheessa varmistuin siitä ettei se tainnut todellakaan tietää että olin ollut siinä katselemassa. En siis usko häirinneeni synnyttävää kyymammaa, lukuunottamatta sitä alun pientä säikähdystä kun pölähdin paikalle.

Lepäämässä.

Kun kaikki toiminta oli ohi, maltoin katsella tarkemmin kiveni ympärillä loikoilevia poikasia. Ne olivat mielestäni jollain tapaa aivan äärettömän suloisia. Niillä oli tiettyjä vauvamaisia piirteitä, mutta kuitenkin yhdistettynä kyyn tuimaan olemukseen, eli ne näyttivät vähän sellaisilta äkäisiltä vauvoilta. Niiden nahka oli hyvin pehmeän näköinen, ja kun ne kietoivat itsensä pienelle suloiselle kerälle olisi minun melkein tehnyt mieli ottaa ne kämmenelleni. No, sitä nyt en kuitenkaan tietysti tehnyt, sillä myrkkyhampaathan näilläkin jo oli, vaikka olivatkin niin hirvittävän pikkuisia.

Pieni kyyn poikanen



Pieni kyy




Pieni käärmevauva
Pieni pehmeä kerä.


Pieni käärme
Äkäinen kyyvauva.

Kyyt syntyvät ilmeisesti kaikki ruskeina, ja saavat lopullisen värinsä myöhemmin kasvaessaan. Poikasista pystyi kuitenkin jo nyt löytämään hyvin eri sävyisiä yksilöitä, ja osa niistä oli jopa melko harmahtavia.

Lähtiessäni pois voisi sanoa, että pikkukyitä suorastaan vilisi jaloissani. Jotkin poikasista olivat jo toipuneet maailmaantulon järkytyksestä ja vilahtivat karkuun nopeasti kuin sisiliskot (en ole koskaan nähnyt yhtä nopeita käärmeitä!), mutta toiset vain kököttivät hiljaa kerälle käpertyneinä, kenties vielä hieman hämillään tästä uudesta maailmasta. Laskin että olisin nähnyt siellä yhteensä seitsemän pikkukyytä, mutta voi olla että laskin jonkin liikkuvaisen kyyn kahteen kertaan, tai toisaalta on hyvinkin mahdollista etten löytänyt varvikkoisesta maastosta kaikkia poikasia.

Pieni kyy


Tiesin tietenkin jo tuolla paikan päällä, ettei synnyttävää kyytä pääse kovin usein näkemään, mutta näyn koko harvinaisuus paljastui vasta kun pääsin mökille ja aloin etsiä lisää tietoa kyyn synnytyksestä. Suomeksi google-kuvahaulla ei oikein löytynyt kuvia synnyttävästä kyystä, ja englanniksikin tuli ihan vain muutama otos. Kuulin, ettei moni käärmeitä aktiivisesti harrastavakaan ole päässyt koskaan näkemään kyyn synnytystä luonnossa. Aikamoinen luontokokemusten lottovoitto sattui siis osumaan kohdalleni!




Kyyhyn liittyy yllättävän paljon urbaaneja myyttejä, joista osa koskee myös synnytystä ja kyyn poikasia. Yleinen uskomus on, että kyyn poikaset ovat paljon vaarallisempia ja myrkyllisempiä kuin aikuiset kyyt. Ne eivät vielä osaa säännöstellä myrkkyrauhastaan vaan tyhjentävät purressaan koko rauhasen sisällön, kun taas aikuiset kyyt voivat käyttää vain pienen osan  myrkystään tai purra myrkyttömästikin. Lukemani perusteella erot eri kokoisten kyiden puremissa eivät kuitenkaan ole niin suorasukaisia, sillä vaikka pikkukyy tyhjentäisikin purressaan koko pienen myrkkyrauhasensa sisällön, ei se välttämättä ole sen suurempi määrä myrkkyä kuin murto-osa ison kyyn myrkystä. Lisäksi nykyään ei olla ihan varmoja siitä, että osaako kyy säännöstellä myrkkyään jo pienenä vaiko ei. Mutta joka tapauksessa on niitä kyitä varottava kaiken kokoisina, sillä myrkyllisiä ne ovat kaikki. Ja ovathan ne poikaset vikkeliä ja hankalasti huomattavia, eli ainakin siinä suhteessa voivat olla isoja kyitä vaarallisempia. 

Toisen vanhan uskomuksen mukaan kyy kiipeää synnyttämään puuhun ja pudottaa poikasensa sieltä alas maahan. Muuten nämä supermyrkylliset kyylapset muka tappaisivat emonsa saman tien. Kyy saattaa kyllä synnyttäessään ottaa tukea oksista ja varvuista, eli siinä mielessä myytissä on jotain perääkin. Syynä tälle kiipeilylle on kuitenkin painovoiman hyödyntäminen synnytyksessä, sillä kyyllä on hyvin heikot vatsalihakset. Näkemäni naaraskyy ei kiivennyt puuhun tai oksalle, mutta kyllä sekin luikerteli synnyttäessään rinnettä ylöspäin. Ja kyyvauvat eivät todellakaan hyökänneet emonsa kimppuun.


Nämä pikkukyyt syntyivät hyvin myöhään, vasta syyskuun puolenvälin jälkeen, johtuen varmasti viileästä kesästä. Joskus kyyemot voivat mennä talvihorrokseen raskaana ja synnyttää keväällä, mikä olisi ehkä ollut tällekin kyylle parempi vaihtoehto. Yleensä kyyt synnyttävät elo-syyskuun vaihteessa, ja vaipuvat horrokseen syyskuun lopussa. Näillä kyylapsilla ja niiden äidillä on siis melko vähän aikaa voimistua ennen pitkää ja rankkaa talvea, joten saa nähdä miten niiden käy. Onneksi nyt on sentään luvattu lämpimiä ilmoja, sillä kyyt tarvitsevat ainakin kymmenen asteen lämpötilan pystyäkseen sulattelemaan ruokaansa.

Kävin vielä seuraavana päivänä näyttämässä kyynpoikasia siskolleni ja isälleni. Löysimme muutaman poikasen samalta paikalta, ja äitikyykin siellä asusti lastensa naapurissa. Naaraskyy näytti taas pulleammalta kuin edellisenä päivänä, eli kenties se oli jo ehtinyt saada jotain ruokaa rankan hautomisurakkansa jälkeen.

Ruskea naaraskyy
Äitikäärme seuraavana päivänä.


Lueskelin hieman lukuja kyiden lisääntymisestä. Kyynaaras saavuttaa sukukypsyyden vasta kolmevuotiaana, ja synnyttää aluksi 4-6 poikasta. Vanhempana eli 7-10 vuoden iässä se saa 10-12 poikasta. Ne lisääntyvät vain joka toinen vuosi, ja Lapissa vielä sitäkin harvemmin. Poikasista suuri osa kuolee jo ensimmäisenä talvenaan, sillä horrostaminen on kyylle raskas koettelemus. Tämän lisäksi monet linnut ja ihmiset tappavat kyitä, ja jää niitä hurjasti myös autojen alle.

Yritin laskeskella, miten monta auton alle jäänyttä kyytä olin itsekin nähnyt viime kesänä. Ainakin viisi, ehkä enemmänkin. Tämän lisäksi moni on varmasti päätynyt lintujen tai ihmisten kynsiin. Näistäkin näkemistäni poikasista valtaosa ehtii kuolla jo ennen ensi kesää, ja tuo kyyäiti synnyttää seuraavan kerran vasta kahden vuoden kuluttua.

Mietin, että eipä ole ihme että kyyt ovat vähentyneet suuresti maassamme, sillä niin hitaasti ne lisääntyvät, ja niin runsain määrin ne kuolevat. Suomi on Länsi-Euroopan ainoa maa, jossa kyy on vieläkin lainsuojaton. Nyt alkaisi kyllä olla jo korkea aika rauhoittaa kyy pihapiirin ulkopuolella, sillä  kyyt ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet radikaalisti Suomessa. Kyillä on jo ihan tarpeeksi vaikeaa selvitä ja lisääntyä tässä kylmässä maassa ja liikenteen seassa ilmankin, että ihmiset vielä niitä tarkoituksella vainoavat.

Pieni käärme

Lähteet/lisälukemista:



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...