Avaraa luontoa livenä: kyyn synnytys


Koin viime viikonloppuna todellisen Avara luonto -hetken. Satuin nimittäin osumaan juuri sopivasti paikalle kyyn synnytykseen. Tiedän, että käärme josta tulee ulos lisää pieniä käärmeitä on viimeinen asia, minkä moni ihminen haluaa koskaan nähdä, mutta itse olin aika innoissani kun pääsin todistamaan tätä tapahtumaa. 

Viime lauantaina oli lämmintä ja aurinkoista, joten päätin lähteä lähellä mökkiä sijaitsevalle "Palomäelle" katsomaan ja kuvailemaan ruskaa. Itse asiassa toivoin kyllä näkeväni samalla reissulla myös kyyn, sillä niitä on melko usein tullut vastaan tuon kivikkoisen mäen rinteillä. Jätin siis koirat kotiin ja jaloissa oli tietenkin saappaat, kuten aina kun olen liikkeellä luonnossa.

Ensimmäinen kyy tuli vastaan melkein heti poistuttuani tieltä. Jes, löysinhän minä täältä käärmeen, riemuitsin jo tuossa vaiheessa.




Seuraavan käärmeen näin lähellä mäen huippua. Tuo kyy oli iso ja ruskea, ja se lähti hitaasti luikertelemaan varvikon suojiin saapuessani paikalle. Samasta paikasta lähti hetkeä myöhemmin karkuun myös jokin pieni ruskea matonen, jota en ollut ensin edes huomannut. Se oli pikkuruinen kyyvauva. Ja se oli ihan oikeasti vain lyijykynän kokoinen, kuten aina sanotaan. (En siis ollut koskaan aiemmin sattunut näkemään kyynpoikasta.)



Äitikäärme ei kuitenkaan lähtenyt kauas, vaan alkoi melkein heti synnyttää seuraavaa poikastaan varvikon kätköissä.





Käärmeenpoikanen
Vastasyntynyt kyyvauva.
Nousin hiljaa läheiselle kivelle istumaan, jotta näkisin kyyn paremmin. Tuuli puhalsi juuri sopivasti käärmeestä minuun päin, ja uskoin ettei kyy ollut tietoinen läsnäolostani. Ainakin se vaikutti rauhalliselta, käänsi minulle selkänsä ja kiemurteli pian taas hieman näkyvämmälle paikalle.

Yhteensä kolmen poikasen syntymän ehdin siinä nähdä, ja yhdestä synnytyksestä sain aika hyviä kuviakin. Hieman tuossa oli kyllä epäuskoinen olo, että tapahtuuko tämä muka oikeasti suoraan siinä silmieni edessä. Miten minä oikein päädyin keskelle Avaraa luontoa?


Synnyttävä kyy
Kyyn synnytys.

Synnyttävä käärme
Olisi jotenkin luullut, että kyyt syntyisivät maailmaan pitkittäin. Olisi varmasti emolle helpompaa. ..Mutta tuollaisella kerällähän ne taitavat siellä munassa olla...

Synnyttävä kyy

Useimmat kyykäärmeiden heimoon kuuluvat käärmeet hautovat munat mahassaan ja synnyttävät poikaset "elävinä", munien kuoriuduttua ensin emon sisällä. Rantakäärme taas munii kuten suurin osa muistakin maailman käärmelajeista. Oikeastaan synnyttäminen on aika hyvä järjestely täällä pohjoisessa eläville käärmeille. Käärmeen munat haudotaan auringon lämmöllä, ja paljon tehokkaammin ne hautoutuvat äitikäärmeen mahassa kuin maassa, kun käärme voi aina vaihtaa loikoilupaikkaansa auringon mukaan.

Hautominen on rankkaa ja paljon aurinkoenergiaa vaativaa puuhaa, joten tässä kylmässä maassa jokainen hetki auringossa on hautovalle naaraalle kallisarvoinen. Se ei väistä paikalle sattuvaa marjastajaa tai sienestäjää, ja kaikkein kummallisinta on, ettei se edes syö koko kesänä. Pohjoisissa maissa kyynaaraat lisääntyvät vain joka toinen vuosi. Lisääntymisvuosinaan ne todellakin keskittyvät vain poikasten hautomiseen, ja seuraavana vuotena ne sitten syövät ja kasvavat. Aikamoisia uhrauksia joutuvat kyyäidit tekemään lastensa vuoksi! Onkin suoranainen ihme, että kyynaaras voi olla käytännössä koko vuoden syömättä, ja tuottaa siinä samalla vielä elinvoimaisia jälkeläisiäkin.

Mutta synnytyksen jälkeen ahkera holhous sitten loppuu ja kyylapset ovat aivan omillaan. Nämä pikkukyyt suuntasivat heti aurinkoon lämmittelemään, paitsi yksi kävi ensin vähän kiehnäämässä äidin kyljessä. Haluaisin kuvitella, että se kävi sanomassa hyvästit ja hakemassa hieman rohkaisua ennen lähtöä omille teilleen.


Äiti ja lapsi




Kyyemo ja poikanen

Synnytyksen jälkeen äitikäärme asettui lepäämään aurinkoiselle paikalle. Se tuli aika lähelle minua, ja tässä vaiheessa varmistuin siitä ettei se tainnut todellakaan tietää että olin ollut siinä katselemassa. En siis usko häirinneeni synnyttävää kyymammaa, lukuunottamatta sitä alun pientä säikähdystä kun pölähdin paikalle.





Kun kaikki toiminta oli ohi, maltoin katsella tarkemmin kiveni ympärillä loikoilevia poikasia. Ne olivat mielestäni jollain tapaa aivan äärettömän suloisia. Niillä oli tiettyjä vauvamaisia piirteitä, mutta kuitenkin yhdistettynä kyyn tuimaan olemukseen, eli ne näyttivät vähän sellaisilta äkäisiltä vauvoilta. Niiden nahka oli hyvin pehmeän näköinen, ja kun ne kietoivat itsensä pienelle suloiselle kerälle olisi minun melkein tehnyt mieli ottaa ne kämmenelleni. No, sitä nyt en kuitenkaan tietysti tehnyt, sillä myrkkyhampaathan näilläkin jo oli, vaikka olivatkin niin hirvittävän pikkuisia.







Pieni kyy




Pieni pehmeä kerä.

Pieni käärme
Äkäinen kyyvauva.


Kyyt syntyvät ilmeisesti kaikki ruskeina, ja saavat lopullisen värinsä myöhemmin kasvaessaan. Poikasista pystyi kuitenkin jo nyt löytämään hyvin eri sävyisiä yksilöitä, ja osa niistä oli jopa melko harmahtavia.

Lähtiessäni pois voisi sanoa, että pikkukyitä suorastaan vilisi jaloissani. Jotkin poikasista olivat jo toipuneet maailmaantulon järkytyksestä ja vilahtivat karkuun nopeasti kuin sisiliskot (en ole koskaan nähnyt yhtä nopeita käärmeitä!), mutta toiset vain kököttivät hiljaa kerälle käpertyneinä, kenties vielä hieman hämillään tästä uudesta maailmasta. Laskin että olisin nähnyt siellä yhteensä seitsemän pikkukyytä, mutta voi olla että laskin jonkin liikkuvaisen kyyn kahteen kertaan, tai toisaalta on hyvinkin mahdollista etten löytänyt varvikkoisesta maastosta kaikkia poikasia.

Pieni kyy


Tiesin tietenkin jo tuolla paikan päällä, ettei synnyttävää kyytä pääse kovin usein näkemään, mutta näyn koko harvinaisuus paljastui vasta kun pääsin mökille ja aloin etsiä lisää tietoa kyyn synnytyksestä. Suomeksi google-kuvahaulla ei oikein löytynyt kuvia synnyttävästä kyystä, ja englanniksikin tuli ihan vain muutama otos. Kuulin, ettei moni käärmeitä aktiivisesti harrastavakaan ole päässyt koskaan näkemään kyyn synnytystä luonnossa. Aikamoinen luontokokemusten lottovoitto sattui siis osumaan kohdalleni!




Kyyhyn liittyy yllättävän paljon urbaaneja myyttejä, joista osa koskee myös synnytystä ja kyyn poikasia. Yleinen uskomus on, että kyyn poikaset ovat paljon vaarallisempia ja myrkyllisempiä kuin aikuiset kyyt. Ne eivät vielä osaa säännöstellä myrkkyrauhastaan vaan tyhjentävät purressaan koko rauhasen sisällön, kun taas aikuiset kyyt voivat käyttää vain pienen osan  myrkystään tai purra myrkyttömästikin. Lukemani perusteella erot eri kokoisten kyiden puremissa eivät kuitenkaan ole niin suorasukaisia, sillä vaikka pikkukyy tyhjentäisikin purressaan koko pienen myrkkyrauhasensa sisällön, ei se välttämättä ole sen suurempi määrä myrkkyä kuin murto-osa ison kyyn myrkystä. Lisäksi nykyään ei olla ihan varmoja siitä, että osaako kyy säännöstellä myrkkyään jo pienenä vaiko ei. Mutta joka tapauksessa on niitä kyitä varottava kaiken kokoisina, sillä myrkyllisiä ne ovat kaikki. Ja ovathan ne poikaset vikkeliä ja hankalasti huomattavia, eli ainakin siinä suhteessa voivat olla isoja kyitä vaarallisempia. 

Toisen vanhan uskomuksen mukaan kyy kiipeää synnyttämään puuhun ja pudottaa poikasensa sieltä alas maahan. Muuten nämä supermyrkylliset kyylapset muka tappaisivat emonsa saman tien. Kyy saattaa kyllä synnyttäessään ottaa tukea oksista ja varvuista, eli siinä mielessä myytissä on jotain perääkin. Syynä tälle kiipeilylle on kuitenkin painovoiman hyödyntäminen synnytyksessä, sillä kyyllä on hyvin heikot vatsalihakset. Näkemäni naaraskyy ei kiivennyt puuhun tai oksalle, mutta kyllä sekin luikerteli synnyttäessään rinnettä ylöspäin. Ja kyyvauvat eivät todellakaan hyökänneet emonsa kimppuun.


Nämä pikkukyyt syntyivät hyvin myöhään, vasta syyskuun puolenvälin jälkeen, johtuen varmasti viileästä kesästä. Yleensä kyyt synnyttävät elo-syyskuun vaihteessa, ja vaipuvat horrokseen syyskuun lopussa. Näillä kyylapsilla ja niiden äidillä on siis melko vähän aikaa voimistua ennen pitkää ja rankkaa talvea, joten saa nähdä miten niiden käy. Onneksi nyt on sentään luvattu lämpimiä ilmoja, sillä kyyt tarvitsevat ainakin kymmenen asteen lämpötilan pystyäkseen sulattelemaan ruokaansa.

Kävin vielä seuraavana päivänä näyttämässä kyynpoikasia siskolleni ja isälleni. Löysimme muutaman poikasen samalta paikalta, ja äitikyykin siellä asusti lastensa naapurissa. Naaraskyy näytti taas pulleammalta kuin edellisenä päivänä, eli kenties se oli jo ehtinyt saada jotain ruokaa rankan hautomisurakkansa jälkeen.

Edit: Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin eri kyy kuin edellisenä päivänä, vaikka ihan samalla paikalla makoilikin.

Ruskea naaraskyy
Äitikäärme seuraavana päivänä.


Lueskelin hieman lukuja kyiden lisääntymisestä. Kyynaaras saavuttaa sukukypsyyden vasta kolmevuotiaana, ja synnyttää aluksi 4-6 poikasta. Vanhempana eli 7-10 vuoden iässä se saa 10-12 poikasta. Ne lisääntyvät vain joka toinen vuosi, ja Lapissa vielä sitäkin harvemmin. Poikasista suuri osa kuolee jo ensimmäisenä talvenaan, sillä horrostaminen on kyylle raskas koettelemus. Tämän lisäksi monet linnut ja ihmiset tappavat kyitä, ja jää niitä hurjasti myös autojen alle.

Yritin laskeskella, miten monta auton alle jäänyttä kyytä olin itsekin nähnyt viime kesänä. Ainakin viisi, ehkä enemmänkin. Tämän lisäksi moni on varmasti päätynyt lintujen tai ihmisten kynsiin. Näistäkin näkemistäni poikasista valtaosa ehtii kuolla jo ennen ensi kesää, ja tuo kyyäiti synnyttää seuraavan kerran vasta kahden vuoden kuluttua.

Mietin, että eipä ole ihme että kyyt ovat vähentyneet suuresti maassamme, sillä niin hitaasti ne lisääntyvät, ja niin runsain määrin ne kuolevat. Suomi on Länsi-Euroopan ainoa maa, jossa kyy on vieläkin lainsuojaton. Nyt alkaisi kyllä olla jo korkea aika rauhoittaa kyy pihapiirin ulkopuolella, sillä  kyyt ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet radikaalisti Suomessa. Kyillä on jo ihan tarpeeksi vaikeaa selvitä ja lisääntyä tässä kylmässä maassa ja liikenteen seassa ilmankin, että ihmiset vielä niitä tarkoituksella vainoavat.

Pieni käärme

Lähteet/lisälukemista:






Seuraa somessa:





https://www.facebook.com/taskuttaynna/?ref=aymt_homepage_panelhttps://fi.pinterest.com/taskutaynna/https://www.instagram.com/anniinie/

Kommentit

  1. Vaaau, hieno hetki ja mainiot kuvat! Olen nähnyt kyynpoikasia muutaman kerran, mutten koskaan itse synnytystä. Hirveän söpöjä. <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Voi hurja miten upea postaus. Kiitos tämän kokemuksen jakamisesta. Tuollaista tapahtumaa ei monesti näe, onneksi sinulla sattui olemaan kamera mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onneksi menin juuri tuolloin sinne ihan tarkoituksella kuvailemaan! Hyvä ajoitus ja tuuri kaiken kaikkiaan.

      Poista
  3. Olipa mielettömän hieno juttu ja kauniit kuvat, kiitos. En tiedä olisinko ikinä pystynyt itse olemaan läsnä tällaisessa näytelmässä. Kiitokset tämän jakamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitikin kommentoi että kuvat oli mielenkiintoista ja hienoa nähdä, mutta ei olisi halunnut olla itse paikan päällä... :D

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen postaus ja selvensi juuri niitä mysteerejä ja myyttejää joita minäkin olen lapsena kuullut. Tosi hyviä lähiksiä ja aika söpö tuo käärmeenpoikanen kaikesta huolimatta. Hieno kuvaushetki varmaan ollut. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli yksi ikimuistoisimmista luonto-ja kuvaushetkistä mitä on tullut vastaan.

      Poista
  5. Kyllä oli harvinainen kokemus! Voisin kuvitella, että monikin luontoharrastaja mieluusti näkisi nämä kuvat. Sinua ei pelottut yhtään olla niitä katsomassa, itse olisin juossut karkuun jo ensimmäisen käärmeen nähtyäni:) En ole tiennytkään, että se poikasten tulo noin käy. Olisin kuvitellut, että juuri munasta tulevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pelottanut ollenkaan kun oli pitkävartiset ja paksut saappaat jalassa :) Enkä nyt muutenkaan ole mitenkään käärmekammoinen.

      Poista
  6. wau, upea havainto ja kuvat! En ole koskaan näkemään muuta kuin rantakäärmeen poikasen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Harmi ettei meillä päin elele rantakäärmeitä, sellaisen näkisin myös joskus mielelläni.

      Poista
  7. Oi minkälainen kokemus..tuollaista ei varmasti usein pääse näkemään!! Hienoa että osuit paikalle:)😍 Kiitos myös valaisevasta postauksesta! Muutaman kerran on noita kyitä vastaan tullut ja aina ne vaan pienoisen pelon nostattaa..ei niinkään itselle,mutta kun on koira mukana ja on vielä sellainen "hoopo", että kaikki kolot/paikat metsässä pitää nuuskia:) Kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olin tarkoituksella jättänyt koirat kotiin kun tiesin siellä paljon kyitä liikkuvan. Sai ihan rauhassa ja huoletta katsella näitä käärmeitä. Ihanaa viikonloppua sinullekin! :)

      Poista
  8. Hieno kokemus ja artikkeli! Omien havaintojen perusteella sanoisin että tiineenä oleva kyy naaras voi olla hyvinkin perso ruokailulle, muttei hae kovinkaan aktiivisesti tilaisuuksia, johtuen jo rajatusta liikkumisestaankin. Synnyttäneen ja myöhemmin kuvatun aikuisten kyiden päälaen kuvioinneissa on hienoisia eroavaisuuksia? Eli ne näyttäisivät olevan eri yksilöitä. Jälkimmäisellä on lisäksi jo pitkälle edennyt sulamisprosessi tai muutama poikanen peräpäätä kohti painottuvassa masussaan. Kotimaisissa kyihin liittyy vielä kosolti tuntemattomia seikkoja, puhumattakaan ennakkoasenteista ja luuloista (olipa kyse sitten ihmisten tai eläinten käytöksestä tai biologiasta). Tavattoman hieno ja smartti eläin vaikka hieman säpsy onkin. Sykähdyttävää yhtäkaikki ja nuo vastasyntyneet on aivan mahdottoman pehmoisen suloisia:) T:Toni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä lisäinfosta, sitä huomaa että paljon on vielä opittavaa kyistä. Tuo seuraavana päivänä näkemäni kyy oli niin samassa paikassa että ajattelin sen automaattisesti olevan sama yksilö, mutta onhan tuo paksu osa tosiaan aika takaosassa sen ruumista. Eikä tullut niin tarkasti katseltua tuota kuviointia... Hienoja ja mielenkiintoisia otuksia ovat :)

      Poista
  9. Huikea kokemus ja mahtavat kuvat!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...