Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

Lumieläimiä

Kuva
Viikonloppuna lämpötila kipusi nollan tuntumaan, mikä tarkoitti minulle lumiveistoskelejä. Tällä kertaa päätin tehdä veistoksen julkiselle paikalle, niin että se saattaisi tuoda iloa muillekin ihmisille. Rakensin hiihtoladun viereen ensin karhun, ja se sai ohikulkijoilta niin paljon kiitosta ja ihailua, että innostuin veistämään seuraavana päivänä vähän lisää. Nyt Sallatunturin alueella hiihtäessään voi siis nähdä karhun lisäksi myös lumisen metson ja ketun.  Tältä karhu näytti ensimmäisenä päivänä. Yön aikana oli vielä lämmintä, joten karhu vähän painui kasaan ja kallistui. Nykyään sillä on lyhyemmät jalat ja kaula, ja muutenkin jouduin vähän korjailemaan sitä. Korjattu ja aavistuksen tanakoitunut karhu Lumimetso. Tämä oli eläimistä kaikkein helpoin tehdä, tuskin tarvitsi katsoa mallikuviakaan. Melko tutuksi on metso siis minulle jo tullut...   Lumikettu Ilmeisesti lumieläimet ovat olleet hiihtäjien mieleen, tai ainakin paljon minulle satel

Ystävänpäivä

Kuva
Tässä ystävänpäivän kunniaksi muutamia rakkaudentäyteisiä luontokuvia viimeisimmän vuoden ajalta. Lähtekäämme siis katsomaan, miltä ystävyys ja rakkaus näyttävät ihmiskunnan ulkopuolella. Treffeillä K uukkelit viettävät koko ikänsä saman kumppanin kanssa, eli ne  ovat inhimillisesti ajateltuna varsin romanttisia lintuja. Tämän romantiikkaa henkivän kuvan otin ihan vain ystävänpäivää varten, ja siinä sai taas huomata, miten kuvauksellisia nuo kuukkelini ovatkaan. Melkein jo ammattimalleja. Kulkijan kaveri Kuukkelit eivät osoita rakkautta pelkästään toisilleen, vaan myös ihmisille. Se taas on varmasti seurausta siitä, että ihminen on aina ollut hyvä kuukkelille, onnenlinnulle, joka kantoi sisällään metsämiesten sieluja. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Yhdessä auringonnousuun Korppi on perinteisesti liitetty kuolemaan ja huonoon onneen, mutta itselleni korpista tulee ensimmäisenä mieleen viisaus, erämaat - ja rakkaus. Korppipariskunta

Kesytetty

Kuva
- Hyvää päivää, sanoi kuukkeli. - Hyvää päivää, vastasi kohteliaasti nuori tyttö, joka kääntyi katsomaan, mutta ei nähnyt ketään. - Minä olen täällä, kuului ääni pihapuun latvasta. - Kuka sinä olet? tyttö kysyi. Olet hyvin sievä... - Minä olen kuukkeli, sanoi kuukkeli. - Tule leikkimään kanssani, tyttö ehdotti. Minulla on sinulle rusinoitakin. - En voi leikkiä kanssasi, kuukkeli vastasi. Minua ei ole kesytetty. - Ai anteeksi, sanoi tyttö. Mutta hetken mietittyään hän lisäsi: - Mitä tarkoittaa kesytetty? - Kesytetty on sama kuin solmia siteitä. - Solmia siteitä? - Aivan niin, sanoi kuukkeli. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen nuori tyttö kuin satatuhatta muuta ihmistyttöä. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin lintu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle

Pakkaspäiviä

Kuva
Minä sitten rakastan sitä tunnetta, kun astuu ovesta ulos ja vastassa on kirpeän raikas pakkasilma. Hengitys höyryää, ilma kimmeltää ja taivas on kaunis ja kirkas. Talvea alkaa olla takana jo kolmisen kuukautta, mutta kunnon paukkupakkaset antoivat hieman odottaa itseään. Ja kyllä minä niitä odotinkin, etelässä kun ei viime vuosina olla turhan usein päästy pakkaspäivistä nauttimaan. Lapin talvi on tietenkin kylmä, ja mittari taisi laskea -15 asteeseen jo loka-marraskuun vaihteessa. Pohjoisessa tuollaiset lämpötilat eivät kuitenkaan aina tarkoita  kirkkaita pakkaspäiviä, vaan silloin saattaa aivan hyvin olla myös pilvistä ja lumisateista. Välillä on Sallassa ollut suojakelejäkin, mutta aika paljon lämpötilat ovat pyörineet siinä -10 asteen molemmin puolin. Viime viikonloppuna ne kuitenkin saapuivat, kauan odotetut paukkupakkaset. Lauantaina pakkanen kiristyi päivän mittaan hieman yli -20 asteeseen, ja siitä se sitten vain kylmeni muutaman päivän ajan. Lauantaina ilmassa l