Caprin saari ja ihmeellinen sininen luola
Ja sitten Italian matkamme viimeiseen osaan, eli retkeen Caprin saarelle. Viime kirjoitukseni ovat tupanneet venymään hirmuisen pitkiksi, kun kohteet ovat olleet (minun mielestäni) niin mielenkiintoisia. Nyt ajattelin sanoa Caprista vain muutaman sanasen, paitsi sinisestä luolasta ehkä hieman useamman.
Kuulemma venekierros saaren ympäri on se oikeaoppinen tapa nähdä Capri, joten mekin suuntasimme pienelle veneajelulle.
Kauniin turkoosit vedet |
Faraglionin kalliot |
Veneajelu huipentui vierailuun Grotta Azzurrassa, eli sinisessä luolassa. Luolan kallioseinämät eivät jatku kaikkialla ihan pohjaan asti, jolloin auringonvalo pääsee luolaan veden alta ja taittuu samalla kauniin siniseksi.
Luolan sisäänmenoaukko on vain metrin korkea, ja korkeus tietenkin vähenee vielä tuostakin aallon ollessa suurimmillaan. Sisään mentiin pienillä soutuveneillä, joissa maattiin ihan matalana veneen pohjalla. (Käytännössä minä ja siskoni makasimme takanamme istuneen rouvan sylissä.) Ja yllättävän hurjaa se oli. Soutaja vetäisi meidät ketjusta sisälle luolaan, ja aallon nostaessa venettä korkeammalle täytyy sanoa, ettei siinä kauheasti ollut tilaa kasvojen ja kallioisen katon välillä.
Grotta Azzurran suuaukko |
Kun pääsimme sisälle luolaan, oli kuin olisimme saapuneet ihan toiseen maailmaan. Ulkoinen hälinä ja väenpaljous vaihtuivat rauhaan ja hiljaisuuteen, vain soutuveneiden airot kumisivat kuin kaukaiset rummut. Vesi hohti ihmeellisen sinisenä ja valaisi luolan katonkin. Kun laittoi käden kristallinkirkkaaseen veteen, muuttui sekin aavemaisen siniseksi. Tunnelma oli kaikin puolin taianomainen.
Kuvia ei ole muokattu ollenkaan ja kaikki valo on siis ihan luonnonvaloa! |
Kuin taikaa... |
Jotkin soutajista alkoivat laulaa kauniisti italialaisia lauluja, airorummutuksen säestäessä heitä. Meidän oppaallamme oli aika karkea lauluääni, mutta kuten siskoni totesi, sopi sekin oikeastaan ihan hyvin tuohon maagiseen tunnelmaan. Tuli vähän mieleen jokin alkukantainen loitsunlaulanta tai joiut. Ja eikös joiuissakin ole se ajatus, ettei ihmisääni koskaan ole ruma?
Kiersimme 60 metriä syvässä luolassa pari kierrosta ja siirryimme takaisin hälinän maailmaan. Vaikka olimme viettäneet luolassa vain muutaman minuutin, oli sen taika tainnut ehtiä tepsiä meihin. Hymy pysyi pitkään huulilla ja sellainen "vau-fiilis" jatkui vielä luolasta poistumisen jälkeenkin.
Itse saarella kävimme vähän kiertelemässä Caprin keskustassa, mutta koska olimme jo hieman väsyneitä reissusta jäi tuo kiertely aika suppeaksi.
Caprin kaupunki oli kaunis ja hyvin välimerellinen |
Käytännön vinkkejä:
Capri
- Caprille pääsee lautalla Sorrentosta (ja muistakin alueen kaupungeista), lippu yhteen suuntaan maksaa n. 20€. Lautta-aikataulut voit katsoa täältä.
- Caprille kannattaa suunnata jo heti aamusta, sillä se on varsin suosittu päiväretkikohde.
- Mene veneajelulle saaren ympäri. Lippuja voi ostaa satamasta ja ne maksavat 18€. Me menimme Yellow line- kierrokselle, joka lähtee Pier 0:lta klo 9.30 alkaen. Siellä on muitakin veneyhtiöitä, mutta ainakin tuo valitsemamme oli hyvä. Veneet pysähtyvät myös sinisellä luolalla, jonka hinta (14€) ei sisälly venekierroksen hintaan, vaan maksetaan käteisellä soutuveneeseen siirryttäessä.
- Ylös Caprin kaupunkiin pääsee funicolare-kaapeliautolla. Lippuja ostetaan aseman lähettyvillä olevasta lipputoimistosta (vähän piilossa toisella puolella tietä). Yhteen suuntaan lippu maksaa 2€, ole tarkkana ettei myyjä huijaa liikaa rahaa kuten meille kävi (pyysi eri hinnan mutta lipussa lukikin sitten tuo 2€.)
- Jos haluat tutkiskella itse saarta tarkemmin, lue parempia vinkkejä muualta, sillä meidän visiittimme saarelle oli aika suppea...
Grotta Azzurra eli sininen luola
- Luolalle pääsee satamasta bussilla, veneellä (samat yhtiöt, jotka myyvät kierroksia saaren ympäri, myyvät myös pelkkiä venekyytejä siniseen luolaan), tai osana venekierrosta saaren ympäri (jota suosittelen itse!)
- Sisäänpääsy 14€, +mahdollisesti puolipakollinen tippi, jota ainakin meidän soutajamme pyysi.
- Liian kovilla aalloilla luola on suljettu, sillä silloin sinne ei oikein pääse turvallisesti sisälle. Tarkista siis sääennuste ennen matkaasi.
- Jos käyt venekierroksen yhteydessä, saat jonottaa mukavasti veneessä istuen. Vuoroaan joutuu odottamaan n. 20-45 minuuttia, sillä luola on suosittu!
- Luola on kuitenkin kaiken odottamisen arvoinen, eli suosittelen käymään jos Caprille suuntaat :)
Katsoin kaikki Italia-postaukset ja ei voi kuin huokailla ihastuksesta. Amalfin rannikko on ollut matkatoivelistallani jo kauan. Ehkä joskus. Kiitos matkakertomuksista.
VastaaPoistaAmalfin rannikko oli kyllä kaunis ja mielenkiintoinen paikka, suosittelen lämpimästi! Mukavaa kun kävit lukemassa :)
PoistaIhana taianomainen luola. Aika paljon kirkkaammat vedet sieltä löytyy kuin täältä kotosuomesta.
VastaaPoistaSuomen vedet edustavat vähän karumpaa (ja joskus synkempää) kauneutta... Sinisessä luolassa oli kyllä etelän merten hohto ja kirkkaus huipussaan.
PoistaKesäkuussa 2018 pojan kanssa. kiitos vinkeistä! Kirsi
VastaaPoistaMukavaa että vinkeistä oli hyötyä. Hauskaa matkaa! :)
Poista