Taskut täynnä

Ajattelin etukäteen, että Lapin vuodenajoista kesä tarjoaisi minulle kaikkein vähiten uutta ja yllättävää, sillä olivathan lähes kaikki aikaisemmat pohjoisen reissuni sijoittuneet juuri kesäaikaan. Ja ehkä juuri sen vuoksi se minut niin yllättikin. On kuitenkin eri asia elää Lapin kesää yksittäisen viikon ajan kuin nähdä miten se alkaa, etenee ja loppuu. Ja ennen kaikkea, ymmärtääkseen Lapin kesän todellisen, haikean kauneuden, on ensin koettava pitkä ja ankara talvi. Lapin kesä on lyhyt ja vähäluminen Saappaat vai sukset, mietin lähtiessäni metsään toukokuun viimeisellä viikolla. Päädyin sitten kuitenkin jälkimmäisiin, sillä onhan se meno joutuisampaa suksilla, ja hiihtäminen shortseissa kuulosti aika hauskalta kokemukselta. Loppujen lopuksi se olikin ihan hyvä valinta, sillä paikoin lunta oli vielä saappaan varren verran. Ilma oli lämmin, puro pauhasi, sukset suhisivat ja kimalaiset ja kaukainen moottorikelkka pörisivät. Kesän ja talven äänet sekoittuivat toisiinsa. Hii

Puinen viitta osoittaa pienelle, heinittyneelle parkkipaikalle. Olemme vähällä ajaa risteyksestä ohi, niin huonosti sekä viitta, sen teksti että itse risteys erottuvat ympäristöstään. Parkkipaikalla kiveä vasten on asetettu nojaamaan kyltti, jossa on käsin kirjoitettu teksti "kalliot" ja eteenpäin osoittava nuoli. Ei heti uskoisi, että tästä lähtee polku Fennoskandian suurimmalle kalliomaalausseinämälle. Saraakallio löydettiin virallisesti 70-luvulla, mutta maalaukset olivat toki olleet paikallisten tiedossa jo tätä ennen. Tuolloin raivattiin parkkipaikka tien varteen, kallioille merkittiin polku ja paikalle tuotiin maalauksista kertova info-taulu. Alkuinnostuksen laannuttua Saraakallio painui kuitenkin unohduksiin. Info-taulukin lahosi ja vietiin lopulta pois.  Seuraamme merkittyä polkua ja saavumme Saraakallion laelle. Reittimerkit päättyvät, ja eri suuntiin lähtee epämääräisiä pieniä polkuja. Kalliomaalaukset sijaitsevat epäilemättä jossakin tämän jyrkänteen ala