Soitimen tarina

Kaarlo-metso on vallannut pienen kukkulan omaksi valtakunnakseen. Tie soitimen kuninkaaksi ei kuitenkaan ole helppo. Kilpailijoita riittää joka nurkalla, ja salamurhaajiakin kuuluu olevan taas liikkeellä... Kuka metsoista lopulta voittaa kruunun ja koppeloiden sydämet?

Tässä vihdoinkin se lupaamani kooste metson soitimelta. Tällä kertaa kirjoitin videoon myös pienen tarinan, jotta pääosissa olevat kukot ja soitimen tapahtumat tulisivat tutuiksi teillekin. Videossa esiintyy ainakin neljä eri ukkometsoa sekä yksi nuori metsopoika, jotka kaikki saivat nimet Suomen presidenttien mukaan. Eniten kameran edessä esiintyivät Kaarlo, Urho ja Mauno, jotka voi erottaa toisistaan pyrstön valkeiden kuviointien avulla.

Kaarlon pyrstöstä löytyy mm. selkänikamia ja kirjaimia muistuttavia kuvioita, Urholta käyrävartinen nuoli ja kysymysmerkki, ja Maunon tuntomerkkeinä toimivat pyrstön kirves- ja x-kuviot. 

Kaarlo, ensimmäinen oman valtakuntansa valloittanut metso.

Mauno, joka osasi näyttää komeat sulkansa aina parhaassa valossa.

Urho, pitkäaikainen hallitsija. Urho oli muuten myös edellisen postaukseni kuvissa esiintynyt kukko.

Tänä vuonna käytössä oli kaksi hyvää riistakameraa, mikä helpotti soitimen seuraamista. Paljon tapahtumia jäi kuitenkin myös kameroiden ulkopuolelle, sillä soidinalue on laaja, eivätkä riistakameratkaan toimi aina ihan moitteettomasti. Hyviä videoita tuli paljon, mutta mitään taistelevia metsoja ei tällä kertaa osunut kohdalle. Ei sitä voi joka vuosi osua kultasuoneen.

Lumiseen aikaan soidinalueelta löytyi tappelujäljet - mutta muutaman kymmenen metrin päässä kameroista. 

Siivenjälkiä ja irronneita höyheniä.

Mutta tässäpä siis videokooste tämän vuoden soitimen parhaista paloista. (Täältä voit käydä katsomassa taistelevat metsot ja täältä muut viime vuoden soitimen parhaat palat.)

Klikkaamalla youtube-tekstiä videon alareunassa pääset katsomaan Soitimen tarinan youtubessa, jos et saa videota koko näytön tilaan tässä postauksessa.

Perinteisesti metsometsässä on odottanut jokin ikävä yllätys hakiessani kameroita pois. Viime vuonna sieltä löytyi irtonaisia metsonpäitä, ja säikähdin jo, että mitenköhän metsoille kävisi. Huoleni oli tietenkin aivan turha, kuten nyt nähtiin. Soitimella oli tänä vuonna vähintään yhtä paljon metsoja kuin viimeksikin, eli luonto kyllä pitää huolen tasapainosta. Luonto ottaa, mutta ei koskaan liikaa.

Tällä kertaa se ikävä yllätys oli metsometsän viereen ilmestynyt hakkuuaukko. Aluksi olin aika järkyttynyt, sillä aukko ulottui alle sadan metrin päähän soidinkeskuksesta ja muutti metsän valaistusta ja näkyvyyttä merkittävästi. Itsekin olin yhtäkkiä aivan eksyksissä tuossa tutussa metsässä. Alkujärkytyksestä toivuttuani aloin kuitenkin ajatella asian valoisia puolia. Hakkuut oli sentään tehty vasta soidinajan jälkeen. Itse soidinkeskus oli ilmeisesti rajattu nauhoilla hakkuiden ulkopuolelle (ilmoitin soitimesta maanomistajille viime vuonna), vaikkakin noin lähellä soidinkeskusta olisi ollut hyvä tehdä vain harvennushakkuuta eikä täyttä aukkoa. Aukko oli myös onneksi muodoltaan kapea ja kooltaan melko pieni (tosin kauemmas soitimesta oli tehty muitakin aukkoja, joten yhteensä metsää oli kadonnut ihan kohtalainen määrä), ja soidinkeskuksen toisella puolella oli vielä jäljellä ihan mukavasti metsoille kelpaavaa soidinmetsää. 

Mutta saa nähdä, miten soitimelle käy. Pysyykö soidinkeskus paikoillaan noilla metsojen rakastamilla korkeilla kukkuloilla, vaikka ne nyt sijaitsevatkin metsän reunassa? Vai siirtyykö soidin hiukan keskemmälle metsää, tai kenties aivan uuteen paikkaan jonkin matkan päähän? Väheneekö kukkojen määrä, kun ympäriltä on kadonnut metsää? 

Uskoisin kuitenkin, ettei tämä hakkuu mikään täysi kuolinisku ole metsoille. Mutta jos soidinpaikka siirtyy huomattavasti, ei sen löytäminen uudelleen ole helppoa. Saa siis nähdä, päästäänkö ensi keväänä enää seuraamaan tämän soitimen tapahtumia, ja jos päästään, kuinka monta kuningasta siellä silloin laulaa.