Kyllä ne siivet jo kantaa


Piipitys ja pienten siipien hyrinä valtaa metsän, kun pyypoikue pyrähtää lentoon edessäni. Poikaset ovat vasta pieniä höyhenpalloja, mutta hyvin ne siivet näköjään jo kantavat. Näitä metsätipuja katsellessa sitä jaksaa aina ihmetellä, millaisia selviytyjiä eläinlapset osaavat olla. 


Elämä edessä odottaa, vaan kyllä ne siivet jo kantaa.

Metsäkanalintujen poikaset eivät ole mitään uusavuttomia ja hemmoteltuja kakaroita. Ne lähtevät pesästä miltei heti kuoriuduttuaan ja oppivat lentämään päivien tai viikkojen kuluessa. Pyynpojat osaavat lentää auttavasti jo neljän päivän ikäisinä, teerellä siihen menee viikko tai pari, ja metson siivet kantavat vasta 3-4 viikon iässä. Metsäkanalintujen poikasille ei myöskään kanneta ruokaa valmiina suuhun, vaan ne etsivät itse syötävänsä. Emot pelkästään näyttävät mallia ja johdattavat lapsensa hyville ruokamaille. 

Teerirouvat ja koppelot pärjäävät mainiosti yksinhuoltajina. Sillä mihin sitä kukkoa edes tarvitsee, jos lapset ovat noin helppoja ja omatoimisia? Pyy, riekko ja kiiruna sen sijaan ovat perhekeskeisempiä, ja myös koiras osallistuu ainakin jossain määrin pesintään.


Tämän vielä lentotaidottoman pyynpojan kuvasin useampi vuosi sitten.

Pyypoikueita on tullut tänä kesänä vastaan jo useita, mutta vain kahdella kerralla sain otettua tipusista kuvia. Ihmeen hyvin poikaset osaavat nimittäin kadota metsän suojaan, jokainen eri suuntaan.






Tämä pyynpoika oli jo hieman edellistä vanhempi.

Pyyn hiustyyli on jo nähtävissä.



Pyiden lisäksi vastaan on tullut myös kaksi metsopoikuetta, joista kummastakaan en valitettavasti saanut kuvia. Ensimmäisellä kerralla metsonpojat ja niiden emo lähtivät lentoon aivan jaloistani. En muista nähneeni koppeloa koskaan niin läheltä, ja oikein havahduin miten suuri ja kaunis lintu se on, varsinkin kulkiessaan maassa siivet ja pyrstö levällään siipirikkoa esittäen. 

Toisella kerralla poikueen läheisyydestä lähti lentoon myös ukkometso. Ehkäpä siinä perheessä oli sovittu, että ukko saa käydä lapsia katsomassa, vaikka koppelolla se huoltajuus onkin. Nämä molemmat poikueet olivat muuten aika lähellä seuraamaani soidinta, joten luultavasti nuo nuoret metsonalut olivat pikku-Maunoja tai pikku-Urhoja. Tuo ajatus teki näistä kohtaamisista erityisen sydäntä lämmittäviä. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...