Metsojen yö

Vuosi sitten kirjoitin, miten löysin metson soitimen melko läheltä mökkiämme. Seurasin jälkiä lumessa, etsin maasta höyheniä ja hiippailin korvat höröllä aamuisessa metsässä. Kun sitten vihdoin löysin soidinalueen, tuntui kuin olisin päässyt jyvälle tarkoin varjellusta salaisuudesta. Sain tirkistellä korven salaperäistä näytelmää, jota lintujen aateliset metsän kätköissä harjoittivat. Sillä toisin kuin teeret, jotka pulputtavat keväisin kovaan ääneen aukeilla ja näkyvillä paikoilla, soidintavat metsot keskellä suojaisaa metsää, kaukana teistä ja asutuksesta, ja niin hiljaa, että laulu kantautuu parhaimmillaankin vain reilun sadan metrin päähän. Ja jos joku tunkeilija yrittää tulla katsomaan tätä salaista näytelmää, niin äkkiä kukot lopettavat laulunsa ja katoavat metsän siimekseen. 

(Hullut metsot ovat tietenkin asia erikseen, ja niiden toilailuja pääsee näkemään helpommin kuin oikeaa soidinta.)

Kun vuosi sitten seisoin aamuisessa metsässä, metsojen jylhää laulua kuunnellen, syttyi mieleen palava halu päästä näkemään soidinta lähempää. Päätin että seuraavana keväänä hommaisin itselleni jonkinlaisen kuvausteltan ja lähtisin yöksi metsometsään, sillä muilla keinoin ei soidinta oikein pääse kunnolla ja lintuja häiritsemättä seuraamaan.

Tänä keväänä ostin halvan kupoliteltan ja askartelin sen seinään kuvausaukon sekä pienen ikkunan. Laitoin ikkunaan tummaa tylliä ja ompelin kameraa varten kuvausaukkoon "hihan", jolloin ulospäin näkyisi mahdollisimman vähän teltan sisätiloja, ja ötökätkin pysyisivät ulkona. Vein riistakameran kuvaamaan soidinkukkulaa jo hyvissä ajoin, ja tarkistin että metsot yhä soidinsivat samalla alueella. 

Valitettavasti vain hyvät kelit ja vapaapäivät eivät oikein osuneet minulla kohdalleen, ja lopulta pääsin yöpymään soitimella vain kerran koko kevään aikana, eikä sää tuolloinkaan ollut aivan ihanteellinen. Retkeni metsometsään sijoittui vapulle, jolloin soitimen huippuaika oli loppusuoralla. 

Yö metson soitimella (30.4.-1.5.2018)

Suuntasin metsometsään jo hyvissä ajoin illalla. Teltan olin käynyt pystyttämässä paria päivää aikaisemmin, jotta linnut ehtisivät rauhassa totutella tähän uuteen maamerkkiin. Kömmin sisälle makuupussiini, lueskelin Seitsemää veljestä (tuo kirja on ollut minulla pitkään kesken, ja ajattelin että nyt oli suorastaan täydellinen hetki jatkaa sen lukua) ja odottelin että metsot saapuisivat yöpuilleen. Tunnelma metsässä oli varsin mukava: iltalaulajat lurittelivat kauniisti puissa, kaakkurit huusivat aavemaista huutoaan suolammella ja teeretkin kukersivat jossain melko lähellä. Kevätyön konsertti oli alkanut.

Kahdeksan aikoihin metsot saapuivat paikalle kovalla siipien ryminällä. Laskin äänten perusteella alueella olevan kolme kukkoa, saman verran kuin viime vuonna. Metsot röhkivät toisilleen, ilmoittaen että "paikalla ollaan", ja jossain vaiheessa yksi niistä kuulosti olevan todella lähellä telttaa. Valitettavasti metsot eivät alkaneet soida, sillä hiomisen (soidinäänen kolmas osa, jolloin metso ei paljoa näe tai kuule) aikana olisin uskaltanut nousta ja kurkistaa ulos ikkunasta. Päätin olla ottamatta mitään riskejä näin heti alkuun, ja jatkoin lukemista makuupussissa. Luulin sitä paitsi äänten perusteella, että ainakin yksi kukko, jonka suuntaan teltan ikkuna ja kuvausaukko osoittivat, röhkisi ylhäällä puussa. Mutta kun myöhemmin katsoin riistakameravideoita niin olipa se metso kuitenkin käppäillyt illalla korkealla soidinmäellään. Olisi pitänyt laittaa kamera jo etukäteen valmiiksi kuvausaukkoon ja jäädä odottelemaan istualleen metsojen saapumista!

Illan pimetessä metsot nousivat yöpuilleen ja alkoivat avata ääntään. Ne naputtelivat aluksi hitaasti ja hartaasti, mutta kun ne vihdoin pääsivät kunnolla vauhtiin niin sitten laulettiinkin oikein sydämen kyllyydestä. Yksi metso lauloi miltei telttani yläpuolella, ja erotin ensimmäistä kertaa kunnolla näppäilyn ja hiomisen välistä kolmannen soidinäänen, urahtavan kulauksen. Tuo matala ääni ei ilmeisesti tallennu hyvin videolle eikä livenäkään kuulu kovin kauas. Sointi jatkui myöhään yöhön ja sain nukahtaa metson laulua kuunnellen.

Heräsin yön aikana kerran, hieman keskiyön jälkeen. Lintujen öinen konsertti oli tuolloin jo lakannut, ja kuulin vain läheisten tuulimyllyjen huminaa. Tuuli oli siis yltymässä. Se ei ollut hyvä asia, sillä metsojen soidininto saattaa laantua tuulisella tai kylmällä säällä.

Aamuyön pimeinä tunteina heräsin metsojen lauluun. Kuuntelin sitä hetken makuupussissani ja puoli neljän jälkeen nousin ylös. Puin toisen villapaidan päälle, laitoin kameran valmiiksi kuvausaukkoon ja asetuin odottamaan metsojen laskeutumista soidintantereelle. Tein tämän kaiken tietenkin hyvin varovasti, liikkuen pelkästään lähimpänä olevan metson hiomisen aikana. Neljän jälkeen näin ikkunastani miten telttani vieressä yöpynyt metso laskeutui vielä melko pimeään metsään, mutta tuskin se oli ollut sekuntiakaan maassa kun se jo nousi takaisin siivilleen ja palasi ylös puuhun. Pienen hetken ihmettelin mitä siinä oikein tapahtui, sillä olin ollut aivan hipihiljaa paikoillani, mutta sitten näin miten jokin tumma hahmo vilahti soidinalueen läpi. Olikohan se kettu tai mäyrä?

Eläimen vierailun jälkeen lähin metso istui puussa hiljaa tunnin ajan, ja myös kauemmat metsot pysyttelivät vaiti. Aamun valjetessa laulu alkoi uudelleen vaisusti, mutta kun paikalle saapui koppelo saivat metsot sointiinsa uutta puhtia. Seuraamani metso laskeutui soidinkukkulalleen ja katosi yhdessä koppelon kanssa mäen taakse. Hetken kuluttua se kuitenkin lensi takaisin puuhun, ja vähän myöhemmin koppelo kuului lentävän pois mäen takaa, josta kantautui myös toisen metson laulua. Olin luullut minua lähimmän metson olevan soitimen kuningas, mutta jälkikäteen mietin, että ehkä se oli sittenkin tuo mäen takana soidintava metso, jonka suuntaan koppelo oli kävellyt. Loppuaamun seuraamani metso lauloikin sitten puussa. 

Valitettavasti en saanut ladattua näitä pätkiä tähän suurempina...

En tiedä oliko syynä metson vähäiseen maassa soidintamiseen aamuinen eläinvieras, pieni kylmä tuuli vai minun läsnäoloni teltassa, vai sattuiko sillä muuten vain olemaan sellainen fiilis, että tänään voisi laulaa vain puussa. Metsot ovat lukemanikin perusteella hieman oikukkaita kuvattavia, enkä toisaalta olettanutkaan saavani heti ensimmäisellä kerralla mitään kovin hulppeita otoksia. Saaliina tältä reissulta oli siis huonoja kuvia puussa soivasta ukkometsosta ja yksi video metsopariskunnasta. Tuokin video on kuvattu aika kaukaa, sillä koppelon saavuttua paikalle päätin jälleen kerran pelata varman päälle ja olla liikuttamatta kameraa ja zoomia, metsot kun huomaavat liikkeen todella helposti. 

Mutta onneksi käytössä oli myös riistakamera, joka kuvasi soidinkukkulan tapahtumia kolmen viikon ajan. Videot olivat aivan loistavia, joskaan ihan kaikkia salojaan eivät metsot piilokameralle paljastaneet. Koppeloita näkyi kyllä tuolla korkeimmalla kukkulalla, mutta ilmeisesti parittelualue sijaitsi kuitenkin jossain muualla. Eli soitimen salaisuuksien selvittely jatkunee taas ensi vuonna.

Ei kannata kosiskella varattuja neitoja :D 

Tässä kooste soitimen parhaista hetkistä:

Kokemuksena yö soitimen äänimaailmassa oli kaikin puolin ikimuistoinen, vaikken hirveän hyvin metsoja päässytkään näkemään. Jälleen kerran nämä komistukset lauloivat tiensä suoraan sydämeeni, ja pakko taas todeta että kerrassaan upeita lintuja!

Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun yövyin yksin luonnossa. Hieman jännitti etukäteen, että miten uskaltaisin nukkua keskellä pimeää kuusimetsää, mutta eipä se sitten loppujen lopuksi ollutkaan yhtään pelottavaa. Eli senkin vuoksi yö metsojen luona piirtyi niin kauniiksi mustoksi mieleeni.

Seuraa somessa: