Taskut täynnä

Kaarlo-metso on  vallannut pienen kukkulan omaksi valtakunnakseen. Tie soitimen kuninkaaksi ei kuitenkaan ole helppo. Kilpailijoita riittää joka nurkalla, ja salamurhaajiakin kuuluu olevan taas liikkeellä... Kuka metsoista lopulta voittaa kruunun ja koppeloiden sydämet? Tässä vihdoinkin se lupaamani kooste metson soitimelta. Tällä kertaa kirjoitin videoon myös pienen tarinan, jotta pääosissa olevat kukot ja soitimen tapahtumat tulisivat tutuiksi teillekin.  Videossa esiintyy ainakin neljä eri ukkometsoa sekä yksi nuori metsopoika, jotka kaikki saivat nimet Suomen presidenttien mukaan.  Eniten kameran edessä esiintyivät Kaarlo, Urho ja Mauno, jotka voi erottaa toisistaan pyrstön valkeiden kuviointien avulla. Kaarlon pyrstöstä löytyy mm. selkänikamia ja kirjaimia muistuttavia kuvioita, Urholta käyrävartinen nuoli ja kysymysmerkki, ja Maunon tuntomerkkeinä toimivat pyrstön kirves- ja x-kuviot.  Kaarlo, ensimmäinen oman valtakuntansa valloittanut metso....

Vuorenkylässä liikkui viime kesänä aikamoinen hirvimamma, joka oli ilmeisesti pyöräyttänyt maailmaan kolmosvasat.  Kaksoset ovat hirvillä hyvinkin yleisiä, mutta kolmosia on vain parilla promillella naaraista. Ei mikään ihan yleinen juttu siis. Omin silmin en ole päässyt tätä suurperhettä näkemään, mutta onneksi on olemassa riistakamera, jolla voi vähän tirkistellä metsän salaista elämää. "Yksi, kaksi.... kolme vasaa!" laskin ihmeissäni, kun katsoin allaolevaa videota ensimmäistä kertaa. Ja sitten vasoja olikin järven rannalla enää kaksi, kun niistä yksi päätti esitellä uimahyppytaitojaan. Kaikenlaista tuolla luonnossa tapahtuukin, kun me ihmiset emme ole näkemässä... (Kannattaa seurata videolla tarkkaan keskimmäistä vasaa.) Valitettavasti hirviperhe ei palannut enää tuolle järvelle, eikä uusia videoita tullut. Vein kameran jonkin matkan päähän nuolukivelle, ja riemukseni kolmoset kävivät kivellä kuvauttamassa itseään. Riistakamera vain oli hieman oikukkaalla ...

Arvasin että tässä kävisi näin. Tein kirjoituksen metson soitimesta , ajatellen että soidin alkoi olla ohi tältä keväältä. Oltiin kuitenkin jo toukokuun puolella ja riistakameran mukaan soidinkukkulalla ei oltu käyty muutamaan päivään laisinkaan. Kirjoitin siis postauksen ja tein videokoosteen soitimesta, mutta jätin kameran vielä varmuuden vuoksi metsometsään. Saattoivathan metsot soidintaa laiskasti ja satunnaisesti vielä toukokuussakin, mutta tuskin siellä enää mitään merkittävää tapahtuisi. Näin siis ajattelin. No, eikös siellä sitten ollut muistikortti taas täynnä soidinvideoita, kun menin myöhemmin tarkastamaan riistakameran. Ilmojen lämmittyä ukkometsot olivat innostuneet esittämään vielä soidinnäytöksen loppuhuipennuksen, ja keikistelivät kameran edessä kahden aamun verran. Soidinlaulua oli melkein tuntikaupalla, mutta sen lisäksi kameralle tallentui jotain, mitä en ollut uskaltanut edes toivoa kuvaavani, nimittäin ihka oikeat taistelevat metsot. Siinä ne kukot tappeliva...

Vuosi sitten kirjoitin, miten löysin metson soitimen melko läheltä mökkiämme. Seurasin jälkiä lumessa, etsin maasta höyheniä ja hiippailin korvat höröllä aamuisessa metsässä.  Kun sitten vihdoin löysin soidinalueen, tuntui kuin olisin päässyt jyvälle tarkoin varjellusta salaisuudesta. Sain tirkistellä korven salaperäistä näytelmää, jota lintujen aateliset metsän kätköissä harjoittivat. Sillä toisin kuin teeret, jotka pulputtavat keväisin kovaan ääneen aukeilla ja näkyvillä paikoilla, soidintavat metsot keskellä suojaisaa metsää, kaukana teistä ja asutuksesta, ja niin hiljaa, että laulu kantautuu parhaimmillaankin vain reilun sadan metrin päähän. Ja jos joku tunkeilija yrittää tulla katsomaan tätä salaista näytelmää, niin äkkiä kukot lopettavat laulunsa ja katoavat metsän siimekseen.  (Hullut metsot ovat tietenkin asia erikseen, ja niiden toilailuja pääsee näkemään helpommin kuin oikeaa soidinta.) Kun vuosi sitten seisoin aamuisessa metsässä, metsojen jylhää laulua...

Viime kirjoituksessani kerroin, miten olin erilaisten johtolankojen avulla saanut vihiä metson soidinpaikasta melko lähellä mökkiämme. Nyt oli siis vuorossa se kaikkein jännittävin osuus, eli aamuretki soitimelle.  Olin soidinalueen liepeillä jo hieman ennen viittä, sillä metsojen soidin alkaa aamuhämärissä ja saattaa joskus loppuakin jo aikaisin aamulla. Kuullakseen metson laulua on siis oltava varhain liikkeellä. Oli kirkas ja kirpakka pakkasaamu, mikä tarkoitti kaunista auringonnousua, mutta myös sitä että maa oli aivan jäässä. Astuessani jäätyneille sammalille ja jäkälille kuului pieni risahdus, mutta toivoin, etteivät metsot kuulisi askeleitani. Hiivin kohti mäen laen soidinaluetta niin hiljaa kuin pystyin. Pysähtelin välillä kuuntelemaan, kuuluisiko mistään metson laulua, mutta joltain läheiseltä aukolta kantautui voimakasta teeren kukerrusta ja muutenkin linnut olivat tietenkin kevätaamuna kovassa äänessä. Metsosta lähtee niin isoksi linnuksi varsin hil...