Taskut täynnä

Varmaan jokainen metsokuvaaja siitä haaveilee: että löytäisi sellaisen vanhojen hyvien aikojen soitimen. Soitimen, jossa koppelot pyörisivät suurena laumana mahtikukon ympärillä, ja metsä raikaisi siipien kahinasta kun johtava ukkometso ajaisi kilpailijoitaan pois. Sellaisen löytäminen oli minullakin haaveissa. Olin toki tyytyväinen viime keväänä löytämääni metsopaikkaan. Sekin oli hieno ja suuri etelän soitimiin verrattuna, ja kaiken lisäksi se oli kätevästi tässä ihan lähellä kotia. Viime vuonna tuo soidin vain jäi vielä hieman mysteeriksi. Pääsin kunnolla jyvälle sen toiminnasta vähän liian myöhään, viimeisen telttayöni jälkeen. Lähtiessäni siirsin riistakameran jälkien perusteella lupaavalta vaikuttavaan paikkaan, ja siinähän se soidinkeskus sitten olikin. Riistakameran videoissa näkyi enimmillään viisi koppeloa.  Tänä keväänä palasin odottavin mielin metsometsään. Nyt ei tarvitsisi aloittaa nollasta, vaan soidin olisi jo vähän tutumpi, tietäisin paremmin mihin kohtaan telttan...

Kesällä ei ole ehtinyt oikein edes nukkua saati kirjoittaa blogia, kun kaiken vapaa-ajan olisi halunnut käyttää Lapin kesästä nauttimiseen. Nyt olen kuitenkin lomalla ja palannut hetkeksi Etelä-Suomeen, joten on aika istahtaa pitkästä aikaa näppäimistön äärelle ja käydä läpi kevään ja kesän kuvia. Ensimmäiseksi pitää varmaan hoitaa pois alta kertomus metson soitimelta, se kun on ollut minulla jo pidempään roikkumassa. Tosin eivät nämäkään kuvat sen kauempaa ole kuin toukokuulta, vaikka niissä vielä hanget korkeita ovatkin. Vietin soitimella yhteensä seitsemän yötä, joista vain kahtena onnistuin saamaan hyviä kuvia. Muulloin joko teltan paikka tai tähtien asento tai mikä lie oli pielessä. Jos hukkaöiden lisäksi lasketaan mukaan vielä soitimen etsimiseen ja kartoittamiseen käytetyt tunnit, niin täytyy sanoa, että näihin kuviin tuhlautui melkoisesti aikaa. Mutta olipa se sitten lopulta kaiken väärti, sekä kuvat että itse kokemus. Ja toisaalta, ehkä keväthangilla hiihtely ...

Jossain on kuulemma jo perhosia ja sinivuokkoja. Vaan eipä se paljoa haittaa, ettei täällä olla vielä niin pitkällä, ajattelin kun viikko sitten lähdin hiihtelemään keväthangille. Hyvin kantoi, ja kevyt oli kulkea. Eläimet tuntuivat liikkuvan pareittain, tai ainakin pyy-ja jänispariskunta tuli matkalla vastaan. Metsotkin olivat kulkeneet jo "siipi maassa", laulaen. Kevättä oli siis rinnassa yhdellä jos toisellakin metsän asukkaalla. Päästyäni takaisin kotiin pihassa hyppeli taviokuurna, kevään ensimmäinen muuttolintu. Kukkia ja perhosia saadaan vielä odottaa tovi, mutta kyllä se kevät on jo tännekin matkalla, ajattelin hymyillen. Sivuhuomautuksena sanottakoon, että pyyt ei ainakaan ole vielä pienentyneet. Eli ei kai se maailmanloppu ole nyt tulossa, vaikka maailmankirjat vähän sekaisin ovatkin. Metso oli jo vetänyt vähän siipeä muutamassa paikassa. Tuon päivän jälkeen taviokuurnia on näkynyt pihassa melkein joka päivä. Kevättä oli rinnassa m...

Kaarlo-metso on  vallannut pienen kukkulan omaksi valtakunnakseen. Tie soitimen kuninkaaksi ei kuitenkaan ole helppo. Kilpailijoita riittää joka nurkalla, ja salamurhaajiakin kuuluu olevan taas liikkeellä... Kuka metsoista lopulta voittaa kruunun ja koppeloiden sydämet? Tässä vihdoinkin se lupaamani kooste metson soitimelta. Tällä kertaa kirjoitin videoon myös pienen tarinan, jotta pääosissa olevat kukot ja soitimen tapahtumat tulisivat tutuiksi teillekin.  Videossa esiintyy ainakin neljä eri ukkometsoa sekä yksi nuori metsopoika, jotka kaikki saivat nimet Suomen presidenttien mukaan.  Eniten kameran edessä esiintyivät Kaarlo, Urho ja Mauno, jotka voi erottaa toisistaan pyrstön valkeiden kuviointien avulla. Kaarlon pyrstöstä löytyy mm. selkänikamia ja kirjaimia muistuttavia kuvioita, Urholta käyrävartinen nuoli ja kysymysmerkki, ja Maunon tuntomerkkeinä toimivat pyrstön kirves- ja x-kuviot.  Kaarlo, ensimmäinen oman valtakuntansa valloittanut metso....

Kolme kevättä. Niin kauan minulla meni, että sain vihdoinkin kunnollisia kuvia metson soitimelta (siis muuten kuin riistakameralla). Kaksi vuotta sitten löysin soitimen mökin lähimetsistä, ja viime vuonna vietin ensimmäisen yöni metsometsässä. Hyvät kuvat jäivät tuolloin kuitenkin saamatta, joten pitihän sitä yrittää uudelleen tänä vuonna. Suuntasin siis metsään telttoineni pari viikkoa sitten, eli hieman ennen soitimen huippua. Tavoitteena oli saada edes yksi ihan kohtuullinen kuva metsosta, ja riemukseni voin todeta, että tavoite saavutettiin ja jopa ylitettiinki.  Yksi lempihetkistäni soitimella on metsojen saapuminen paikalle illalla. Sitä makaa hiljaa teltassa kirjaa lukien, kun yhtäkkiä metsän hiljaisuuden rikkoo hurja siipien jylinä ukkometsojen lentäessä yöpuilleen. Siitä se alkaa. Aivan tavallisen tuntuinen metsä muuttuu salaisen soidinnäytelmän näyttämöksi. Silloin kun koppeloita ei ole paikalla, eivät ukkometsot viitsi pitää pyrstöään täysin auki k...