Julma luonto

Palataanpa vielä hetkeksi metsometsään, josta minulla on tällä kertaa kerrottavana huonoja uutisia. Hakiessani riistakameran pois soitimen jälkeen tuli metsässä vastaan surullinen näky: iso kasa höyheniä sekä irtonainen ukkometson pää. No, sellainen se luonto on, ajattelin. Se karsii pois heikot ja vanhat, ja uusia metsoja kasvaa ja nousee tilalle. Soidin on ukkometsoille rankka ja pitkä koettelemus ja niiden kuolleisuus onkin suurinta juuri soitimen jälkeen. Valitettavasti tästä metsosta oli jäljellä vain yksittäinen pyrstösulka, joten en saanut tunnistettua oliko kyseessä jokin tuttu, riistakameravideoissa näkynyt yksilö. Eniten videoissa esiintynyttä nuorehkoa metsoa ei ollut kuitenkaan näkynyt enää laisinkaan soitimen viimeisinä päivinä, eli kyseessä saattoi olla tuo ukkometso.

Otimme pään talteen, ja kun mukana ei sattunut tuolla kertaa olemaan mitään muovipussia, noukasi isä kallon kepin nokkaan. Siinä sitten kuljettiin metsässä jonossa, isä ensimmäisenä "metsonpääsauva" kädessään ja me muut perässä muutama kaunis höyhen hyppysissämme. Jos olisi tullut joku vastaan olisi varmaan ihmetellyt että mikä shamanistinen rituaali siinä oli menossa...

No, viikon kuluttua metsometsästä löytyi toinenkin irti purtu metsonpää. Siinä vaiheessa tuli jo hieman enemmän surku, kun ei tuo soidin suuren suuri ole. Tällä kertaa pään vieressä oli iso kasa irti nypittyjä pyrstösulkia, jotka keräsin talteen ja vertailin videoiden metsoihin. Kuviot eivät mätsänneet yhdenkään videolle tallentuneen metson kanssa, joten kyseessä oli minulle uusi yksilö. Ukkometsoja olikin ollut soitimella ainakin neljä kappaletta, eikä kolme kuten olin luullut. Huh, voisi siis toivoa, että kaksi olisi vielä jäljellä. 

Pääepäiltymme tässä murhamysteerissä on ilves. Ilveksen jälkiä näkyi talvella melko lähellä metsometsää, ja nyt kesällä se kävi pari kertaa riistakameran edessä puolen kilometrin päässä soidinalueesta. Onhan se hienoa, että tuolla metsissämme liikkuu komeita kissapetoja, pidän minä kovasti niistäkin, mutta nyt saisi ilves jo siirtyä takaisin jänispaistiin. Toisaalta täytyy muistaa, että ilvekset tappavat jonkin verran myös lintujen pesiä rosvoavia kettuja ja supikoiria, eli ei niiden läsnäolo välttämättä ole pelkästään negatiivinen asia metsojen kannalta. 

Isä keitti metsonpäistä lihat pois ja nyt kesällä saimme liimattua kallot kasaan. Ensimmäisenä löytämämme metso oli ilmeisesti nuori, sillä ukkometsojen kulmien rustot luutuvat vasta linnun ollessa "miehen iässä" eli noin kolmivuotiaana. Silloin se saa ikään kuin kypärän päähänsä taisteluita varten, ja alkaa osallistua soidinmenoihin ihan tosissaan. Toisella kallolla taas oli komeat luutuneet silmäharjut eli kyseessä oli vanha, tappeluikäinen metso. 

Nuoremman metson kallosta lähti nokan kuori irti keitettäessä, ja kuivuessaan se käpristyi niin ettei saatu sitä enää takaisin. Siksi kallojen nokat näyttävät erilaisilta.

Tässä kuvassa vasemmalla vanha metso ja oikealla nuori. Erot kulmien vahvuudessa selvästi havaittavissa. Kallot ovat tosin hieman eri asennoissa johtuen nuoren metson ohuemmasta, pelkkää luuta olevasta nokasta.

Nuoren metson kallo oli kaikin puolin huonommassa kunnossa, vasemman puolen leukanivel oli tuhoutunut ja ohimon takana näkyi hampaanjälki.

Alkukesästä löysin metsometsästä vielä yhden metson jäännökset, mutta tuo metso oli ollut manalan majoilla jo hyvän aikaa. Jäljellä oli enää pari haurasta siipisulkaa ja muutama auringon valkaisema luu. Se toi jälleen hieman lohtua. On niitä metsoja kuollut täällä aiemminkin, mutta aina on tullut uusia tilalle. Tuolla samalla kävelyreissulla näin myös yhden elävän ukkometson, eli ei se ilves ollut niitä kaikkia saanut napattua, ainakaan vielä.

Keväällä teimme korvasieniretkellä myös hieman iloisemman metsolöydön, kun vastaan tuli koppelon pesä. Siinä oli kahdeksan uutta metsonalkua tulossa kuolleiden tilalle. Kävin vuolemassa pesän ympärille 25-30 metrin päähän hajustettua saippuaa, jonka pitäisi säikäyttää melko hyvin nisäkäspedot pois. Kesäkuussa kävin tarkastamasssa pesinnän onnistumista, mutta pesä olikin typötyhjä. Ei edes munankuoria jäljellä, eli luultavasti korppi tai varis oli käynyt rosvoamassa pesän. Lintuihin tuo saippuarinki ei tehoa, ne kun eivät ole yhtä hajuherkkiä kuin nisäkkäät. Luonto taas näytti raakuutensa. Metsäkanalintujen poikasista suurin osa kuolee ennen kuin kasvavat aikuisiksi, eikä siinä aina edes saippuasuojaukset auta.

Lopetetaan tämä kirjoitus kuitenkin positiivisissa merkeissä. Ilmoitin soidinalueesta maanomistajille, jotka vaikuttivat oikein kiinnostuneilta asiasta. Eli toivottavasti eivät suuria avohakkuita suunnittele metsometsään, varovaisempaa metsänhoitoa metsotkin kyllä kestävät hyvin. 

Viime viikolla näimme veljeni kanssa myös yhden koppelon poikasineen. Metsonpoikia oli lähemmäs kymmenen, ne olivat jo rastaan kokoisia ja osasivat lentää melkoisen hyvin. Tuo pesue oli eräällä toisella metsoalueella, eli seuraamieni ukkometsojen jälkeläisiä ne tuskin olivat. Mukava oli kuitenkin nähdä, että säät ovat olleet suosiollisia metsäkanalintujen poikasille, ja varmasti myös "minun" mustapyrstöisen kuningasmetsoni jälkeläisiä viipottaa tuolla jossain. Eivät ne supikoirat ja korpit ole voineet kaikkia pesiä löytää. Ja toivottavasti edes joku minun metsoistani on hengissä vielä ensi keväänäkin, näyttämässä mallia tuleville kuninkaille.

PS. Tein vielä yhden videokoosteen, jossa päätähtenä on uljas soitimen kuningas. Osa klipeistä aiemmin julkaisemattomia, osa parhaita paloja edellisistä videoista.

Lähteet:
Metsoparlamentti - metson soidin