keskiviikko 9. elokuuta 2017

Jokirapuja


Kaksi viikkoa, viisitoista mertaa ja viisikymmentä otettavan kokoista rapua. Moni ravustava saattaa hieman naurahtaa nuo luvut kuullessaan, sillä hyvillä rapualueilla voi helposti saada saman määrän rapuja jo yhdessä tai kahdessa yössä. Mutta parhaimmilla rapuvesillä pyydetäänkin täplärapua, tuota jenkeistä tuotua, nopeasti kasvavaa, tehokkaasti lisääntyvää ja rapuruttoa kestävää lajia. Meidän järvessämme taas elelee jokirapua, eli sitä Suomen alkuperäistä rapulajia. Sen pyyntimäärät eivät (enää) juuri koskaan kohoa täplärapusaaliin tasolle.


Ennen näilläkin vesillä eleli vahva jokirapukanta. Isä aina muistelee, miten hänen nuoruudessaan saaliit olivat moninkertaiset tähän päivään verrattuna. Mutta sitten tänne tuli se pahuksen rapurutto ja vei ravut. Yhteen alueen järvistä istutettiin uusia jokirapuja, ja lisäksi parista muustakin järvestä on löytynyt joko sinne levinneitä, tai rutolta kokonaan säästyneitä rapuja, mutta missään kanta ei ole palautunut läheskään entiselle tasolleen. Kenties rutosta palautuminen vain kestää kauan, tai sitten tauti on jäänyt tänne piilevänä eikä kanta sen vuoksi pääse kasvamaan. Tai ehkä soiden ojituksen aiheuttama veden tummuminen on vaikuttanut rapuihin? Ken tietää...



Rapurutto on näitä surullisia tarinoita siitä, miten käy kun ihminen siirtelee lajeja mantereelta toiselle. Ensin amerikkalaisia täplärapuja kulkeutui Eurooppaan vahingossa laivojen mukana, mutta sitten niitä tuotiin myös tarkoituksella istutettaviksi vesiimme. Mukanaan ne toivat rapuruton, jolle ne itse olivat vastustuskykyisiä, mutta joka oli meidän ravuillemme aivan uusi ja tuhoisa tauti. Rutto levisi pyydysten ja rapujen mukana läpi Euroopan, ja jokirapukannat romahtivat radikaalisti.

Rapuruton vuoksi on muistettava, että rapumerrat pitää aina desinfioida ennen siirtoa toiseen järveen, eikä rapuja siirrellä vesistöstä toiseen (varsinkaan täplärapuja, joista suuri osa kantaa kuoressaan rapuruton vahvempaa muotoa!) Myös muun muassa veneiden ja kalastusvälineiden kuivattaminen tai puhdistus olisi suositeltavaa ennen kuin ne viedään uusille vesille.

Eriparin sakset. Toinen saksi on joskus irronnut jossain taistelussa, mutta onneksi ravut pystyvät kasvattamaan uuden tilalle.

Jokirapuja on nykyään sen verran vähän, ettei niitä taida monesta paikasta pystyä ostamaan. Lähes kaikki markkinoilla olevat ravut ovat täplärapuja. Maussahan näissä kahdessa ei ole mitään eroa, sillä molempien rapujen liha maistuu lähinnä keitinliemen mausteille. Jokiravuilla on kuitenkin pehmeämpi ja vähäpiikkisempi kuori, minkä ansiosta niitä on hieman miellyttävämpi ja helpompi syödä.


Vihertävä, sininen ja ruskea rapu

Jokiravuissa mielestäni kaunista on niiden värikirjo. Suurin osa ravuista on tummanruskeita, mutta joukosta löytyy usein myös kauniin sinisiä yksilöitä. Tänä vuonna tuli lisäksi yksi hieman vihertävä, ja joskus me taidettiin saada hyvin punainenkin rapu. Pari vuotta sitten taas merrassa oli harvinainen valkoinen, tai blondi jokirapu. Siinä muuten huomattiin, että ravuissakin esiintyy "rasismia". Heti kun valkea yksilö laitettiin ämpäriin, syöksyivät tummat ravut joukolla sen kimppuun. :(


Suuri sininen rapu.

Jokirapu
Valkoinen rapu. Tämä oli sen verran pieni että pääsi takaisin järveen. 

Ravustuskausi huipentuu tietenkin aina rapujuhliin, ja tänä vuonna rapuja tuli sen verran hyvin että kutsuimme jopa pari vierastakin. Monina vuosina on nimittäin ollut niin heikkoja saaliita että olemme herkutelleet ihan vain oman perheen kesken. Olen maistanut ravintolassa joskus hummeriakin, ja täytyy sanoa ettei sekään vetänyt vertoja kunnon makeanveden ravuille, jotka on keitetty maukkaassa tilliliemessä. Ravut ovat ihan yksiä lempiruoistani, ja erityisen hyviltä ne maistuvat varmasti siksikin että niitä saa vain kerran tai pari vuodessa (riippuen siitä tuleeko kutsua muihin rapujuhliin).


Alkuruokana meillä oli tällä kertaa keiton sijasta savusiikasalaattia (ohje otettu täältä), ja jälkkäriksi tein lakkapavlovan (laitan ohjeen blogiin piakkoin). Siika ja lakatkin oli itse pyydettyjä ja kerättyjä, ja salaatti ja tilli rapuleipiin tuli äidin kasvimaalta. Paljon oli siis lähiruokaa tarjolla!

Savusiikasalaatti
Jokirapu
Nämä ovat kaikki urosrapuja. Naaraat ollaan päästetty takaisin lisääntymään, ja aika vähän niitä on muutenkin tullut. Ehkä ne liikkuvat vähemmän tai sitten täällä on jostain syystä urospainotteinen kanta?

Rapuleipää, nam!

Lakkapavlova


Joskus sitä on miettinyt, miten helppoa ravustus olisi jos täälläkin olisi täplärapuja. Ei tarvitsisi ravustaa viikkotolkulla. Saaliit olisivat monta kertaa suuremmat ja voitaisiin kutsua oikein kunnolla vieraita rapujuhliin. Mutta sitten ajattelen tilannetta luonnon kannalta. Amerikkalaiset lupiinit valtaavat jo tienpenkat ja häätävät kauniit kellomme ja päivänkakkaramme. Kanadanmajava syrjäyttää parhaillaan euroopanmajavaa. Vesikko on vaihtunut amerikkalaiseen tuholaiseen, minkkiin, joka muuten myöskin harventaa jokirapukantaamme. Valkohäntäkauriitkin on tuotu tänne jenkeistä, mutta niistä ei taida sentään olla juuri haittaa omalle lajistollemme. Miten meidän luonnostamme onkin tullut niin amerikkalainen! (Ja onhan niitä lajeja tullut muualtakin, kuten esim. aasialainen supikoira, joka on jo yleisin keskikokoinen petonisäkkäämme.)

On se vaan kuitenkin mukavaa, että näissä järvissä on selvinnyt vielä niitä alkuperäisiä, suomalaisia rapuja. Ne ovat tasapainossa muun luonnon kanssa, eivätkä ainakaan runsastu liiaksi asti, kuten joissakin täplärapujärvissä on kuulemma jo käynyt. Oikeastaan olen hyvin iloinen, että täällä on vielä jokirapuja, vaikka se tarkoittaakin hieman laihempia rapujuhlia :)

Jokirapu
Ja ovathan nämä jokiravut aika kauniitakin, täpläravuista kun ei taida löytyä kuin ruskeita yksilöitä. Tämä pieni sininen rapu pääsi takaisin kasvamaan.




11 kommenttia:

  1. Kauniita ovat niin elävinä ja keitettyinäkin! Uskomaton punainen väri! Syön mielelläni katkarapuja, mutta hmm...jokin noissa ei kiehdo! Siis ravintona.

    VastaaPoista
  2. Sellainen pikkusen reilu20v taakse päin niin olin itse ensimmäisen kerran ravustamassa yön...niin jännässä puuhassa en ole ikuna ollut aiemmin mukana..Minä sain "metsästää" rapuja rannalta liipeillä ja muut sitten kävivät merroilla:) uniinhan se jännitys meni ja seuraavana yönä "tuuletin" unenpöpperössä täkkiäni kun se oli mielestäni täynnä noita mönkijöitä:)) Ihanaa että siellä on mahdollisuus tuollaiseen lähiruokaan ja mukaviin juhliin..varmasti tuoretta ja kotimaista:) Tuo lakkapavlova näyttää taivaallisen hyvältä♥ Ihanaa viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se ravustus kyllä jännittävää lapsena! Minun aikanani ei ole enää harrastettu tuota yöravustusta (kun merrat on nykyään niin hyviä ettei ravut niistä karkaa), mutta muistan vieläkin miten jännää oli mennä ensimmäisenä ravustusaamuna nostamaan mertoja. Mukavaa loppuviikkoa sinnekin! ❤️

      Poista
  3. Ah, ravut ja rapujuhlat! <3 Ihanaa syyskesän tunnelmaa. Tosi nättejä kuvia myös. :)

    Mutta kun ajattelenkin vieraslajien (tietoista) levittämistä, meinaa kyllä pistää ihan kunnolla vihaksi. (Okei, ehkä ei aina. Muuten minun pitäisi varmaan vaihtaa alaa pois vieraslajitutkimuksen parista. Tosin tutkimushommia tekemällä tunnen jotenkin voivani vaikuttaa asiaan, mikä lieventää ärsyyntyneisyyttä...) Ihmisten ajattelemattomuudella ja lyhytnäköisyydellä ei tunnu olevan mitään mittaa eikä määrää. Ja sitten on vielä niitä mukauskottavia ympäristöalan ihmisiä, jotka paasaavat vieraslajien puolesta - että on "lajirasismia" tuomita jotkin lajit vieraslajeiksi ja yrittää torjua niiden leviämistä. D:<

    Onneksi on kuitenkin jäljellä vesistöjä, joissa jokirapu elää ja voi hyvin. Se valaa jonkinlaista uskoa. <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä tutkit vieraslajeja, mahtaa olla mielenkiintoista! (vaikka se aihe onkin suurelta osin aika surullinen). On kyllä ärsyttävää, miten ajattelemattomia ihmiset ovat aikoinaan olleet ja ovat vähän vielä nykyäänkin... ):<

      Poista
    2. Juu, itse asiassa olen työskennellyt viime aikoina just rapujen parissa, mutta en joki- vaan merirapujen, liejutaskuravun (joka sekin on muuten amerikkalainen) ja sirokatkaravun. Onneksi jälkimmäinen näyttäisi olevan suhteellisen vaaraton, ainakin toistaisen tiedon valossa, mutta ensinnä mainittu on sen sijaan aika huolestuttava. :c

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus.
    Ravut eivät kyllä ole ollenkaan herkkuani. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taitavat ravut jakaa ihmiset vähän kahteen luokkaan, niihin jotka eivät tykkää yhtään ja niihin jotka rakastavat niitä :D

      Poista
  5. Ravut on kyllä hyviä, vaikka harvemmin tuleekin syötyä. Olen itse ollut kerran ravustamassa ja melkein sainkin yhden! Jaa niin ja kerran oli rapu katiskassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin katsikatkin ovat toisinaan oivia ravustusvälineitä :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...