Taskut täynnä

Kekri on sen verran mukava (ja maukas) juhla, etten malttanut jättää sitä väliiin, vaikka nyt hieman kauempana asunkin. Jälleen kerran suku kokoontui yhteen mökille ja kekripöytä täyttyi mitä parhaimmista luonnonherkuista. Omat tarjoamiseni olivat tietenkin Lapin tuomisia eli hillaa, riekonmarjaa ja kaarnikkaa (variksenmarjaa).  Pyyleipänen, joka äänestettiin yksissä mielin illan parhammistoon. Savusiikaa. Kekriaamuna Ahti antoi meille oikein ennätyssuuren siian. Jo klassikoksi muodostunut ahvenfileleipä. Korvasienimuhennoksella täytetyt pinaattiräiskäleet Sorsaa, kyyhykystä ja riekonmarjahyytelöä. Riekonmarja kasvaa tunturipaljakoilla ja se on maultaan hyvin mieto, minkä vuoksi sitä ei juurikaan käytetä. Hyytelön muodossa sen metsäinen maku sopi kuitenkin ihan hyvin yhteen riistan kanssa. Nyhtösientä (suppilovahveroa, herkkutattia ja kantarellia) Sadonkorjuu - focaccia (punajuurta ja fetaa) Vuohenjuustolla täytettyä ja pekoniin kää...

Tätä juhlaa on odotettu kuukausikaupalla. On otettu talteen satokauden antimia ja laitettu korvan taakse kaikki parhaat reseptit ja ideat, joita on tullut vuoden aikana vastaan. Kun kekrin aika sitten vihdoin koittaa, koko suku kokoontuu yhteen, pöydät katetaan notkuviksi herkuista ja syödään tuntikaupalla. Melkein kuin joulu olisi. Pyy-alkupalat Itse asiassa vanhoina, pakanallisina aikoina kekri oli meidän joulumme. Satokauden päättyminen oli suuren juhlan paikka: vuoden raskas työ oli saatu päätökseen ja oli aika siirtyä "talvilevolle". Tarjolle pantiin sadon parhaat antimet, syötiin ja juotiin ylenpalttisesti ja kekripukeiksi pukeutuneet nuoret kiertelivät taloissa. Kaikki olivat tervetulleita nauttimaan juhlapöydän antimista ja myös vainajien kestitseminen oli olennainen osa kekriä. Kantarelli-torvisienikeitto, omenaleipä ja sienilevite. No, sitten tuli kristinusko ja joulu, ja kekri painui unholaan. Vai unohtuiko se sittenkään? Oletteko nimittäin koskaan...

Tästä jälkiruoasta tuli niin sievä, että se kelpaisi varmasti prinsessallekin. Luonnonkaunis prinsessa-pannacotta ei tietenkään mitään lisättyjä väriaineita tarvitse, vaan hehkuvan ulkonäkönsä se saa upealta luonnoltamme, jota koristavat tällä hetkellä leiskuvat maitohorsmat ja makeat metsämarjat. Horsmankukat ja herkkumarjat saavat makuparikseen raikasta sitruunaa ja pehmeää vaniljaa, jolloin jälkiruoan makumaailmasta tulee hempeän herkullinen. Sillä pitäähän todellisen prinsessan olla muutakin kuin vain kaunis ulkokuori. Reseptin pohjana ja innoittajana toimi viime kesänä kokeiltu horsmankukkajuoma.  Halutessasi voit vaikka tehdä kaksinkertaisen annoksen horsmamehua, käyttää siitä puolet näihin jälkiruokiin ja juoda puolet mehuna.  Pannacotan voi valmistaa myös viini-tai shampanjalaseihin niin, että kerrokset menevät vinottain. Tällöin kannattaa tehdä varmuuden vuoksi kaksinkertainen annos vaniljapannacottaa, sillä päällimmäistä vanukasta tarvitaan enemmän kuin alemp...

Joskus muinoin kekri oli yksi vuoden suurimmista juhlista. Elämä pyöri maanviljelyksen ympärillä ihan eri tavalla kuin nykyään, ja sadonkorjuu oli tietenkin suuren juhlan paikka. Syksyisin kokoonnuttiin yhteen, katettiin pöydät täyteen sadon antimia ja juhlistettiin vuoden vaihtumista. Kekriin kuului lisäksi monenlaisia taikoja ja ennustuksia, ja myös haltiat ja eläimet saivat osansa kesteistä. Kekrinä pukit, möröt sun muut naamioituneet kummajaiset kiertelivät talosta toiseen vaatien itselleen ruokaa ja juomaa. Jos kiertolaisia ei kohdeltu hyvin, saattoivat he uhata isäntäväkeä uunin rikkomisella. Kekrinä saatettiin myös polttaa kekrivalkeaa eli kokkoa. Sittemmin kaupungistumisen ja kristinukson myötä tämä perinteinen pakanajuhla on vaipunut suurelta osin unohdukseen. Sanana kekri on kuitenkin vielä suomalaisille tuttu, ja joitakin kekritapoja on siirretty jouluun tai uuteen vuoteen: esimerkiksi tinan valaminen on peräisin kekreistä, ja sana joulupukkikin taitaa juontaa juurens...

Pari viikkoa sitten jaoin  sienestäjän pitsan reseptin , ja tämä pitsa jatkaa sen kanssa hyvin samalla linjalla. Nyt pitsasta tuli tosin entistäkin suomalaisempi, kun metsäsienet ja Koskenlaskija saivat seurakseen vielä kylmäsavuporoa ja rukiisen pitsapohjan. Tämä Suomi 100-resepti on siis nimeltään Pohjolan pitsa! Valitsin sieniksi vahvoja ja herkullisia mustatorvisieniä, jotka sopivat myös väriltään hyvin suomalaiseen mielenmaisemaan ja Pohjolan pimeyteen. Mutta jos ei torvisieniä ole käytettävissä niin muutkin sienet kelpaavat kyllä. Kunnolla rukiilta maistuvan ja kuitupitoisen pohjan saa kun laittaa ruis-ja vehnäjauhoja molempia yhtä paljon. Miedomman makuiseen pohjaan taas kannattaa laittaa vehnäjauhoja 2 osaa ja ruisjauhoja 1 osa. Aiemmat Suomi 100-reseptit voit käydä katsomassa  täältä . Pohjolan pitsa Ainesosat: Pitsapohja (pellillinen tai pari pienempää pyöreää pitsaa) 1  1/2 dl vettä 15g hiivaa (1/3 pkt) 1/2 tl suolaa 2 rkl öljyä 3 ...