Metson soidinta etsimässä
Metsot ovat aina olleet lähellä sydäntäni, ovathan ne yksiä maamme komeimmista ja ikonisimmista linnuista. Valitettavan harvoin niitä vain pääsee kunnolla näkemään, ainakaan näillä seuduilla. Ukkometson muistan nähneeni ehkä vain pari kertaa.
Kerran, kymmenisen vuotta sitten, pääsin kylläkin näkemään ns. hullun metson Sysmässä. Hullut metsot ovat surullisia tapauksia, jotka kertovat (ainakin nykytiedon mukaan) metsokannan ongelmista, metsäalueiden pirstaloitumisesta ja soidinten hajoamisesta, mutta tietenkin meidän ihmisten kannalta ne ovat hienoja tilaisuuksia päästä näkemään metsoja lähietäisyydeltä. Tavallisesti kun metsot ovat varsin arkoja lintuja, myöskin soidinaikaan.
Tuon viikon alussa isäni kertoi nähneensä ukkometson eräällä metsätiellä mökkiseudullamme. Silloin aloin miettiä, voisiko siinä lähellä olla jossain metson soidin, olihan soidinaika kohta parhaimmillaan. Teerien kevätpuuhia olin jo seuraillut ahkerasti mökin ikkunasta, mutta metson soidin oli vielä täysin näkemättä. Olisihan se upeaa nähdä oikeat taistelevat metsot, nuo erämaiden kuninkaat ja metsän aateliset. Siitä alkoi salapoliisityö soidinalueen selvittämiseksi.
Soitimen etsiminen kannattaisi oikeastaan aloittaa jo aikaisemmin keväällä, silloin kun on vielä lunta josta voi etsiä metson jälkiä. Mutta onneksi nyt on ollut kylmin kevät vuosikausiin ja saimme lunta useaan otteeseen vielä huhtikuun lopullakin. Siinä missä kaikki muut valittivat lumesta, menin minä lumisina aamuina innoissani etsimään metson jälkiä.
Kerran, kymmenisen vuotta sitten, pääsin kylläkin näkemään ns. hullun metson Sysmässä. Hullut metsot ovat surullisia tapauksia, jotka kertovat (ainakin nykytiedon mukaan) metsokannan ongelmista, metsäalueiden pirstaloitumisesta ja soidinten hajoamisesta, mutta tietenkin meidän ihmisten kannalta ne ovat hienoja tilaisuuksia päästä näkemään metsoja lähietäisyydeltä. Tavallisesti kun metsot ovat varsin arkoja lintuja, myöskin soidinaikaan.
Taistelevat isäukko ja ukkometso |
Viime viikko oli kuitenkin varsinainen metsoviikko Metsolan mökillämme, ja pääsin tuolloin oikein kunnolla näiden lintujen jäljille. Aikaisemmin olin ajatellut, ettei Vuorenkylässä varmaankaan kovin montaa metsoa elelisi. Niitä näki aika harvoin, ja olihan metsokanta kuulemma muutenkin taantumassa varsinkin eteläisessä Suomessa.
Tuon viikon alussa isäni kertoi nähneensä ukkometson eräällä metsätiellä mökkiseudullamme. Silloin aloin miettiä, voisiko siinä lähellä olla jossain metson soidin, olihan soidinaika kohta parhaimmillaan. Teerien kevätpuuhia olin jo seuraillut ahkerasti mökin ikkunasta, mutta metson soidin oli vielä täysin näkemättä. Olisihan se upeaa nähdä oikeat taistelevat metsot, nuo erämaiden kuninkaat ja metsän aateliset. Siitä alkoi salapoliisityö soidinalueen selvittämiseksi.
Lueskelin netistä hieman taustatietoa ja lähdin koirien kanssa etsiskelemään johtolankoja. Suuntasin tuon metsätien lähellä kohoaville männikköisille kallioille, joiden uskoin soveltuvan metson soidinpaikaksi.
Aluksi en tuntunut löytävän oikein mitään. Muutama metson jätös näkyi siellä ja täällä, mutta mikään ei kertonut niiden liikkuvan juuri tietyllä alueella erityisen paljon. Mutta onneksi olin ottanut koirat mukaan, sillä nehän ne ovat parhaita löytäjiä (löysivät kerran vanhempieni kanssa karhunpesänkin...). Ne kiersivät nenä maassa erään kiven ympäri ja nuuskivat mäntyjen kuivahtaneita alaoksia. Lintukoiran geenejä kantava Pablo tähyili ylös männyn latvuksiin lintua, joka siellä oli varmasti aiemmin sinä aamuna ollut. Luolakoirarotua oleva Edith taas tonki juurakon ja kivien koloja. Eipä löytynyt metsoa sieltä...
Metson hajuja |
Kantojen ja mäntyjen alla oli isoja kasoja pitkulaisia jätöksiä ja kiven ympäristöstä löytyi suuria harmaankirjavia höyheniä. Bingo! Nämä olivat juuri ne johtolangat mitä tarvitsinkin. Olisiko tämä siis metsojen soidinpaikka, jossa kukot olivat taistelleet höyhenet pöllyten? Vai kenties vain metson päiväreviiriä? Asetin liiketunnistuksella toimivan riistakameran kuvaamaan aluetta, jos vaikka saisin kuvia soivasta metsosta.
Metson jätöksiä |
Tappelussa pöllynneitä höyheniä? |
Paluumatkalla Pablo vielä löysi eräästä alueen männystä itse ukkometson, joka lensi rymisten pois.
Soitimen etsiminen kannattaisi oikeastaan aloittaa jo aikaisemmin keväällä, silloin kun on vielä lunta josta voi etsiä metson jälkiä. Mutta onneksi nyt on ollut kylmin kevät vuosikausiin ja saimme lunta useaan otteeseen vielä huhtikuun lopullakin. Siinä missä kaikki muut valittivat lumesta, menin minä lumisina aamuina innoissani etsimään metson jälkiä.
Metson jälkiä |
Suuria ukkometson varpaanjälkiä löytyikin runsaasti, mutta jotenkin ujo lintu aina onnistui kiertämään riistakameran eikä kuvia tullut. Jälkien perusteella alueella oli liikkunut vain yksi metso, joten eipä tämä kovin suurelta soitimelta vaikuttanut. Lukemani peruteella yhden ukkometson soitimet ovat melko yleisiä nykyisin.
Siivenvetojälkiä |
Eräänä aamuna hangessa näkyi myös siivenvetojälkiä. Soidessaan metsot nimittäin laahaavat siipiään maata pitkin, mikä jättää hauskat raidemaiset jäljet lumeen. Näillä linnuilla sanonta "siipi maassa" tarkoittaa hieman eri asiaa kuin yleensä!
Alkoi siis näyttää siltä, että tuo voisi todella olla soidinpaikka, joskin pieni sellainen. Aivan varma asiasta ei voinut kuitenkaan vielä olla, sillä joskus ukkometsot saattavat innostua vetämään siipiään myös päiväreviirillään. Soidinpaikasta voisi varmistua vasta kuulemalla tai näkemällä itse soivan metson aamuvarhaisella. Seuraavaksi aamuksi oli luvattu kirkasta ja kaunista säätä, joten ajattelin hiippailla silloin kuuntelemaan, josko kuulisin metson laulua, tai kenties jopa onnistuisin näkemään itse ukkometson.
Mutta jottei tämä kirjoitus venyisi turhan pitkäksi, taidan jättää kertomuksen retkestäni metson soitimelle seuraavaan kertaan.
To be continued... (Lue jutun jatko täältä)
Kommentit
Lähetä kommentti