Taskut täynnä

Jos tämä laji ei ole sinulle vielä tuttu ja liikut paljon metsässä, suosittelen lukemaan kirjoitukseni loppuun asti. Kyseessä on nimittäin Suomen inhat ötökät- kerhon vähemmän tunnettu jäsen, jota nyt ei tietenkään kannata pelätä, mutta jonka olemassaolosta on ihan hyvä olla tietoinen. Valitettavasti en kuitenkaan kirjoituksen "draaman kaaren" vuoksi halua paljastaa lajia aivan tässä alussa, pahoittelut siitä kaikille kärsimättömille!  Ensimmäisen kerran törmäsin tähän pörriäiseen venereissulla mökillä. Se lensi luoksemme rannalta hitaasti surrutellen, kiersi meidät ympäri ja istahti sitten katsomaan meitä veneen laidalta. Se oli kuin suuri kimalainen, jolla oli kärpäsen silmät ja siivet, joten oletin sen olevan jokin harmiton kukkakärpänen, kuten kimalaisvieras. Ötökkä piti meille seuraa koko kalareissun ajan. Välillä se poikkesi rannalle, mutta palasi pian istumaan veneen reunalle tai vavan päälle. Kun se oli tarpeeksi pitkään tuijotellut minua suurilla pyöreillä silmi...

Vuosisadan toiseksi pisin kuunpimennys saapuu Suomeen! Suunnatkaa kaikki katseet taivaalle, niin voitte nähdä oikean luonnonihmeen! Tätä taivaannäytelmää mainostettiin kovasti etukäteen, ja tietenkin me suomalaiset siitä innostuimme, sillä olemmehan yleisesti ottaen luonnosta kiinnostunutta kansaa. Kaikki halusivat nähdä ihmeellisen kuunpimennyksen, joten illan tullen kukkulat, rannat ja parvekkeet täyttyivät ihmisistä. Kamerat ja kaukoputket oli viritelty valmiiksi ja esitys aiottiin näyttää myös suorassa nettilähetyksessä. Jokainen silmä oli naulittu kaakon horisonttiin, josta näytöksen päätähden (tai päätaivaankappaleen) oli määrä astua näyttämölleen. Koko Suomi odotti innolla kuuta nousevaa. Ja niinhän siinä kävi, että kuuta alkoi ujostuttaa, sillä eihän tuo yksinäinen yön kulkija ollut tottunut moiseen huomioon ja parrasvaloihin. Se piileskeli utuisen esiripun takana ja kuunteli, miten katsomossa alettiin supattaa. Eikö kuun olisi pitänyt jo nousta? No jo on täydellinen pi...

Niin monta vaaraa jonka huipulle haluaisin kiivetä, niin monta koskea ja köngästä joiden kuohuja tahtoisin päästä kuuntelemaan. Ja vain muutama päivä aikaa Kuusamossa. Hieman tuossa luontokohteiden yltäkylläisyydessä oli vaikeuksia valita missä sitä kävisi, varsinkin kun osa porukasta halusi ehtiä myös kalastaa ja käytössä oli vain yksi auto. Lisäksi kuumuus rajoitti menemisiä pikkuisen, sillä helteellä ei todellakaan jaksanut olla liikkeellä ihan koko päivää. Lopulta saimme kuitenkin mahdutettua reissuumme kaikenlaista jylhää luontoa, kuten Kiutakönkään kuohut, Jyrävän hyppivät taimenet, Konttaisen ja Pähkänäkallion maalaukselliset näköaoalat ja Riisitunturin tykkylumen runtelemat puut. Kiutakönkäällä ihmettelemässä veden voimaa. Auringonlaskun jälkeen tällä suositulla nähtävyydellä ei muita ihmisiä näkynyt, ja lämpötilatkin olivat jo ihan siedettävät. Hiidenkirnu - näitä Kiutakönkäällä riitti! Kiutaköngäs Konttaisen körmymäinen profiili näytti suorastaan k...

Saapuessamme vuokramökillemme Kuusamoon oli aurinko juuri laskeutumassa vastarannan taakse ja tyyni järvi hehkui kullanoranssina. Pihassa näkyi poronpapanoita ja pian naavaisiin rantakuusiin ilmestyi vielä kuukkeli toivottamaan meidät tervetulleiksi. Ilmassa oli heti aistittavissa selvää pohjoisen tuntua, vaikka ilta olikin yhä lämmin helteisen päivän jäljiltä eikä hyttysiäkään juuri pyörinyt ympärillä. Tällainen näky meitä oli vastassa saapuessamme perille!   Pohjoisen maisemat ja etelän lämpö. Näin isä kuvaili matkaamme reissun päätteeksi ja mielestäni se oli niin osuva ilmaisu, että laitoin sen tämän postauksen otsikoksi. Välillä tuli melkein sellainen olo kuin olisi etelänmatkalla, kun koko ajan piti käydä uimassa viilentymässä, keskipäivällä "vietettiin siestaa" ja illalla heräiltiin uudestaan kun jaksoi vähän liikkuakin. Onneksi vuokramökkimme ranta oli kuitenkin oikein ihana, pohja luonnonhiekkaa ja vesi kristallinkirkasta. Mikäs siinä oli uiskennellessa. ...

Tuli kävelyllä vastaan supikoira. Eihän se ensimmäinen kerta ollut, tarkkanenäinen Pablo-koira kun näitä vainuaa aika tehokkaasti, mutta aiemmin en ole supikoirasta saanut kameralla kuvia. Nytkin olisi pitänyt ottaa kamera esiin heti kun näin jotain liikettä heinikon seassa, sillä vain pienen hetken supikoira katseli minua astuttuaan esiin ja köpötteli pian suojaan kiven alle. Sieltä se sitten murisi hurjana Pablolle. Olihan se suloinen, pieni pörröinen otus rosvomaski naamallaan, mutta eipä noista supikoirista voi oikein tykätä. Vieraalla maalla ovat, ryöväämässä muutenkin taantuneiden metsäkanojen pesiä ja levittämässä tauteja. Viime aikoina on tosin ollut hieman ristiriitaista kirjoitusta supikoirien haitallisuudesta. Vieraslajit.fi -sivuston mukaan supikoira ei olisikaan metsäkanalintujen kannalta yhtä haitallinen laji kuin on luultu. Maaseudun tulevaisuuden jutussa taas tyrmätään täysin ne tutkimukset, joiden mukaan supikoirilla ei ole suurta vaikutusta lintukantoihin....