Maalauksellinen Kuusamo

Niin monta vaaraa jonka huipulle haluaisin kiivetä, niin monta koskea ja köngästä joiden kuohuja tahtoisin päästä kuuntelemaan. Ja vain muutama päivä aikaa Kuusamossa. Hieman tuossa luontokohteiden yltäkylläisyydessä oli vaikeuksia valita missä sitä kävisi, varsinkin kun osa porukasta halusi ehtiä myös kalastaa ja käytössä oli vain yksi auto. Lisäksi kuumuus rajoitti menemisiä pikkuisen, sillä helteellä ei todellakaan jaksanut olla liikkeellä ihan koko päivää. Lopulta saimme kuitenkin mahdutettua reissuumme kaikenlaista jylhää luontoa, kuten Kiutakönkään kuohut, Jyrävän hyppivät taimenet, Konttaisen ja Pähkänäkallion maalaukselliset näköaoalat ja Riisitunturin tykkylumen runtelemat puut.

Kiutakönkäällä ihmettelemässä veden voimaa. Auringonlaskun jälkeen tällä suositulla nähtävyydellä ei muita ihmisiä näkynyt, ja lämpötilatkin olivat jo ihan siedettävät.

Hiidenkirnu - näitä Kiutakönkäällä riitti!

Kiutaköngäs

Konttaisen körmymäinen profiili näytti suorastaan kutsuvalta. "Kuin olisi jättiläinen kyyristynyt siihen aloilleen", kuvaili siskoni.

Konttaisen päälle vei noin puolen kilometrin mittainen jyrkkä polku. Huipulta avautui upeat näkymät melkein kaikkiin ilmansuuntiin.

Konttainen.

Pieni retki Lapin puolelle Riisitunturille, joka on tunnettu rinnesoistaan.

Riisitunturin laella sijaitseva ikkunalampi, joka on vähän sellainen luonnon oma ääretön allas (infinity pool). Melkein kuin ikkunalampea ja takana näkyvää Yli-Kitkaa erottaisi vain kapea kannas, kun todellisuudessa vesien välillä on melkein parinsadan metrin korkeusero.

Pikkukuovi Riisitunturin laella.

Eräällä retkellämme törmäsimme kallionkielekkeellä sijaitsevaan muuttohaukan pesään. Kyseessä on muuten maailman nopein eläin, vaikkakin muuttohaukka hieman huijaa tuossa ennätyksessä, sillä huippunopeutensa (lähes 400 km/h) se saavuttaa syöksyissään, eikä omin avuin lentäen.

Alunperin olimme ajatelleet jättää supersuositun Pienen Karhunkierroksen väliin ja käydä katsomassa sen varrelta vain Jyrävän ja kenties Myllykosken, joihin pääsee molempiin lähelle autolla. Pidemmän kävelylenkkimme halusimme tehdä ennemmin Ristikalliolle, jonka jylhät maisemat ja todennäköisesti vähäisemmät ihmismäärät vetosivat meihin paremmin. Logistisista syistä jouduimme kuitenkin vaihtamaan suunnitelmiamme, sillä kalamiehille olisi tullut vähän liikaa ajelua jos he Jyrävän jälkeen olisivat lähteneet viemään meitä toiselle puolelle Oulangan kansallispuistoa Ristikalliolle ja palanneet sitten taas kalajoelleen. Päädyimme siis sittenkin kiertämään Pienen Karhunkierroksen, joka sijaitsi lähellä miesten kalastuspaikkaa, ja Ristikallio jäi tulevaisuuden reissuihin.

Aallokkokoski matkalla Jyrävälle.

Kävimme ensin kaikki katsomassa "vesiputousten kuningatarta" Jyrävää, jonne oli noin kilometrin kävelymatka lyhintä reittiä pitkin. Jyrävä oli jo itsessäänkin vaikuttava, mutta näyn kruunasi vielä korkealle ilmaan loikkaava suuri taimen, joka sukelsi uljaasti putouksen vesiseinämään. Jyrävää eivät taimenet ylös pääse, mutta urheasti ne ilmeisesti yrittävät. 

Jyrävän jälkeen kalamiehet palasivat autolle ja lähtivät kalaan, ja minä ja siskoni kiersimme Pienen Karhunkierroksen. Lopuksi tapasimme jälleen kaikki Myllykoskella, jonka myös kalastajat halusivat nähdä.

Jyrävä ja sen sylissä hyppivät, uhanlaiset luonnontaimenet tekivät lähtemättömän vaikutuksen.

Olivathan ne riippusillat kivoja ja Kitkajokea seuraileva osuus hieno, mutta suurimmaksi osaksi Pieni Karhunkierros oli ihan sellaista perusluontopolkua. Enimmäkseen polku kulki harmillisen kaukana jyrkänteen reunasta ja kanjonin pohjalla kuohuvasta joesta, jolloin oli aina erikseen tehtävä pieni poikkeama pääpolulta kaunista jokea katsomaan. Väkeäkin oli suhteellisen paljon, vaikka olimme liikkeellä melko illasta ja hellettä riitti. Tietenkin on hyvä juttu, että ihmiset liikkuvat paljon luonnossa, mutta paremminhan sitä aina viihtyy hieman rauhallisemmilla poluilla. 

Kalliosaari Pienen Karhunkierroksen varrella.

Paikallisiakin tuli vastaan.

Totesimme, että oikeastaan kalamiehet näkivät Pienen Karhunkierroksen parhaat palat kun kävivät katsomassa Jyrävän ja Myllykosken. Myllykosken luona pääsi myös kokeilemaan riippusillan ylitystä ja matkalla Jyrävälle sai kulkea Aallokkokosken vartta pitkin joen kuohuja kuunnellen. Eikä heidän tarvinnut kävellä kuin yhteensä alle kolme kilsaa, kun taas koko Pienen Karhunkierroksen pituus on 12 kilometriä (me tosin hieman oikaisimme, kun emme kulkeneet lainkaan Juuman kylään, josta Pieni Karhunkierros pitäisi oikeasti aloittaa). 

Myllykosken vanha mylly riippusillalta kuvattuna, varmaan yksi Suomen suosituimmista kuvauskohteista. Läheltä katsottuna vähän harmitti, miten myllyn puuseinät oli kaiverrettu täyteen tekstiä.

Sokerina tämän postauksen pohjalla on vielä Pähkänäkallio, joka oli ehdottomasti upein paikka, jonka Kuusamossa näimme. Tai oikeastaan se oli kauneimpia maisemia, mitä olen ylipäätäänsä koskaan nähnyt. 

Pähkänäkalliolle ajettiin hyvä tovi pitkin pientä, mutta hyvin opastettua hiekkatietä. Tien päästä lähti noin kilometrin mittainen helppokulkuinen polku, joka näytti suhteellisen vähän kuljetulta verrattuna esimerkiksi Konttaisen ja Pienen Karhunkierroksen reitteihin. Pähkänäkallion huipulla tuntui kuin olisi hypännyt sisälle valtavaan maalaukseen. Kitkajoki kiemurteli alhaalla rauhallisen sinisenä, mutta kuitenkin sen verran reippaasti, että veden ääni kuului ylös asti. Laskeva aurinko teki maiseman sävyistä epätodellisen pehmeät. Paljon on tullut vastaan upeita näkymiä järville, merelle, vuorille ja metsiin, mutta tässä jokinäköalassa oli jotain erilaista ja erityisen kaunista. 

Pähkänäkallion mykistävä kauneus.