Kuun ramppikuume

Vuosisadan toiseksi pisin kuunpimennys saapuu Suomeen! Suunnatkaa kaikki katseet taivaalle, niin voitte nähdä oikean luonnonihmeen!

Tätä taivaannäytelmää mainostettiin kovasti etukäteen, ja tietenkin me suomalaiset siitä innostuimme, sillä olemmehan yleisesti ottaen luonnosta kiinnostunutta kansaa. Kaikki halusivat nähdä ihmeellisen kuunpimennyksen, joten illan tullen kukkulat, rannat ja parvekkeet täyttyivät ihmisistä. Kamerat ja kaukoputket oli viritelty valmiiksi ja esitys aiottiin näyttää myös suorassa nettilähetyksessä. Jokainen silmä oli naulittu kaakon horisonttiin, josta näytöksen päätähden (tai päätaivaankappaleen) oli määrä astua näyttämölleen. Koko Suomi odotti innolla kuuta nousevaa.

Ja niinhän siinä kävi, että kuuta alkoi ujostuttaa, sillä eihän tuo yksinäinen yön kulkija ollut tottunut moiseen huomioon ja parrasvaloihin. Se piileskeli utuisen esiripun takana ja kuunteli, miten katsomossa alettiin supattaa. Eikö kuun olisi pitänyt jo nousta? No jo on täydellinen pimennys kun ei kuuta näy laisinkaan! Olikohan koko juttu sittenkin huijausta?

Osa katsojista tunsi olonsa petetyksi ja lähti kotiin, mutta innokkaimmat jäivät vielä odottamaan. Aikansa kuu keräsi rohkeutta, ja kurkisti lopulta ujosti ja punaposkisena utuverhon takaa. 

Hurraa! Nyt se saapuu! Kaunis, punainen verikuu!

Kuu sai raikuvat aplodit yleisöltään ja astui sen rohkaisemana kokonaan esiin. Se oli piileskellyt pimennyksen alkuvaiheiden ajan, mutta vielä oli toinen näytös jäljellä. Komeasti se muuttui jälleen punaisesta kullanvalkeaksi ja lumosi katsojat esityksellään.

Sen verran kuuta kuitenkin vielä ujostutti, ettei se Helsingin suoraan lähetykseen uskaltautunut. Siellä se kuulemma vain hieman kurkisti pilvien lomasta.

Kuun päättäessä näytöstään kurkisti horisontista Mars, joka loisti kirkkaan punaisena kuin linkkitornin merkkivalo.

- Vieläkö jaksatte katsoa, jos minäkin lavalle nousen? Punaista näytelmää jatkan, annan sille lopetuksen. Sillä veri on värini, punaisen planeetan, nimetty mukaan sodanjumalan. 
- Astu toki taivaalle, punainen Mars! Emmepä tienneetkään, että voit olla noin kaunis ja kirkas, yleisö kannusti. 

Ja niin Mars marssi taivaan laidalle ja ihastutti yleisöä kirkkaudellaan. Näin lähellä Maata se ei ollut käynyt vuosikausiin.

- Kiitos tästä, öinen taivas! Kovasti nautimme näytelmästä, hurrasi yleisö. 
- Nousethan kuu lavalle talvellakin, kun aika on taas verikuun? Soisimme näytelmän uudellen nähdä, kun yö on synkkä ja valoa vähän. Vieläkin syvemmin varmaan hehkuu tuo pimennys pimeän tammikuun.