Sinikeijut joen yllä

Kävin vähän kuvailemassa neidonkorentoja lyhyen kävelymatkan päässä sijaitsevalla joella. Siellä niitä taas lenteli runsain määrin tänäkin kesänä, kauniina ja hohtavina kuin joen pienet keijukaiset.

Korentoja näkyi joella monta kymmentä.

Neidonkorennot näyttävät yhdistelmältä perhosta ja korentoa: värilliset siivet ja lepattava lentotapa ovat kuin perhosella, kun taas säihke ja vartalo kuuluvat korennoille. Ehkä juuri se tekeekin niistä niin erityisen kauniita. Niissä yhdistyvät sekä perhosten että korentojen parhaat puolet.

Koiraskorennon väritys on yleensä sähkönsininen, joskus hieman tummempi tai smaragdimainen yksilöstä ja valosta riippuen. Auringonvalossa neidonkorennot suorastaan loistavat upeaa sineä. 

Naaras taas on väriltään paljon vaatimattomampi. Sen vartalo on vihertävä, mutta siivet ovat tummat ja pienten valesiipitäplien koristamat. Naaraita ei ollutkaan yhtä helppo bongata joelta kuin koiraita, varsinkin kun sinisinä hohtavat korennot varastivat väkisinkin huomion.

Naaraskorento

Naaras ja kosiskelija.

Naaraat taisivat tulla hieman mustasukkaisiksi kun kuvasin vain herroja. Ne laskeutuivat oikein kauniisti eteeni, ja päästivät kamerankin paljon lähemmäs kuin arat koiraat. Kerran yksi naaraas jopa laskeutui kädellenikin. Pitäähän heidätkin huomioida, vaikka pliisumpia ovatkin väritykseltään!

Katso nyt miten kauniisti tässä poseeraan sinulle!

Neidonkorennot ovat myös siitä viehättäviä korentoja, että ne tanssivat. Näillä korennoilla on nimittäin ihan kunnon monimutkainen soidin, jossa tanssitaan niin kilpailijoiden kuin puolisoidenkin kanssa.

Reviiriä vahtimassa. Jokaisella koiraalla on oma reviirinsä, jota ne vahtivat oksalla tai lehdellä istuen, ja välillä puolustustanssiin ryhtyen.

Tunkeilijat häädetään pois uhkaavin elein.

Jos eleet eivät riitä, kilpailijat ajetaan pois ilmassa tanssien.

Soidintanssi alkakoon!

Löydettyään sopivan koiraan naaras munii tämän reviirille, ja laskeutuu munimaan veden alle! 

Koiras vahtii vieressä.

Värimaailmaltaan siniset korennot ja auringon valaisema kirkas ja matala joki olivat mitä ihanimpia kuvattavia. Mainittakoon tässä, että kuvien värejä ei ole muokattu ollenkaan. Eipä niistä paljoa tuota parempia saisikaan!

Lentokuvia taas oli hankalampi saada vauhdikkaista neidoista, ainakin näillä kuvaustaidoilla, ja hutikuvia tulikin  aikamoinen määrä. Mutta kun ottaa tarpeeksi monta kuvaa, mahtuu siihen kuvien joukkoon myös sellaisiakin lentokuvia, joiden kohdalla olin hyvin tyytyväinen itseeni.

Aika kului kuvatessa kuin siivillä ja yhtäkkiä huomasin viettäneeni kuvausretkellä useamman tunnin. Niin mukavaa oli katsella hohtavien korentojen lentävän kauniin pikkujoen yllä. Melkein kuin olisi pieniä sinikeijuja katsellut.