Ylämaankarjaa kaitsemassa

Kun minua ja siskoani pyydettiin talon-ja lehmänvahdiksi tämän viikon ajaksi, ei siinä tarvinnut kauaa miettiä mitä vastaisi. Nuo lomalle lähteneet sukulaisemme nimittäin kasvattavat ylämaankarjaa eli "haikkuja" (englanniksi Highland Cattle), ja noita suloisia karvaturreja kävi varsin mielellään katsomassa ja rapsuttelemassa kerran päivässä.

Tilalla kävi myös lomittaja, eli meidän tehtävämme karjan suhteen oli varsin helppo: sen kun vain laskettiin, että kaikki olivat tallella ja oikeissa aitauksissaan, ja katsottiin yleisesti että eläimillä oli kaikki hyvin. Kerran oli yksi vasikka karannut aidan väärälle puolelle, mutta muutoin siellä olikin aina kaikki kunnossa.

Yks lehmää, kaks lehmää, kolme lehmää...

Hmm, yksi hieho puuttuu. Minneköhän se on kadonnut?

Ylämaankarja on varmasti kaikille edes jossain määrin tuttu, sen verran mieleenpainuvia ja ihastuttavia nuo eläimet ovat ulkonäöltään. Kyseessähän on skotlantilainen naudan alkuperäisrotu, jota käytetään pääosin laadukkaan luomulihan tuotantoon sekä maisemanhoitoon. Paksun turkkinsa ja nahkansa ansiosta ylämaankarjaa voidaan pitää ulkona jopa paukkupakkasilla, eli lehmät saavat kirmata vapaina laitumella ympäri vuoden.

Koska rotua ei ole jalostettu pitkälle, on ylämaankarjassa säilynyt monia villejä ominaisuuksia hyvin: lehmillä on vahvat äidinvaistot ja laumakäyttäytyminenkin on pysynyt voimakkaana. Laumassa vallitsevan tarkan arvojärjestyksen vuoksi ylämaakarjaa ei edes saisi sulkea sisälle navettaan, sillä eläimillä tulee olla tarpeeksi tilaa väistää ylempiarvoisiaan. 

Sakura ja poikansa Herodes. Kovin monen lehmän nimeä en muista, mutta tällä oli niin kauniit hiukset että jäi helposti mieleen. 

Maitoparta

Tilan isäntäväki viettää roppakaupalla aikaa lehmien parissa, niitä harjaillen, rapsutellen tai ihan vain niiden seurassa oleillen, minkä ansiosta eläimet ovat varsin tottuneita ihmisiin. Tänä kesänä vasikatkin olivat jo ehtineet kesyyntyä aika hyvin, ja ne tulivat heti uteliaina tutustumaan uusiin tulokkaisiin.

Tutustumista

Apua ne syövät minut!

Voi että näitä karvaisia sarvipäitä olikin taas mukava katsella. Kuviakin tuli otettua ihan tolkuttomasti, kun oli niin kuvauksellisia ja komeita eläimiä.

"Hohhoijaa"

Siitossonni Hamish Dubh of Miungairigh, tai tuttavallisemmin Hemmo.

Kuulemma joku (kaupunkilainen?) oli joskus luullut näitä karhuiksi... 

Kaverukset

Trendikkäät kuusenkerkät maistuvat myös vasikoille.

Nuoret sonnit taas herkuttelevat viinimarjapensailla.

Nokoset nokkosissa. Nämä skotlantilaiset paksunahat kestävät vaikka mitä!

Yhtenä päivänä meidän piti siirtää emolauma uudelle laitumelle. Siirto on siitä mukava tapahtuma, että silloin lehmätkin usein innostuvat laukkaamaan portille tai uuden laitumen ympäri. On nimittäin aika vaikuttava näky kun yli kolmekymmenpäinen lauma kirmaa tanner tömisten, ja otsahiukset vauhdista hulmuten ympäri niittyä.

Nämähän tulivat (ainakin tällä kertaa) luokse kutsuttaessa melkein tottelevaisemmin kuin meidän koirat!

Viime vuoden lehmänvahtikeikaltamme minulle on jäänyt erityisesti mieleen eräs ilta, kun kävelimme emolauman laitumella. Kuulimme yhtäkkiä kovaa jyminää takaamme, ja kun käännyimme ympäri näimme lauman laukkaavan meitä kohti. Lehmät, vasikat ja sonni juoksivat siitä ohitsemme ja kerääntyivät veräjän luo, ilmeisesti toivoen silloinkin, että siirtäisimme ne jo uudelle laitumelle. Se oli komea näky.

Tällä kertaa lehmät odottelivat jo valmiina portin lähettyvillä, ja ryhtyivät laukkaan vasta kauempana uudella laitumella.

"Jippii, nyt päästään uudelle laitumelle!"

Meidän piti myös vähän seurailla, oliko sonnilla romansseja rouviensa kanssa, ja helliä hetkiä sekä suukkoja näkyikin useana päivänä. Aikamoinen hurmuri tuo Hemmo.

Suukkoja kaulalle

Ja Hemmokin sai pusuja.

Tajusin vasta jälkikäteen, etten muistanut pyytää siskoani oikein ottamaan kuvia minusta ja lehmistä. Siskolla oli kyllä koko ajan mukanaan kännykkä, jolla se kuvaili, mutta mielenkiintoisiin kuvauskohteisiin taisivat kuulua vain vasikat ja lehmät, eivätkä isosiskot ;) Näissä muutamissa otoksissa siis esiintyy siskoni, josta räpsin kuvia aina hyvän tilaisuuden koittaessa. 

Rapsutushetki

Suosittelen käymään katsomassa myös Wuoren Highlandin facebook-sivut, joilta löytyy mitä ihastuttavimpia kuvia, videoita ja tarinoita ylämaankarjasta. Eilen esimerkiksi naureskeltiin kaikki kotona videolle, jossa eläimet leikkivät innoissaan niille tuodulla heinäpaalilla, ja joku lehmä onnistui vielä saamaan heinästä komean "peruukin" päähänsä. Hauskoja otuksia! Kuten läheisen mökkikaupan pitäjä totesikin, ei siinä telkkaria tarvita kun voi katsella näitä eläimiä.