Taskut täynnä

Toukohärkä. Siinä vasta kummallinen nimi koppakuoriaiselle. Vaikka toisaalta, kummallinen se on tämä hyönteinenkin, eli eipä sille mikään tavallisempi nimi varmaan sopisikaan.  Ensimmäisen kerran kohtasin toukohärän pari vuotta sitten. Se oli valtava ja muhkea, vähintään neljä senttimetriä pitkä, ja kaikin puolin kummallisen näköinen. Itse en sitä tunnistanut, mutta kovakuoriaisia nuorena kerännyt isäni muisti toukohärän jostain hyönteiskirjastaan.  Toukohärkä on ulkomuodoltaan melko hurja, ja se on oikeastikin vähän "pahis". Sen toukat nimittäin kiipeävät kukkaan ja matkustavat sieltä erakkomehiläisten mukana mehiläispesiin, joissa ne syövät munia, toukkia ja hunajaa. Se on siis tärkeän pölyttäjän ja siten "hyviksenä" pidetyn hyönteislajin loinen.  Toukohärkä kaivamassa kuoppaa munilleen. Tämä yksilö oli kooltaan pienempi kuin muut näkemäni toukohärät, "vain" 3 cm pitkä No, luontohan ei kuitenkaan luokittele eläimiä hyviksiin ja...

Jos tämä laji ei ole sinulle vielä tuttu ja liikut paljon metsässä, suosittelen lukemaan kirjoitukseni loppuun asti. Kyseessä on nimittäin Suomen inhat ötökät- kerhon vähemmän tunnettu jäsen, jota nyt ei tietenkään kannata pelätä, mutta jonka olemassaolosta on ihan hyvä olla tietoinen. Valitettavasti en kuitenkaan kirjoituksen "draaman kaaren" vuoksi halua paljastaa lajia aivan tässä alussa, pahoittelut siitä kaikille kärsimättömille!  Ensimmäisen kerran törmäsin tähän pörriäiseen venereissulla mökillä. Se lensi luoksemme rannalta hitaasti surrutellen, kiersi meidät ympäri ja istahti sitten katsomaan meitä veneen laidalta. Se oli kuin suuri kimalainen, jolla oli kärpäsen silmät ja siivet, joten oletin sen olevan jokin harmiton kukkakärpänen, kuten kimalaisvieras. Ötökkä piti meille seuraa koko kalareissun ajan. Välillä se poikkesi rannalle, mutta palasi pian istumaan veneen reunalle tai vavan päälle. Kun se oli tarpeeksi pitkään tuijotellut minua suurilla pyöreillä silmi...

Kesä alkaa olla pikku hiljaa lopuillaan, joten nyt olisi sitten viimeisen perhospostauksen aika. Ja mihinpä sitä olisikaan perhoskesä mukavampi päättää, kuin kuviin upeasta ritariperhosesta. R itareista kirjoitin kyllä jo  aiemminkin , silloin kun sain niistä ihka ensimmäiset kuvani. Mutta eivätpä ne ritariperhoset siihen loppuneet, vaan niitä liihotteli vastaan yhdellä jos toisellakin kävelyllä, ja myös kuvia tuli mukavasti lisää. Tämä kesä tuleekin jäämään mieleeni (paitsi kylmänä ja koleana, myös) ritariperhosten kesänä, sillä en ole koskaan aiemmin nähnyt niitä edes lähellekään näin runsaasti.  Tässä siis vielä muutama kuva upeasta ja uljaasta perhosritaristamme :) Näissä neljässä kuvassa on kaikissa sama ritariperhonen, joka asusti pienen laskettelukeskuksen huipulla. Siellä se lenteli monesti, kun käväisin mäen päällä. Pari kertaa ritariperhonen piipahti käymään myös mökkipihassamme. Suureksi riemukseni tuo vierailija oli erityisen rohkea ...

Haapaperhonen on sellainen hieman erilainen perhonen. Siiviltään se on synkkä ja mustanpuhuva, eikä se kukistakaan juuri välitä. Sille ovat enempi mieleen raadot, hikiset sukat ja muut ällöttävät asiat, joita ei ihan heti kuvittelisi kauniin perhosen herkuiksi.  Haapaperhoset rakastavat mm. hikisiä lenkkareita... Haapaperhosia näkee usein imemässä kosteutta tien pinnasta. . Ehkä juuri erilaisuutensa vuoksi haapaperhoset ovatkin mielestäni niin kiehtovia. Niiden kauneus on vähän särmikkäämpää kuin muiden päiväperhosten, jotka on tehty pelkästä hempeydestä, kukkasista ja väriloistosta.  Naaraat ovat kookkaampia, ja niillä on leveämpi valkea vyö. Kiehtovaa haapaperhosessa on myös se, että sillä on ikään kuin kaksi puolta: selkä on tehty tummasta sametista ja on synkkä kuin öinen taivas, mutta siiven alapinnalla hehkuvat auringonlaskun värit kuin tropiikin perhosilla konsanaan. Se on siis samaan aikaan sekä synkkä että hohdokas perhon...

Menin tässä jokin aika sitten eräälle suolammelle, ja oikein ihmettelin että mites kaikki sudenkorennot lentelivät siellä niin oudosti. Ihan niin kuin ne olisivat räpytelleet siipiään tavallista kömpelömmin ja hitaammin. Hieman kuljettuani rantaa pitkin minulle valkeni erikoisen lennon syy: korennot olivat juuri joukolla kömpineet ulos koteloistaan, ja kokeilivat nyt hieman haparoiden uusia siipiään. Upouusia siipiä kuivattelemassa. Yhden korennon ensilennon pääsin siinä näkemäänkin. Se oli juuri kuivatellut säihkyvät siipensä ja räpytteli keikkuen kolmen metrin päähän. Eihän se mikään pitkä lento ollut, mutta lento kuitenkin. Ja ei siinä varmaan kauaa mene, kun tuokin korento kiitää ilmojen halki mestarilentäjänä ;) Tämä lentäjä taisi olla jo vanha konkari. Olisi pitänyt ottaa enemmänkin kuvia korennoista, mutta olin tuolloin kuvailemassa pääasiassa suon kasveja. Liian paljon kaikkea kaunista ja mielenkiintoista noilla suolammilla! ...