Taskut täynnä

Paljon olisi kuvia ja kirjoitettavaakin tänne blogiin, mutta jotenkin sitä ei ole vain ehtinyt. Täällä kun tuo luonto kutsuu vapaa-ajalla enemmän kuin tietokoneella näpyttely... Tässä nyt kuitenkin edes pieni kuvakooste syksystä kauniissa ja rauhallisessa Itä-Lapissa. Parista retkestä haluan vielä kirjoittaa omat postauksensa kunhan kerkiän, nyt suuntaan kuitenkin pitkästä aikaa etelään suvun kekrijuhlaa viettämään. Kullaojan putous Sallan Naruskalla. Vesimäärältään pieni mutta silti erittäin kaunis. Hieman toisella puolella Naruskaa tuli vastaan mieluisa uusi tuttavuus, hiiripöllö. Uutta pannua testaamassa. Muutamat kahvit saa vielä kietellä, ennen kuin on nokipannu nimensä ansainnut. Kivettyneitä aaltoja Savukosken Kivitunturilla Tämä kivitunturin viereinen huippu kutsui kulkijaa, vaikkein sinne valmista polkua mennytkään.  Luojanluomalaavu Kivitunturilla. Yksi Sallatunturin pitkäkorvaisista asukkaista. Riekkojakin tulee tuntureilla u...

Eilen se sitten tapahtui: eksyin metsään. Olenhan minä ollut eksyksissä ennenkin, mutta tämä oli ensimmäinen kertani täällä Lapissa. Lähdin alas tunturin etelärinnettä hieman liikaa länteen päin, ja väistellessäni kivikoita ja soita käsitykseni reitin itä-länsisuunnasta hämärtyi entisestään. En vain löytänyt takaisin pienelle pistotielle, jolle olin jättänyt autoni. Tiesin kyllä, että jos jatkaisin suoraan etelään, tulisin poikittain kulkevalle isolle hiekkatielle, jolta voisin kävellä auton luo. Se tosin tietäisi joitakin lisäkilometrejä kävelyä, ja olin jo melko väsynyt tunturin valloituksen jälkeen. Silloin luokseni lennähti kuukkeli. Lähestyessäni lintua se lensi aina hieman eteenpäin ja istahti oksalle tai kannon nokkaan istumaan, ikään kuin odottamaan minua. Mieleeni muistuivat kaikki nuo tarinat, joissa kuukkelit auttoivat eksyneitä kulkijoita tai jopa johdattivat kullankaivajat parhaiden kultasuonien luokse. Kuukkeli liikkui kohti itää, ja ajattelin, että ehkä olin sittenk...

En muista mitään tarkkaa hetkeä, jolloin ajatus Lapista olisi syttynyt mieleeni.  Sinne se vain pesiytyi vaivihkaa vuosien kuluessa, ja muuttui lopulta sellaiseksi "suureksi unelmaksi". Jonakin päivänä minä vielä lähden Lappiin, huomasin ajattelevani. Pohjan unelmalle loivat varmastikin isän tarinat hänen nuoruutensa työkeikoista - vai pitäisikö sanoa seikkailuista - pohjoisessa. Niissä nuorelle eläinlääkärille tarjottiin kahvit jokaisessa talossa, porotokat jolkottelivat teillä ja pääsipä isä kerran kaatamaan karhunkin. Eläintarhassa se tosin tapahtui, ja puhalluspyssyllä, mutta hieno tarina se minusta silti oli. Lappi kuulosti ihmeelliseltä ja ystävälliseltä paikalta, ja lomamatkat pohjoiseen vain vahvistivat tätä mielikuvaani. Viime syksynä opintojeni loppu alkoi häämöttää edessä, ja minun piti alkaa etsiä harjoittelupaikkaa seuraavalle vuodelle. Nyt on hyvä hetki, ajattelin silloin. Nyt minä lähden Lappiin. Tietenkin minua myös hieman hirvitti tämä päätös, ...

Olen ollut viime aikoina hieman laiska blogin päivittämisen suhteen, ja paljon mukavia tarinoita ja kuvia onkin jäänyt julkaisematta. Tässä nyt kuitenkin pieni (tai siis melko pitkähän tästä nyt sitten lopulta tuli) kuvakooste kesän parhaimmista hetkistä. Tämän vuoden kukkaseppeleeseen pääsi ihana maitohorsma, tuo aliarvostettu kaunotar ja hakkuuaukkojen somistaja. Juhannusyönä teimme siskoni kanssa kiiltomatoretken eräälle metsälammelle. Kiiltomadoista inspiroituneena tein myöhemmin kesällä valoseppeleen koivunoksista ja pienestä valonauhasta. Pari yötä vietin kesän aikana teltassa: kehrääjälintua kuullellen ja kuunpimennystä katsellen. Telttailuun kuuluvat tietenkin myös hyvät eväät. Tavallinen aamupuurokin muuttuu maailman herkullisimmaksi ateriaksi, kun sen kokkaa ulkona ja kerää päälle tuoreita marjoja. Eräänä keskikesän aamuna heräsin jo ennen kolmea ja ajoin mönkijällä läheiselle mäelle katsomaan auringonnousua metsässä. Matkall...

Minkäs hirmuliskon kallo se tämä oikein on? No eihän se tietenkään mikään hirmulisko ole, vaan kyseinen purukalusto kuuluu ihan tavalliselle vaskitsalle. Tuo raajaton ja vaaraton lisko on tullut tutuksi mökkiseudullamme, mutta koskaan ennen en ollut päässyt sen kalloa katselemaan. Enpä osannut arvata, että vaskitsalla olisi noin hurjat hampaat!  Nahka yllään vaskitsa ei ole laisinkaan hurjan näköinen. Hampaitaan vaskitsa käyttää pienten selkärangattomien eläinten saalistukseen, ja löytyy hampaille käyttöä  myös lisääntymispuuhissa. Vaskitsan nahassa näkyvät arvet ovatkin usein peräisin joko koiraiden välisistä tappeluista tai rajuista lemmenleikeistä. Ihmistä vaskitsa ei kuitenkaan taida purra. Häirittynä se puolustautuu mieluiten tyhjentämällä suolensa sisällön uteliaan ihmisen käsille (tämän olemme lapsina oppineet). Se voi myös katkaista häntänsä kuten sisilisko, mistä juontuu sen tieteellinen nimikin, Anguis fragilis, särkyvä käärme. Tämä vaskitsa ei ...