Seikkailu alkakoon

En muista mitään tarkkaa hetkeä, jolloin ajatus Lapista olisi syttynyt mieleeni. Sinne se vain pesiytyi vaivihkaa vuosien kuluessa, ja muuttui lopulta sellaiseksi "suureksi unelmaksi". Jonakin päivänä minä vielä lähden Lappiin, huomasin ajattelevani.

Pohjan unelmalle loivat varmastikin isän tarinat hänen nuoruutensa työkeikoista - vai pitäisikö sanoa seikkailuista - pohjoisessa. Niissä nuorelle eläinlääkärille tarjottiin kahvit jokaisessa talossa, porotokat jolkottelivat teillä ja pääsipä isä kerran kaatamaan karhunkin. Eläintarhassa se tosin tapahtui, ja puhalluspyssyllä, mutta hieno tarina se minusta silti oli. Lappi kuulosti ihmeelliseltä ja ystävälliseltä paikalta, ja lomamatkat pohjoiseen vain vahvistivat tätä mielikuvaani.

Viime syksynä opintojeni loppu alkoi häämöttää edessä, ja minun piti alkaa etsiä harjoittelupaikkaa seuraavalle vuodelle. Nyt on hyvä hetki, ajattelin silloin. Nyt minä lähden Lappiin. Tietenkin minua myös hieman hirvitti tämä päätös, sillä kuten kaikki suuret unelmat, oli ajatus Lapista samaan aikaan sekä ihanan jännittävä että hiukan pelottavakin. Mutta sehän se juttu näissä suurissa unelmissa on, että jollei edes yritä kurkottaa niitä kohti, saattaa sitä katua lopun ikänsä. Tiesin, että tämä minun oli vain tehtävä, vaikka yksin toiseen päähän maata lähteminen tuntuikin aika hurjalta.

Hain siis töitä Lapista ja sainkin harjoittelupaikan Sallasta, jonka sloganina oli "Salla- in the middle of nowhere". Helsingin kiireeseen ja väenpaljouteen kyllästyneenä se kuulosti minusta oikeastaan aivan ihanalta ja virkistävältä. 

Elokuun alussa pakkasin tavarani ja muutin mökkiin tunturin juurelle. Muistan varmaan ikuisesti sen hetken, kun näin Sallatunturit ensimmäistä kertaa horisontissa. Toinen niistä oli valjastettu laskettelukeskukseksi, toinen oli villimpi, ja vaikuttavia ne olivat molemmat. Minun kotitunturini, ajattelin silloin hymyillen. 

Nyt takana on reilut kolme viikkoa Sallassa. Alku oli kieltämättä hieman jännittävä, mutta nopeasti alkoi tunturin rinne tuntua kotoisalta. Työkaverit ja ihmiset muutenkin ovat mukavia, ja työt ovat lähteneet hyvin käyntiin. Hienoja retkikohteita löytyy ympäriltä vaikka kuinka paljon, ja ihan tavallinen Lapin arkikin on täynnä ihmeitä tällaiselle etelän tytölle. Joka kerta töistä lähtiessäni mietin, miten ihana näky tien päässä siintävät kotitunturit ovatkaan. Olen myös käynyt iltakävelyllä tunturin huipulla, syönyt sunnuntailounasta laavulla ja juonut päiväkahvit kuukkeleiden kanssa. Poroja näkyy työmatkalla, aamulenkillä ja jopa ikkunan takana, ja myös ruokakaupasta löytyy jos jonkinmoista poroa. Hillasuollakin kävin, ja vaikka hillasato jäi Lapissa tänä vuonna pieneksi, oli saaliini silti suurempi kuin mitä olen koskaan etelässä saanut.

Uskomatonta, että nykyään voi lähteä iltakävelylle tällaisiin maisemiin.

Auringonlaskua katsomassa Sallatunturin huipulla.

Kahvittelukaveri. Kuukkeleita on pyörinyt myös ihan omassa pihassakin, mutta aivan yhtä kesyjä ne eivät ole kuin nämä laavujen ympäristössä asuvat.

Tavallinen näky työmatkan varrella (tosin autoja tässä on näkyvissä enemmän kuin yleensä!)

Suon kultaa

Nam!

Katson Lappia varmasti vielä vastarakastuneen silmin, mutta ainakin tällä hetkellä minusta tuntuu, että elän todella unelmaani. Ihanaa olla juuri täällä. Ja tästä se siis alkaa, minun oma Lapin seikkailuni. Saa nähdä, minkälaisia tarinoita tästä ajanjaksosta syntyy.

Karhutunturi