Luonnon teatterissa

Kesällä ei ole ehtinyt oikein edes nukkua saati kirjoittaa blogia, kun kaiken vapaa-ajan olisi halunnut käyttää Lapin kesästä nauttimiseen. Nyt olen kuitenkin lomalla ja palannut hetkeksi Etelä-Suomeen, joten on aika istahtaa pitkästä aikaa näppäimistön äärelle ja käydä läpi kevään ja kesän kuvia.

Ensimmäiseksi pitää varmaan hoitaa pois alta kertomus metson soitimelta, se kun on ollut minulla jo pidempään roikkumassa. Tosin eivät nämäkään kuvat sen kauempaa ole kuin toukokuulta, vaikka niissä vielä hanget korkeita ovatkin.

Vietin soitimella yhteensä seitsemän yötä, joista vain kahtena onnistuin saamaan hyviä kuvia. Muulloin joko teltan paikka tai tähtien asento tai mikä lie oli pielessä. Jos hukkaöiden lisäksi lasketaan mukaan vielä soitimen etsimiseen ja kartoittamiseen käytetyt tunnit, niin täytyy sanoa, että näihin kuviin tuhlautui melkoisesti aikaa. Mutta olipa se sitten lopulta kaiken väärti, sekä kuvat että itse kokemus. Ja toisaalta, ehkä keväthangilla hiihtely ja kauniissa metsässä telttailu ei loppujen lopuksi edes ole niin kauheaa ajan tuhlausta.

Nuori ja hömelö poikametso, joka ei vielä soi vaan katselee soitimen menoa. Tämä möllötti aina jotenkin hölmön ja tyhmän näköisenä jossain sivussa, vaan kyllä siitäkin vielä komea metso joskus kasvaa!

Nuorukainen sai häädön vanhalta konkarilta.

Vaikka olen ollut metson soitimella aiemminkin, niin oli tämä kokemuksena kuitenkin omaa luokkaansa. Jos mökin soitimella lauloi korkeintaan muutama metso, niin täällä niitä oli sen verran paljon ja suurella alueella, että kukkojen tarkkaa lukumäärää oli hankala arvioida. Yhden metson tehdessä ilmahypyn innostuivat muutkin hyppäämään, ja pian metsässä kuului siivenkahahduksien kaanon läheltä kauas kaukaisuuteen. Puissa ei näkynyt vain yksittäisiä koppeloita, vaan parhaimmillaan koko metsä raikui kotkotuksesta. Ja olihan se itse metsäkin kuin suoraan jostain oppikirjasta: kaunista vanhaa naavametsää, jossa lenteli myös kuukkeleita.

Lapin metsot tuntuivat olevan ahkerampia kuin etelän vetelät. Toukokuun yöt ovat pohjoisessa jo hyvin valoisia, minkä vuoksi metsot innostuivat soimaan huippuaikana jo kahdentoista aikoihin yöllä. Sitten sitä laulua jatkuikin pitkälle aamuun, ja välillä olin teltassa metsojen panttivankina vielä kymmeneltä. (Soitimelta ei nimittäin pitäisi lähteä, ennen kuin metsot ovat hiljentyneet ja siirtyneet päiväpuuhiinsa. Kaiken aikaa linnut eivät tietenkään olleet telttani lähellä tai näkyvillä, vaan suurimman osan ajasta kuuntelin jostain kauempaa tai mäen takaa kuuluvaa naksuttelua näkemättä itse mitään.)

"No, kukas oli sun mielestä komein?"

Yhtenä aamuna koppelot laskeutuivat aivan telttani viereen, jolloin myös metsot riensivät joukolla paikalle. Vain suhina kuului kun siivet hankasivat lunta, ja törmäsi yksi kukko siinä hälinässä teltan seinäänkin. Sinä aamuna metsot pyörivät näkösällä niin pitkään, että ehdin kuvaamisen lisäksi ihan vain katsella soidinta. Mietinpä siinä, että mikäs minun on täällä Sallassa ollessa. Korona on sulkenut kahvilat ja teatterit, mutta luonto on aina auki. Täällä minä juon teetä termarista ja katselen yhtä hienoimmista luonnonnäytelmistä, yksityisnäytöksenä. Ja sekä esiintyjät että lavastus olivat kyllä aivan viimeisen päälle.

Soitimelta on tänäkin vuonna myös pieni video, sillä sain maanomistajalta luvan laittaa riistakameran metsometsään. Lisäksi mukana on muutamia kameralla kuvattuja pätkiä, joissa valitettavasti äänet vain ovat todella huonot.