Lapinpöllöjen vuosi

Ensimmäisen kerran näin lapinpöllön sienimetsällä, useita vuosia sitten. Komea suuri pöllö lähti lentoon sammaleisesta maasta ja istahti kuusen oksalle. Sain minä siitä jotain kuviakin, mutta sen verran huonoja ne olivat, etten niitä viitsi tähän postaukseen etsiä. Myöhemmin eräs lintuharrastaja kertoi, että lapinpöllön kohtaaminen metsässä on melko harvinaista, ja varsinkin kun oltiin Etelä-Suomessa. Yleensä näitä lintuja pääsee näkemään vain silloin, kun myyriä on vähän ja nälkiintyneet pöllöt siirtyvät peltojen laidoille metsästämään.

Lappiin muutettuani pääsin näkemään lapinpöllön uudelleen, ja sittemmin tästä on kehkeytynyt varsinainen lapinpöllöjen vuosi. Työkaverini kertoi, että hänen työmatkansa varrella näkyi usein suuri pöllö, ja olihan se sitten minunkin lähdettävä sitä etsimään. Kyseinen lapinpöllö löytyikin, mutta lintu sattui olemaan juuri pienillä nokkaunilla. Kuvia tuli siis vain nukkuvasta pöllöstä, mutta toisaalta hauskoja olivat nekin kuvat.

Myöhemmin olin ajamassa kotiin työkaverin luota ja näin saman pöllön uudelleen. Tuolla kertaa pääsin näkemään myös lapinpöllön tuikeat keltaiset silmät.

Palattuani Etelä-Suomeen kesäksi sain kuulla, että 10 kilometrin päässä mökistämme oli nähty suuri pöllönpoikanen tien vieressä. Sitä oli epäilty viirupöllöksi, mutta kuvaa katsoessani päädyin mihinpä muuhunkaan kuin lapinpöllöön. Tässä lähellä elää kyllä viirupöllöjäkin, ja onhan se muutenkin yleisempi laji, mutta jotenkin ne aina karttavat minua. Tuntuu, että kaikki muut näkevät täällä viirupöllöjä, mutta minä en ole onnistunut sitä koskaan kohtaamaan. No, kyllä minulle lapinpöllötkin kelpaavat!

Lähdimme siskon kanssa etsimään poikasta, kun se siinä niin lähellä kerran oli. Pöllöemo olikin meitä vastassa tien varressa, ja metsän puolelta löytyi pieni harmaa menninkäinen kepin nokasta. Siinä se tuijotti meitä huolestuneen mietteliäillä silmillään, hievahtamatta. Se oli aivan uskomattoman ihana näky. 

Emo katseli meitä rauhallisesti kauempaa puusta. Se oli mielestämme harvinaisen kauniin ja lempeän näköinen lapinpöllö, tosin ehkä se johtui vain hämärässä laajentuneista pupilleista. Meillä oli päällä suojavarusteet ja tarkkailimme emon reaktioita metsässä liikkuessamme, mutta kaikeksi onneksi koko kohtaaminen sujui rauhallisesti. Emmekä tietenkään menneet aivan lähelle poikasia, vaan otimme kuvat zoomilla.

Metsästä löytyi vielä toinenkin poikanen. Jos ensimmäisellä pöllönpojalla oli ollut hieman surumieliset silmät, niin tämän pöllön katse oli huomattavasti jurompi. 

Mököttäjä

Kotona kävin läpi tämän vuoden lapinpöllökuviani. Niitä olikin kertynyt melkoisesti, ottaen huomioon että ennen tätä vuotta olin nähnyt kyseisen linnun vain kerran. Pöllöillä tuntui olevan joka kerralla aivan erilainen ilme, oli tyytyväistä, lempeää, tuimaa, huolestunutta ja äkäistä katsetta. Ihmeellisen ilmeikäs lintu.