Pakkaspäiviä


Minä sitten rakastan sitä tunnetta, kun astuu ovesta ulos ja vastassa on kirpeän raikas pakkasilma. Hengitys höyryää, ilma kimmeltää ja taivas on kaunis ja kirkas. Talvea alkaa olla takana jo kolmisen kuukautta, mutta kunnon paukkupakkaset antoivat hieman odottaa itseään. Ja kyllä minä niitä odotinkin, etelässä kun ei viime vuosina olla turhan usein päästy pakkaspäivistä nauttimaan.



Lapin talvi on tietenkin kylmä, ja mittari taisi laskea -15 asteeseen jo loka-marraskuun vaihteessa. Pohjoisessa tuollaiset lämpötilat eivät kuitenkaan aina tarkoita  kirkkaita pakkaspäiviä, vaan silloin saattaa aivan hyvin olla myös pilvistä ja lumisateista. Välillä on Sallassa ollut suojakelejäkin, mutta aika paljon lämpötilat ovat pyörineet siinä -10 asteen molemmin puolin.

Viime viikonloppuna ne kuitenkin saapuivat, kauan odotetut paukkupakkaset. Lauantaina pakkanen kiristyi päivän mittaan hieman yli -20 asteeseen, ja siitä se sitten vain kylmeni muutaman päivän ajan.

Lauantaina ilmassa leijaili harvakseltaan kauniita, kimmeltäviä pakkashiutaleita.




Viikko sitten aurinko paistoi sisälle kotiini, ensimmäistä kertaa sitten marraskuun alun. 

Sunnuntaiaamuna pakkasta oli jo kolmisenkymmentä astetta, kun suuntasin Sallatunturiin auringonnousua katsomaan. Se oli taas niitä päiviä, kun ei meinannut uskoa silmiään Lapin maisemia katsellessa. Tuntia ennen auringonnousua kaikki muuttui vaaleanpunaiseksi ja violetiksi, melkein kuin olisi katsellut maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi. Sellaista aamunkajoa en ollut koskaan ennen nähnyt. 


Lappi





Maanantaiaamuna auton mittari näytti -34°C töihin lähtiessäni, liekö pakkanen siitä vielä kiristynyt auringon noustessa, sitä en tiedä. Viimeksi olin ollut tuollaisessa pakkasessa joskus pienenä lapsena, kenties alle kouluikäisenä. Ajellessani töihin mieleeni tuli isän kuvaus Lapin talvesta: "Eihän se pakkanen siellä pahalta tuntunut, kun ilma oli niin kuivaa. Autosta sen kylmyyden vain huomasi, kun se muuttui jäykäksi ajaa." Auto oli tosiaan jähmeä kuin jääkalikka, mutta muutoin ilma ei tuntunut kovin pahalta. Se oli mukavalla tavalla kylmää, jos vertaa vaikka Helsingin kosteaan ja viimaiseen talvi-ilmaan.

Työhuoneestani näkyy vain pieni kaistale taivasta, mutta melko punaiselta se maanantaiaamuna näytti. Taisi olla siis ihan yhtä kaunista kuin edellisenäkin päivänä. Työkaverit kertoilivat niistä ajoista, kun Lapissa oli ollut -50 astetta pakkasta ja mietin, että olisihan se kyllä hienoa kokea joskus. Tai edes -40 astetta, joka sekin olisi jokusen asteen kylmempää kuin oma pakkasennätykseni. Tosin ehkä toivoisin noita hirmupakkasia vain vapaapäiville, niin ettei tarvitsisi autoa silloin käynnistellä.

Töiden jälkeen kävin pienellä iltapäiväkävelyllä. Pakkaslukema alkoi enää kakkosella, ja auringonlaskun värit olivat vaihtuneet illan siniseen. Kylmä ilma nostatti lampuista ilmaan valonsäteitä, jotka muuttivat hiljalleen kirkkauttaan ja korkeuttaan, jopa muotoaankin. Lapissa on silloin tällöin näkynyt pieniä valopilareita kylmällä säällä, mutta näin kirkkaita ja komeita valopatsaita ei ollut vielä tullut vastaan. 



Viime viikoloppuna Helsingissä oltiin kuulemma plussan puolella, niin että lämpötilaero etelän ja pohjoisen välillä oli nelisenkymmentä astetta. Lumiennätyksiäkin rikotaan nyt molemmissa päissä Suomea, mutta aivan eri sarjoissa. Siinä missä Lapissa on enemmän lunta kuin vuosikausiin, vietetään etelässä ennätyksellisen vähälumista tai jopa lumetonta talvea. Suomi on pitkä maa, se on saatu tänä talvena huomata.

Kommentit

  1. Kyllä todella on ihme nähdä nämä upeat talviset kuvasi sieltä pakkasista,kun täällä etelärannikolla on paljon jo keväänmerkkejä.

    VastaaPoista
  2. Itsekin haluaisin kokea joskus -50 pakkasasteen, kuinka kylmältä se tuntuu. Viimeksi kun oli kunnon pakkaset, autoni lämmitys lakkasi toimimasta. Oli todella kiva ajella töihin kylmässä autossa. https://www.planar.fi/440856803

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti, varsinkin jos oli pitkä ajomatka. Tuntui itselläkin tuo 10 minuutin työmatka aika hauskalta kylmässä autossa, kun hengitys vain höyrysi. Ei oikein ehtinyt tuolla matkalla vielä auto lämmitä.

      Poista
  3. If you're trying hard to lose fat then you absolutely have to start following this totally brand new custom keto meal plan.

    To create this service, certified nutritionists, personal trainers, and top chefs joined together to develop keto meal plans that are useful, decent, price-efficient, and delicious.

    From their launch in early 2019, 1000's of people have already completely transformed their body and well-being with the benefits a proper keto meal plan can provide.

    Speaking of benefits: clicking this link, you'll discover 8 scientifically-proven ones offered by the keto meal plan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti