Kesytetty

- Hyvää päivää, sanoi kuukkeli.

- Hyvää päivää, vastasi kohteliaasti nuori tyttö, joka kääntyi katsomaan, mutta ei nähnyt ketään.

- Minä olen täällä, kuului ääni pihapuun latvasta.

- Kuka sinä olet? tyttö kysyi. Olet hyvin sievä...

- Minä olen kuukkeli, sanoi kuukkeli.

- Tule leikkimään kanssani, tyttö ehdotti. Minulla on sinulle rusinoitakin.

- En voi leikkiä kanssasi, kuukkeli vastasi. Minua ei ole kesytetty.

- Ai anteeksi, sanoi tyttö. Mutta hetken mietittyään hän lisäsi:
- Mitä tarkoittaa kesytetty?

- Kesytetty on sama kuin solmia siteitä.

- Solmia siteitä?

- Aivan niin, sanoi kuukkeli. Nyt sinä et ole minulle vielä muuta kuin aivan samanlainen nuori tyttö kuin satatuhatta muuta ihmistyttöä. Enkä minä tarvitse sinua. Sen enempää kuin sinäkään tarvitset minua. Minä en ole sinulle kuin lintu, samanlainen kuin satatuhatta muuta. Mutta jos sinä kesytät minut, niin me tarvitsemme toinen toisiamme. Sinusta tulee minulle ainoa maailmassa. Ja minusta tulee sinulle ainoa maailmassa.

(Mukaeltu Antoine de Saint-Exupéryn Pikku prinssistä.)

Minun on pitänyt kirjoittaa kuukkeleistani jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin en ole päässyt puusta pitkään. En ole tiennyt mistä aloittaa, mitä kaikkea kertoa, ja mitä jättää pois, ettei tarina venyisi turhan pitkäksi. Nyt tuttavuutemme on kuitenkin kestänyt jo sen verran kauan, että alkaa olla korkea aika istua koneen ääreen ja kasata valmis kirjoitus näistä tekstin palasista. Tässä siis vihdoinkin kertomus siitä, kuinka tutustuin pihapiirissä liikkuvaan kuukkeliperheeseen.

Tarinamme alkaa elokuusta, aivan ensimmäisestä aamustani Lapissa. Olin lähdössä tutkimaan uuden kotini ympäristöä kun huomasin kuukkelin, onnenlinnun, istuvan pihapuussani. Tämän täytyy olla hyvä enne tälle vuodelle, ajattelin silloin. Yritin tarjota kuukkelille rusinoita, mutta se vain lensi pois, osoittamatta sen suurempaa mielenkiintoa minua kohtaan. Sitä ei oltu vielä kesytetty. 

Jätin kuukkeleille välillä kourallisen rusinoita, ja syksyn mittaan tutustuimme puolin ja toisin. Aloitettuani lintujen talviruokinnan aloimme nähdä toisiamme säännöllisemmin. Pikkuhiljaa kuukkelit tottuivat minuun sen verran, etteivät  ne enää lentäneet karkuun talipötköltä heti ulos astuessani. 

Eräänä päivänä yksi kuukkeleista vain oli valmis kesyyntymään. Sen katseessa oli ensimmäistä kertaa uteliaisuutta, eikä vain pelkoa ja varovaisuutta. Heittelin sille aluksi rusinoita maahan. Sitten se tuli hakemaan herkkuja oksan viereen asetetulta kädeltä, ja lopulta se lensi kämmenelleni. Monesti olen pidellyt kuukkelia kädellä laavulla, mutta eihän se ole ollut mitään tuohon hetkeen verrattuna. Tälle kuukkelille en ollut vain yksi retkeilijä muiden joukossa, vaan se erityinen ihminen, joka oli sen luottamuksen ansainnut.

Sen jälkeen muutkin kuukkelit alkoivat ymmärtää, että minä olin seudun rusinadiileri, ja siis melko hyödyllinen tuttavuus. Yksi kerrallaan ne ottivat minuun jonkinlaista kontaktia, katselivat uteliaina, lensivät lähemmäs ja jopa uskaltautuivat hakemaan ruokaa kädeltäni. Kuukkelit ovat kuitenkin yksilöitä, ja tähänkin perheeseen mahtuu sekä varsin rohkeita että arkoja lintuja. Esimerkiksi olettamani isäkuukkeli, joka välillä laulelee pihapuun latvassa, on vieläkin kovin varovainen minun kanssani.

Saatoin tuossa alussa kirjoittaa, että nämä olisivat "minun" kuukkeleitani. Tietenkään en lintuja millään lailla omista, vaan ne ovat villejä ja vapaita luontokappaleita, jotka tulevat ja menevät miten tahtovat. Jonkinlainen side välillemme on kuitenkin solmittu, meistä on tullut toisillemme erityisiä. Syystalvella, kun iltapäivät olivat vielä valoisia, odottivat kuukkelit usein minua pihapuussa töistä tullessani. Tuntui kuin siinä olisi ollut ystävät vastassa.

Nykyisin näemme kuukkeleiden kanssa viikonloppuisin, jos vain olen kotona valoisan aikaan. Silloin ne lentävät pihapuuhun, pörhistelevät höyheniään ja katselevat ympärilleen odottavan näköisinä, jolloin sydämeni heltyy - joka kerta. Kipitän ulos mukanani kourallinen rusinoita ja mietin, että kukahan tässä on onkaan kesyttänyt ja kenet.

Mattojentamppauskaveri

Rusinoita odottelemassa. Tuona päivänä oli hiukkasen kylymä.

Kuukkeli koko kauneudessaan.