Yön ritari(perhonen)



Menin jo lupailemaan että perhospostaukset olisivat ohi tältä vuodelta, vaan kuinkas sitten kävikään... Vastaan tuli kuitenkin vielä yksi sen verran komea perhonen, että kyllähän se nyt ansaitsee päästä tähän blogiin.




Tämäkin perhonen on itse asiassa ritari, joten joka tapauksessa voin sentään pitää sanani siitä, että päätän perhoskauteni ritareihin. Tällä kertaa kuvauskohteena oli kuitenkin se vähemmän tunnettu "yön ritari" eli siniritariyökkönen. 




Siniritariyökkönen on yökkösistä suurin ja muutenkin yksi Suomen suurimmista perhoslajeista. Sen siipiväli hipoo jo kymmentä senttiä, ja kun siivet ovat vielä leveät ja vartalokin tukeva, näyttää perhonen suorastaan valtavalta. 




Tämä yön ritari oli liikkeellä hyvin synkkänä ja jopa aavistuksen myrskyisänä syysyönä. Sellaisina öinä niitä ritareita nimittäin kaikkein eniten tarvitaan. Urheana se lensi läpi sateen ja pimeyden, kunnes näki synkkyyden keskellä pienen pilkahduksen valoa. Se oli pieni mökki.




Ritari lensi ikkunan taakse, ja pysähtyi hetkeksi ihastelemaan sisältä huokuvaa valoa. Se piristi kummasti sen synkkää yövuoroa. Mutta sitten sen oli taas mentävä. Uljaasti se levitti suuret siipensä ja katosi jälleen pimeään yöhon.


Suuri yöperhonen ikkunassa
Synkän yön kulkija pysähtyi hetkeksi ihailemaan mökin valoa.







Seuraa somessa:





https://www.facebook.com/taskuttaynna/?ref=aymt_homepage_panelhttps://fi.pinterest.com/taskutaynna/https://www.instagram.com/anniinie/

Kommentit

  1. Voi miten hienoja kuvia!!♥ en ole varmaan koskaan nähnyt noin läheltä yökköstä..ihan samettisen näköiset nuo siivet:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) enpä ole minäkään aiemmin näin hyvin päässyt yöperhosia ihastelemaan

      Poista
  2. Hienoja kuvia! Siniritariyökkönen on kyllä hurjan kaunis ilmestys. <3 Meillä lensi sellainen kerran sisään parvekkeen ovesta illalla ja räpiköi pitkin asunnon kattoa, kunnes siskon mies (joka on niin pitkä, että yltää kattoon ilman tuolia) sai sen kiinni ja toimitti pihalle. :D

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä ritari kävi sitten ihan kunnolla kylässä :D Kovasti tämäkin olisi halunnut sisälle tulla lasin läpi...

      Poista
  3. Kiva kun olet tunnistanut lajikkeen. En tunnista yökköjä ja mutta varmasti olen tuohon joskus törmännyt. Meillä tuppaavat mökillä saunan ikkunan taakse josta niitä pelastelen. Yököt ovat niin sympaattisen näköisiä "karvaperhosia" joita olisi ihana osata tunnistaa. Kivaa viikonalkua. 🦋 Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kovin hyvin minäkään yöperhosia tunne, mutta tästä olin sattunut juuri lueskelemaan enemmänkin aiemmin kesällä. Ajattelin silloin että olisipa kiva nähdä joskus siniritariyökkönen, ja kylläpä sitten olinkin riemuissani kun sellainen tuli nyt vastaan.

      Poista

Lähetä kommentti