Aavekukka


Lehtivihreätön mäntykukka näyttää väkisinkin hieman aavemaiselta. Yleensä lehtivihreä on kasveille elinehto, mutta tämä kukka on keksinyt keinon pärjätä ilmankin: se nimittäin ottaa kaiken tarvitsemansa sienirihmaston välityksellä männyltä, tai joskus joltain muulta isäntäkasvilta. Koska mäntykukka ei anna puulle mitään korvaukseksi elättämisestään, lasketaan se siis loiskasviksi. Se saa elantonsa valmiina männyltä, ja voi itse vain keskittyä kukkimaan ja näyttämään kauniilta.




Mäntykukka on hieman sienimäinen kasvi. Kukintansa se aloittaa vasta loppukesällä, eli niihin aikoihin kun sienetkin heräilevät, ja joinakin kesinä se ei välttämättä nouse maan pinnalle laisinkaan. Tänä vuonna mäntykukkia on kuitenkin näkynyt runsaasti, johtuen luultavasti kosteasta kesästä. Yleensä hyvinä sienivuosina myös mäntykukat kukoistavat.


"Koura"

Lehtivihreätön kasvi
Enkelin siivet...

Hieman vanhempi mäntykukka.

Tyypillisimmin mäntykukkia löytää kuivilta mäntykankailta, sekametsistä, harjuilta ja kalliopainanteista, mutta koska kyseessä on oikukas ja arvaamaton kasvi, voi sen etsiminen olla hankalaa. Vaikka löytäisi kaikin puolin otolliselta näyttävän paikan, ei kukka kuitenkaan välttämättä siellä viihdy. Toisaalta taas mäntykukkaan voi törmätä sellaisissakin paikoissa, jotka eivät näytä yhtään sen tyypilliseltä kasvuympäristöltä. Tänä kesänä löysin mäntykukkia esimerkiksi suolta ja pelkkää kuusta kasvavasta metsästä.

Kummitus hämärässä kuusimetsässä.
lähikuva
Kukat ovat läheltä katsottuna hauskan pörröisiä.



Mäntykukka elää vähän epäreilusti, mutta sen verran kummallinen ja erikoinen kasvi se on ettei siitä silti voi olla pitämättä. Ja onneksi mänty on vahva puu. Se kyllä jaksaa elättää juurellaan tällaisen pienen itsekkään kaunottaren. 

Kaunotar




Seuraa somessa:





https://www.facebook.com/taskuttaynna/?ref=aymt_homepage_panelhttps://fi.pinterest.com/taskutaynna/https://www.instagram.com/anniinie/

Kommentit

  1. Onpas metka kukka. Niin kauniit otokset tästä merkillisestä kukasta. Ihan uusi tuttavuus minulle. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mäntykukka on kyllä kerrassaan kummallinen kasvi. Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  2. Siis mäntykukat ovat niin kiehtovia ja jänniä olentoja! Muistan kun joskus kersana löysin sellaisen ensimmäistä kertaa sienimetsällä, enkä ole sen koommin lakannut ihmettelemästä ja ihailemasta niitä. Luulin sitä tietysti ensin sieneksi, kunnes joku aikuinen osasi määrittää sen sittenkin kasviksi. :D Kauniita kuvia - tykkään etenkin tosta ihan viimeisestä. <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat tosiaan ulkonäöltäänkin hyvin sienimäisiä :D Kiitos, viimeinen kuva on myös oma lempparini <3

      Poista
  3. Oho..en ole koskaan tuollaista nähnyt...tai siis olen saattanut nähdä,mutta en ole osannut katsoa:) Hauskannäköinen tuo mäntykukka! Mukavaa sunnuntaipäivää sinne😊💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin helposti jäävät huomaamatta jos ei tarkkaan katso. Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen kukka! En ole ikinä osannut tutkailla metsänpohjaa niin tarkasti, että olisin bongannut tuollaisen kasvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä syksynä kannattaa katsella luontoa tarkkaan, kun niitä on nyt poikkeuksellisen paljon :)

      Poista
  5. Onpa erikoisen näköinen kukka! Lähikuvat ovat hienoja.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti