Verta vuotava sieni


Onkohan tuo verta vai puolukkamehua? Sienet osaavat sitten olla kummallisia eliöitä... Tälle erikoisuudelle on annettu suomeksi niinkin tylsä nimi kuin karvasorakas, johtuen ilmeisesti sen polttavan kirpeästä mausta (myrkyllinen se ei kuitenkaan ole). Englanniksi sienellä on kyllä monia hauskoja nimityksiä, kuten bleeding tooth fungus, devil's tooth ja strawberries and cream. Itse kutsun sitä yleensä verisieneksi, tuo karvasorakas kun ei mielestäni tee oikeutta näin kummalliselle sienelle.



Nuoret karvasorakkaat erittävät kosteilla keleillä pinnalleen verenpunaisia pisaroita, joiden merkitys taitaa olla vielä vähän hämärän peitossa. Osa sienistä on kuin kauniita mehua tihkuvia kakkuja, toiset taas näyttävät jonkinlaisilta sienimaailman zombeilta.

verisieni
Kuin pieni kaunis kakku.

Hattaraa ja mansikkamehua.

Tämä sieni taas oli ennemminkin kuin jostain kauhuelokuvasta.

Kasvaessaan verisienet muuttuvat kuitenkin tylsiksi aikuisiksi ja lopettavat pisaroinnin. Karvasorakkaat ovat oikeastaan melko yleisiä mäntykankaiden sieniä, mutta koska ne erittävät pinnalleen pisaroita vain kunnon sateiden jälkeen ja kasvunsa alkuvaiheessa, jäävät nämä kummalliset sienet monelta huomaamatta. 





Tylsiä aikuisia sieniä, jotka eivät enää vuoda verta. Vanhin on jo muuttumassa ruskeaksi.

Karvasorakas on mielenkiintoinen myös lääketieteellisesti. Sienestä löytyy esimerkiksi hepariinin kaltainen kemiallinen yhdiste, joka estää veren hyytymistä, ja jolla on myös antibakteerisia ominaisuuksia. Mikä sattuma, että verta valuvasta sienestä löytyy yhdiste joka lisää oikeastikin "veren vuodatusta". Vai onko se sittenkään sattumaa...


verisieni
Hyvin epämääräinen möykky.


Nämä karvasorakkaat kasvavat kätevästi mökkitiemme varressa, jossa niitä on helppo seurailla. Kuvat on otettu ihan loppukesästä, silloin kun sienet puskivat pienet veriset päänsä esiin maasta. Nyt ne ovat kai jo kaikki kasvaneet ihan tavallisiksi ruskeiksi sieniksi, joihin ei kukaan kiinnitä huomiota. 



PS. Lisää kummallisia sieniä tulossa blogiin tässä syksyn mittaan, pysykäähän kuulolla :)





Lähteinä käytin:
Weird and wonderful creatures: bleeding tooth fungus
Hydnellum peckii - Wikipedia




Seuraa somessa:





https://www.facebook.com/taskuttaynna/?ref=aymt_homepage_panelhttps://fi.pinterest.com/taskutaynna/https://www.instagram.com/anniinie/

Kommentit

  1. Luen aina tämän sienen nimen väärin: karva-sorakas! :D Mielestäni ne ovat kyllä jotenkin tosi ällöttävän näköisiä. Ehkä koska ne näyttävät vuotavan verta. :(

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkin yksilöt ovat joo aika ällöttävän näköisiä... :D

      Poista
  2. enpä ole ennen nähnyt. Hienot kuvat!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti