Taskut täynnä

Lehtivihreätön mäntykukka näyttää väkisinkin hieman aavemaiselta. Yleensä lehtivihreä on kasveille elinehto, mutta tämä kukka on keksinyt keinon pärjätä ilmankin: se nimittäin ottaa kaiken tarvitsemansa sienirihmaston välityksellä männyltä, tai joskus joltain muulta isäntäkasvilta. Koska mäntykukka ei anna puulle mitään korvaukseksi elättämisestään, lasketaan se siis loiskasviksi. Se saa elantonsa valmiina männyltä, ja voi itse vain keskittyä kukkimaan ja näyttämään kauniilta. Mäntykukka on hieman sienimäinen kasvi. Kukintansa se aloittaa vasta loppukesällä, eli niihin aikoihin kun sienetkin heräilevät, ja joinakin kesinä se ei välttämättä nouse maan pinnalle laisinkaan. Tänä vuonna mäntykukkia on kuitenkin näkynyt runsaasti, johtuen luultavasti kosteasta kesästä. Yleensä hyvinä sienivuosina myös mäntykukat kukoistavat. "Koura" Enkelin siivet... Hieman vanhempi mäntykukka. Tyypillisimmin mäntykukkia löytää kuivilta mäntykankailta, sekame...

Pari viikkoa sitten jaoin  sienestäjän pitsan reseptin , ja tämä pitsa jatkaa sen kanssa hyvin samalla linjalla. Nyt pitsasta tuli tosin entistäkin suomalaisempi, kun metsäsienet ja Koskenlaskija saivat seurakseen vielä kylmäsavuporoa ja rukiisen pitsapohjan. Tämä Suomi 100-resepti on siis nimeltään Pohjolan pitsa! Valitsin sieniksi vahvoja ja herkullisia mustatorvisieniä, jotka sopivat myös väriltään hyvin suomalaiseen mielenmaisemaan ja Pohjolan pimeyteen. Mutta jos ei torvisieniä ole käytettävissä niin muutkin sienet kelpaavat kyllä. Kunnolla rukiilta maistuvan ja kuitupitoisen pohjan saa kun laittaa ruis-ja vehnäjauhoja molempia yhtä paljon. Miedomman makuiseen pohjaan taas kannattaa laittaa vehnäjauhoja 2 osaa ja ruisjauhoja 1 osa. Aiemmat Suomi 100-reseptit voit käydä katsomassa  täältä . Pohjolan pitsa Ainesosat: Pitsapohja (pellillinen tai pari pienempää pyöreää pitsaa) 1  1/2 dl vettä 15g hiivaa (1/3 pkt) 1/2 tl suolaa 2 rkl öljyä 3 ...

Jossain lähellä taitaa olla ötököiden naamiaiset. Nämä toukat ainakin olivat vetäneet hauskat käärmepuvut ylleen... Kyseessähän on siis horsmakiitäjän toukka, joka pelottelee saalistajia niskansa suurilla silmätäplillä. Yleensä toukat ovat täysikasvuisina ruskeita, mutta tällä kertaa löysin myös yhden vihreän yksilön. Aika komeita ovat nämä nuoret horsmakiitäjät, niin kooltaan kuin ulkonäöltäänkin! Etenkin tuo vihreä matonen näytti enemmän lapsen hukkaamalta lelulta kuin oikealta luontokappaleelta. Luonto osaa olla välillä niin hauskan kummallinen...

Huomasimme kesällä, että äidin uuteen kivikkokukkapenkkiin oli muuttanut asumaan joukko sisiliskoja (ja joku rupikonnakin siellä taisi asustaa, mutta se ei suostunut kuvattavaksi). Liskot ottivat mielellään aurinkoa penkkiä reunustavilla uppotukeilla ja kivillä, ja nälän yllättäessä ne lähtivät kiipeilemään kukkien sekaan, muurahaisia etsien. Se oli niille kaikin puolin oivallinen koti. - Hyvä. Siellä onkin vähän turhan paljon muurahaisia, kommentoi äitini näitä kukkapenkin uusia asukkaita. - Ne ovat hyviä pikku puutarhureita. Sieltä löytyi muurahainen suuhunpantavaksi.  Ah, aurinkoa! Äiti ja lapsi. Liskovauva

Kesä tuli ja meni, tai välillä sitä mietti että tuliko se laisinkaan tänä vuonna. Mittarin elohopea ei meillä kertaakaan noussut 23 asteen yläpuolelle, eikä se tuossakaan lukemassa kyllä montaa kertaa käväissyt. Mutta onneksi Suomen kesä on paljon muutakin kuin pelkkää lämpöä ja hellettä, kuten valoisia öitä, eläväistä luontoa ja tuoreita marjoja... Ja kun katson näitä kesän aikana ottamiani kuvia, niin eipä voi kuin todeta että kaunis se oli tämäkin kesä, kaikesta huolimatta. Pahaenteinen pilvi... Sadetta ja ankeita kelejä riitti varsinkin heinäkuussa, mutta ilmeisesti jopa tasaisen harmauden keskeltä voi löytää pieniä ihmeitä. Kerran sade nimittäin näytti kirjoittavan järveen jonkinlaista viestiä! Me ei vaan ihan päästy selvyyteen siitä, mitä se tarkoitti... Sade kirjoitti järveen viestin. Kesäsateet ovat siitä mukavia, että ne lähtevät usein yhtä nopeasti kuin tulevatkin. Ja kun aurinko ja sade vaihtavat vuoroja näyttämöllä, saattavat ne innostua pieneen ...