Kevätaamu metsometsässä

Kolme kevättä. Niin kauan minulla meni, että sain vihdoinkin kunnollisia kuvia metson soitimelta (siis muuten kuin riistakameralla). Kaksi vuotta sitten löysin soitimen mökin lähimetsistä, ja viime vuonna vietin ensimmäisen yöni metsometsässä. Hyvät kuvat jäivät tuolloin kuitenkin saamatta, joten pitihän sitä yrittää uudelleen tänä vuonna. Suuntasin siis metsään telttoineni pari viikkoa sitten, eli hieman ennen soitimen huippua. Tavoitteena oli saada edes yksi ihan kohtuullinen kuva metsosta, ja riemukseni voin todeta, että tavoite saavutettiin ja jopa ylitettiinki. 

Yksi lempihetkistäni soitimella on metsojen saapuminen paikalle illalla. Sitä makaa hiljaa teltassa kirjaa lukien, kun yhtäkkiä metsän hiljaisuuden rikkoo hurja siipien jylinä ukkometsojen lentäessä yöpuilleen. Siitä se alkaa. Aivan tavallisen tuntuinen metsä muuttuu salaisen soidinnäytelmän näyttämöksi.

Silloin kun koppeloita ei ole paikalla, eivät ukkometsot viitsi pitää pyrstöään täysin auki kaiken aikaa. Tälläkin kukolla pyrstö oli enimmäkseen vain puoliksi auki.

Tällä kertaa en saanut metsoilta tuutulaulua illalla. Kuului vain pari röhkäisyä tervehdykseksi naapurikukoille, ja sitten metsotkin kävivät nukkumaan. Olin sijoittanut telttani eri paikkaan kuin viime vuonna, ja metsot nukkuivat nyt hieman kauempana minusta. Se oli ihan hyvä juttu, eipähän tarvinnut pelätä niin paljoa, että säikäyttäisi metsot pois kylkeä kääntäessään.

Melkoinen lihaskimppu!

Aamuyöllä sain herätä metson sointiin, mikä on varmaan yksi mukavimmista herätysäänistä. Kömmin hiljaa ulos makuupussista, laitoin kameran kuvausaukkoon, ja aamun valjettua tarpeeksi nappasin ensimmäiset metsokuvani. Myöhemmin tosin poistin nuo varhaisaamun epätarkat otokset, kun kuvia tulikin niin paljon, että oli ihan varaa valita parhaat.

Soitimen kuninkaaksi olettamani metso pyöri pitkään kukkulalla, jota kohti olin suunnannut telttani. Juuri auringon noustessa se kuitenkin lähti jonnekin pidemmälle lauluretkelle, mutta palasi vielä takaisin myöhemmin aamulla. Katsoessani teltan vastakkaiselle puolelle näin vilahduksia toisestakin metsosta, mutta siitä en saanut kuvia.  Yhteensä olin kuulevinani telttaan neljän ukkometson laulua.  

Jos joskus vielä menen metsoja kuvaamaan, voisi yrittää ottaa kunnollisia kuvia näistä hypyistä. 

Ja mikä parasta: kuvia tuli sen verran reilusti, että ehdin myös keskittyä ihan vain katselemaan soidinta. On se vaan hieno luonnonnäytelmä. 

Kaukaa katsottuna metso näyttää mustalta, mutta läheltä ja hyvässä valossa se onkin todella värikäs lintu.

Metsän jalokivi

Joskus kahdeksan jälkeen kukko laski pyrstönsä ja lähti kävelemään rauhassa poispäin. Se katosi mäen reunan taakse, ja kun sitä ei kuulunut hetkeen takaisin, ajattelin, että eiköhän tämä ollut tässä. Aloin pakkailla tavaroitani teltan sisällä, mutta kun seuraavan kerran katsoin ulos ikkunasta, huomasinkin metson palanneen. Se seisoi pienessä valokeilassa mäen reunalla, osittain puun takana, ja taustallaan kaunis hämyisä kuusimetsä. Laitoin kameran takaisin kiinni jalustaan ja ujutin sen varovasti ulos kuvausaukosta. Silloin metso astui kokonaan esiin puun takaa, levitti pyrstönsä kauniiksi viuhkaksi ja poseerasi minulle vielä viimeisen kerran, komeampana kuin koskaan. 

Metsän kuningaslintu

Kiitos, komea ja ylväs ukkometso. Tätä kuvaa kannatti odottaa kolme kevättä.



PS. Olen kuvannut soitimen menoa myös riistakameralla, ja noista videoista on tulossa tänäkin vuonna tänne kooste soitimen päätyttyä.