Taskut täynnä

Vuosi sitten kirjoitin, miten löysin metson soitimen melko läheltä mökkiämme. Seurasin jälkiä lumessa, etsin maasta höyheniä ja hiippailin korvat höröllä aamuisessa metsässä.  Kun sitten vihdoin löysin soidinalueen, tuntui kuin olisin päässyt jyvälle tarkoin varjellusta salaisuudesta. Sain tirkistellä korven salaperäistä näytelmää, jota lintujen aateliset metsän kätköissä harjoittivat. Sillä toisin kuin teeret, jotka pulputtavat keväisin kovaan ääneen aukeilla ja näkyvillä paikoilla, soidintavat metsot keskellä suojaisaa metsää, kaukana teistä ja asutuksesta, ja niin hiljaa, että laulu kantautuu parhaimmillaankin vain reilun sadan metrin päähän. Ja jos joku tunkeilija yrittää tulla katsomaan tätä salaista näytelmää, niin äkkiä kukot lopettavat laulunsa ja katoavat metsän siimekseen.  (Hullut metsot ovat tietenkin asia erikseen, ja niiden toilailuja pääsee näkemään helpommin kuin oikeaa soidinta.) Kun vuosi sitten seisoin aamuisessa metsässä, metsojen jylhää laulua...

Siskoni ja minä testasimme pääsiäisenä uusia untuvamakuupussejamme, ja nukuimme yön ulkona, suoraan tähtitaivaan alla. Yöksi oli luvattu kirpakkaa pakkasta, mutta emme antaneet sen lannistaa suunnitelmiamme. Pakkanen merkitsee nimittäin kaunista ja kirkasta yötä, ja tähtiähän me nimenomaan halusimme pehkuistamme tuijotella. Yöpymispaikaksemme valitsimme tutun ja turvallisen mökkijärven, jolta olisi helppo palata mökin lämpöön, mikäli kylmä yllättäisi. Kävelimme illansuussa pienen saaren edustalle ja tamppasimme meille yöpymispaikan valmiiksi. Kasasimme myös pientä lumimuuria petimme ympärille tuulensuojaksi, vaikka yöstä olikin tulossa aika tyyni. Sitten takaisin mökille saunomaan ja syömään oikein kunnon tuhti iltapala. Yölamppumme sieltä jo nousee... Yön pimennyttyä suuntasimme takaisin yöpymispaikallemme, hyvin varustautuneina kylmään yöhön. Lämpömittari näytti lähtiessämme -6 astetta pakkasta. Varusteina meillä oli: -Kolmen vuodenajan untuvamakuupussi (comfort-lämpöt...