Tuiketta ja tanssia muurahaispesässä


Syksyllä tähdet syttyvät pimeän yötaivaan lisäksi myös hämyisiin kuusimetsiin. Ne puskevat esiin maasta pieninä nuppuina, aukeavat tuikkiviksi tähdiksi ja nousevat lopulta ylös liehuhelmaisina metsän henkinä. Näitä ihmetyksiä ei heti ensi näkemältä uskoisi sieniksi...

Sieni
Kaunis kuin kukkanen.

Maatähdet ovat melko harvinaisia ilmestyksiä, eli ihan joka metsässä ei niiden tuiketta pääse ihailemaan. Ne viihtyvät rehevässä maaperässä, ja lisäksi moni lajeista suosii kalkkia, mikä taitaakin olla yksi syy niiden harvinaisuuteen. Nämä näkemäni sienet kasvoivat vanhassa muurahaiskeossa, joka on hyvin tyypillinen kasvupaikka maatähdille. Kyseessä taisi olla lajeista yleisin eli uurremaatähti.



Maatähdet kehittyvät aivan maan rajassa tai jopa maan alla. Ne ovat kuin pieniä vihertäviä munia, jotka puskevat esiin maan uumenista. Munissa on tavallaan kaksi palloa sisäkkäin, joista sisempi kasvaa nopeammin ja saa ulomman kuoren repeämään kauniiksi tähdeksi.


Kuoriutuva maatähti
Kehittyvien maatähtien pinnalla on jotain vihreää sammalta tai mitä lie? Ihan kuin nämä munat olisivat hautoutuneet maan uumenissa vuosikausia.



Hiljalleen sakarat alkavat painua alaspäin ja sieni ponnistaa itsensä ylös maasta. Se nousee varpailleen ja kurkottaa niin korkealle kuin pystyy, levittääkseen itiöitään mahdollisimman kauas.

Silloin maatähti alkaa näyttää enemmänkin leveähelmaiselta ja baskeripäiseltä metsän hengeltä kuin tähdeltä. Melkein kuin jonkinlainen juhlakansa olisi vallannut muurahaiskeon.

Nousevia maatähtiä.


sieni
"Tanssivaa juhlakansaa"
Tällä sienellä oli mekossaan helmiä.

Maatähdet eivät mätäne syksyn mittaan kuten useimmat sienet, vaan kuivuvat ja säilyvät hyvinä kenties vuosikausia. Ainakin tuossa muurahaiskeossa oli myös viime vuotisia (ja ehkä vanhempiakin) sieniä, jotka olivat yhä varsin hyvässä kunnossa.


Viime vuoden sieniä.


sieni
Tyylitietoinen metsän henki,
yllään baskeri ja liehuva leninki.
Maatähti
Tanssiva sieni.


Kuvasin myös time lapse -videon, jossa maatähdet syttyvät muurahaispesään. Video on kuvattu vanhalla riistakameralla, joka on suunniteltu hieman suurempien ja kauempana olevien olentojen kuvaamiseen, joten kuvanlaatu ei valitettavasti ole paras mahdollinen. 



Tästä maatähtiesiintymästä kuulin kesällä eräältä tutultamme, ja suuntasin sitten tietenkin heti syksyllä katselemaan ja kuvaamaan näitä ihmeellisiä sieniä. Tiesin kyllä jo ennestään, että Vuorenkylässä on joskus ollut maatähtiä, tai ainakin erään vanhan ja ränsistyneen luontopolun varrella on niistä kertova opastaulu. Mutta nuo luontopolun maatähdet ovat tainneet jo aikoja sitten kadota, tai ainakaan minä en ole koskaan siellä maatähtiä nähnyt. 

Nyt olen katsellut muurahaiskekoja hieman tarkemmalla silmällä, ja löytänyt Vuorenkylästä myös toisen pienen maatähtiesiintymän. Tosin tuossa paikassa on vain muutama hyvin vanhan näköinen maatähti, eli taitaa olla sielläkin sienten juhlat jo juhlittu.




sieni
Tämä taisikin olla maa-aurinko...



Mielestäni on mielenkiintoinen sattuma, että entisaikoina metsän väen uskottiin viihtyvän erityisesti muurahaispesissä. Luultavasti tämä uskomus ei ole saanut alkuaan maatähdistä (tai kukapa sitä tietää?), mutta joka tapauksessa minusta on hauska kuvitella metsän haltioiden tanssivat muurahaiskeon huipulla, kun katselen näitä satumaisia sieniä.





Seuraa somessa:





https://www.facebook.com/taskuttaynna/?ref=aymt_homepage_panelhttps://fi.pinterest.com/taskutaynna/https://www.instagram.com/anniinie/

Kommentit

  1. Aika hyvä toi video! Maatähtiä näkee harvoin. Itsekin muistan törmänneeni niihin ehkä vain kerran.

    VastaaPoista
  2. Uusi, upea tuttavuus minulle. Aivan mahtava video!

    Iso kiitos tästä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä, mukava kuulla että oli mielenkiintoinen postaus :)

      Poista
  3. Oho..tuollaisista maatähdistä en ollut koskaan kuullutkaan:) Onpas jänniä.. tosiaan kuin hienot balleriinamekot olisi sienien päällä:) Tämä sinun blogisi on todellinen aarre..joka kerta innolla odotan mitä täältä löytyy!!♥ Leppoisaa loppuviikkoa sinne♥

    VastaaPoista
  4. Ihan uusi tuttavuus minulle. Kiitos, kiintoisa postaus ja kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät tosiaan kovin yleisiä ole... Ja kiva kuulla että oli mieleinen postaus :)

      Poista
  5. Olipas tämä mielenkiintoinen postaus, kiitos tästä. Ihan uusi tuttavuus minulle.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti