Avaraa luontoa livenä: kyyn synnytys

Koin viime viikonloppuna todellisen Avara luonto -hetken. Satuin nimittäin osumaan sopivasti paikalle kyyn synnytykseen. Tiedän, että käärme josta tulee ulos lisää pieniä käärmeitä on viimeinen asia, minkä moni ihminen haluaa koskaan nähdä, mutta itse olin aika innoissani kun pääsin todistamaan tätä tapahtumaa. 

Lauantaina oli lämmintä ja aurinkoista, joten päätin lähteä lähellä mökkiä sijaitsevalle "Palomäelle" katsomaan ja kuvailemaan ruskaa. Itse asiassa toivoin kyllä näkeväni samalla reissulla myös kyyn, sillä niitä on melko usein tullut vastaan tuon kivikkoisen mäen rinteillä. Jätin siis koirat kotiin ja jaloissa oli tietenkin saappaat, kuten aina kun olen liikkeellä luonnossa.

Ensimmäisen kyyn näin melkein heti poistuttuani tieltä. Jes, löysinhän minä täältä käärmeen, riemuitsin jo tuossa vaiheessa. Huipulla tuli vastaan toinen käärme. Se oli suuri ja ruskea ja kiemurteli ylös varvikkoista rinnettä. Otin muutaman askeleen lähemmäs, ja silloin edestäni luikerteli piiloon pieni ruskea matonen, jota en ollut aluksi edes huomannut. Se oli pikkuruinen, vain lyijykynän kokoinen kyynpoikanen.

Kuvaa ottaessani en edes huomannut pientä kyynpoikasta isomman käärmeen vierellä.

Suuntasin katseeni jälleen kohti suurta kyytä, pohtien oliko poikanen juuri syntynyt vai oleiliko se muuten vain suuren naaraskyyn seurassa. Ruskea kyy oli osittain varvikon alla piilossa, mutta suureksi ilokseni jostain raosta pilkisti sen hännänpää, jonka alta putkahti juuri maailmaan toinen pieni käärmevauva. Ei voi olla totta, ajattelin. Miten minä eksyin keskelle Avaraa luontoa?

Vastasyntynyt kyynpoikanen

Nousin hiljaa läheiselle kivelle istumaan, jotta näkisin kyyn paremmin. Tuuli puhalsi sopivasti käärmeestä minuun päin ja uskoin, ettei kyy ollut tietoinen läsnäolostani. Ainakin se vaikutti rauhalliselta, käänsi minunlle selkänsä ja kiemurteli pian hieman näkyvämmälle paikalle.

Yhteensä kolmen poikasen syntymän ehdin siinä nähdä ja yhdestä synnytyksestä sain aika hyviä kuviakin.  

Useimmat kyykäärmeiden heimoon kuuluvat käärmeet hautovat munat mahassaan ja synnyttävät poikaset "elävinä", munien kuoriuduttua ensin emon sisällä. Rantakäärme taas munii kuten suurin osa muistakin maailman käärmelajeista. Oikeastaan synnyttäminen on aika hyvä järjestely täällä pohjoisessa eläville käärmeille. Käärmeen munat haudotaan auringon lämmöllä, ja paljon tehokkaammin ne hautoutuvat äitikäärmeen mahassa kuin maassa, kun käärme voi aina vaihtaa loikoilupaikkaansa auringon mukaan.

Hautominen on rankkaa ja paljon aurinkoenergiaa vaativaa puuhaa, joten tässä kylmässä maassa jokainen hetki auringossa on hautovalle naaraalle kallisarvoinen. Se ei väistä paikalle sattuvaa marjastajaa tai sienestäjää, ja kaikkein kummallisinta on, ettei se juuri syö koko kesänä. Pohjoisissa maissa kyynaaraat lisääntyvät vain joka toinen vuosi. Lisääntymisvuosinaan ne todellakin keskittyvät vain poikasten hautomiseen, ja seuraavana vuotena ne sitten syövät ja kasvavat. Aikamoisia uhrauksia joutuvat kyyäidit tekemään lastensa vuoksi! 

Mutta synnytyksen jälkeen ahkera holhous sitten loppuu ja kyylapset ovat aivan omillaan. Nämä pikkukyyt suuntasivat heti aurinkoon lämmittelemään, paitsi yksi kävi ensin vähän kiehnäämässä äidin kyljessä. Haluaisin kuvitella, että se kävi sanomassa hyvästit ja hakemassa hieman rohkaisua ennen lähtöä omille teilleen.

Synnytyksen jälkeen äitikäärme asettui lepäämään aurinkoiselle paikalle. Se tuli aika lähelle minua ja tässä vaiheessa varmistuin siitä, ettei se tainnut todellakaan tietää että olin ollut siinä katselemassa. En siis usko häirinneeni synnyttävää kyytä.

Kun kaikki toiminta oli ohi, maltoin katsella tarkemmin kiveni ympärillä loikoilevia poikasia. Ne olivat mielestäni jollain tapaa aivan äärettömän suloisia. Niillä oli tiettyjä vauvamaisia piirteitä, mutta kuitenkin yhdistettynä kyyn tuimaan olemukseen, eli ne näyttivät vähän sellaisilta äkäisiltä vauvoilta. Niiden nahka oli hyvin pehmeän näköinen, ja kun ne kietoivat itsensä pienelle suloiselle kerälle olisi minun melkein tehnyt mieli ottaa ne kämmenelleni. 

Kyyt syntyvät ilmeisesti kaikki ruskeina ja saavat lopullisen värinsä myöhemmin kasvaessaan. Poikasista pystyi kuitenkin jo nyt löytämään hyvin eri sävyisiä yksilöitä, ja osa niistä oli jopa melko harmahtavia.

Lähtiessäni pois voisi sanoa, että pikkukyitä suorastaan vilisi jaloissani. Jotkin poikasista olivat jo toipuneet maailmaantulon järkytyksestä ja vilahtivat karkuun nopeasti kuin sisiliskot (en ole koskaan nähnyt yhtä nopeita käärmeitä!), mutta toiset vain nököttivät hiljaa kerälle käpertyneinä, kenties vielä hieman hämillään tästä uudesta maailmasta. Laskin että olisin nähnyt siellä yhteensä seitsemän pikkukyytä, mutta voi olla että laskin jonkin liikkuvaisen kyyn kahteen kertaan, tai toisaalta on hyvinkin mahdollista etten löytänyt varvikkoisesta maastosta kaikkia poikasia.

Tiesin tietenkin jo tuolla paikan päällä, ettei synnyttävää kyytä pääse kovin usein näkemään, mutta näyn koko harvinaisuus paljastui vasta kun pääsin mökille ja aloin etsiä lisää tietoa kyyn synnytyksestä. Suomeksi google-kuvahaulla ei oikein löytynyt kuvia synnyttävästä kyystä, ja englanniksikin tuli ihan vain muutama otos. Kuulin, ettei moni käärmeitä aktiivisesti harrastavakaan ole päässyt koskaan näkemään kyyn synnytystä luonnossa. Aikamoinen luontokokemusten lottovoitto sattui siis osumaan kohdalleni!

Kyyhyn liittyy paljon urbaaneja myyttejä, joista osa koskee myös synnytystä ja poikasia. Yleinen uskomus on, että kyyn poikaset ovat paljon vaarallisempia ja myrkyllisempiä kuin aikuiset kyyt. Ne eivät vielä osaa säännöstellä myrkkyrauhastaan vaan tyhjentävät purressaan koko rauhasen sisällön, kun taas aikuiset kyyt voivat käyttää vain pienen osan  myrkystään tai purra myrkyttömästikin. Lukemani perusteella erot eri kokoisten kyiden puremissa eivät kuitenkaan ole niin suorasukaisia, sillä vaikka pikkukyy tyhjentäisikin purressaan koko pienen myrkkyrauhasensa sisällön, ei se välttämättä ole sen suurempi määrä myrkkyä kuin murto-osa ison kyyn myrkystä. Lisäksi nykyään ei olla ihan varmoja siitä, että osaako kyy säännöstellä myrkkyään jo pienenä vaiko ei. Mutta joka tapauksessa on niitä kyitä varottava kaiken kokoisina, sillä myrkyllisiä ne ovat kaikki. Ja ovathan ne poikaset vikkeliä ja hankalasti huomattavia, eli ainakin siinä suhteessa voivat olla isoja kyitä vaarallisempia. 

Toisen vanhan uskomuksen mukaan kyy kiipeää synnyttämään puuhun ja pudottaa poikasensa sieltä alas maahan. Muuten nämä supermyrkylliset kyylapset muka tappaisivat emonsa saman tien. Kyy saattaa kyllä synnyttäessään ottaa tukea oksista ja varvuista, eli siinä mielessä myytissä on jotain perääkin. Syynä tälle kiipeilylle on kuitenkin painovoiman hyödyntäminen synnytyksessä, sillä kyyllä on hyvin heikot vatsalihakset. Näkemäni naaraskyy ei kiivennyt puuhun tai oksalle, mutta kyllä sekin luikerteli synnyttäessään rinnettä ylöspäin. Ja kyyvauvat eivät todellakaan hyökänneet emonsa kimppuun.

Nämä pikkukyyt syntyivät hyvin myöhään, vasta syyskuun puolenvälin jälkeen, johtuen varmasti viileästä kesästä. Yleensä kyyt synnyttävät elo-syyskuun vaihteessa, ja vaipuvat horrokseen syyskuun lopussa. Näillä kyylapsilla ja niiden äidillä on siis melko vähän aikaa voimistua ennen pitkää ja rankkaa talvea, joten saa nähdä miten niiden käy. Onneksi nyt on sentään luvattu lämpimiä ilmoja, sillä kyyt tarvitsevat ainakin kymmenen asteen lämpötilan pystyäkseen sulattelemaan ruokaansa.

Kävin vielä seuraavana päivänä näyttämässä kyynpoikasia siskolleni ja isälleni. Löysimme pari poikasta samalta paikalta, ja iso naaraskyykin siellä paistatteli auringossa pulskassa kunnossa. Luulimme tuolloin tuota kyytä edellispäivän äitikäärmeeksi, mutta kuten viisaammat kommenteissa minua valistivat, olikin kyseessä eri yksilö. 

Päivän ikäinen kyy

Lueskelin hieman lukuja kyiden lisääntymisestä. Kyynaaras saavuttaa sukukypsyyden vasta kolmevuotiaana, ja synnyttää aluksi 4-6 poikasta. Vanhempana eli 7-10 vuoden iässä se saa 10-12 poikasta. Ne lisääntyvät vain joka toinen vuosi ja Lapissa vielä sitäkin harvemmin. Poikasista suuri osa kuolee jo ensimmäisenä talvenaan, sillä horrostaminen on kyylle raskas koettelemus. Tämän lisäksi monet linnut ja ihmiset tappavat kyitä ja jää niitä hurjasti myös autojen alle.

Yritin laskeskella, miten monta auton alle jäänyttä kyytä olin itsekin nähnyt viime kesänä. Ainakin viisi, ehkä enemmänkin. Tämän lisäksi moni on varmasti päätynyt lintujen tai ihmisten kynsiin. Näistäkin näkemistäni poikasista valtaosa ehtii kuolla jo ennen ensi kesää, ja tuo kyyäiti synnyttää seuraavan kerran vasta kahden vuoden kuluttua.

Mietin, että eipä ole ihme että kyyt ovat vähentyneet suuresti maassamme, sillä niin hitaasti ne lisääntyvät, ja niin runsain määrin ne kuolevat. Suomi on Länsi-Euroopan ainoa maa, jossa kyy on vieläkin lainsuojaton. Nyt alkaisi kyllä olla jo korkea aika rauhoittaa kyy pihapiirin ulkopuolella, sillä  kyyt ovat viime vuosikymmeninä vähentyneet radikaalisti Suomessa. Kyillä on jo ihan tarpeeksi vaikeaa selvitä ja lisääntyä tässä kylmässä maassa ja liikenteen seassa ilmankin, että ihmiset vielä niitä tarkoituksella vainoavat.

Lähteet/lisälukemista:

Suomen luonto: Kyiden puremissa on eroja

Suomen luonto: Nuori kyy ei ole vanhaa myrkyllisempi

Suomen luonto: Kyypienokaisia tekeillä
Yle: Kyyt syntyvät myrkyllisinä
IS: 11 kyytä köllötteli rinteessä

Seuraa somessa: