Tekstit

Näytetään tunnisteella Kotimaan matkailu merkityt tekstit.

Maalauksellinen Kuusamo

Kuva
Niin monta vaaraa jonka huipulle haluaisin kiivetä, niin monta koskea ja köngästä joiden kuohuja tahtoisin päästä kuuntelemaan. Ja vain muutama päivä aikaa Kuusamossa. Hieman tuossa luontokohteiden yltäkylläisyydessä oli vaikeuksia valita missä sitä kävisi, varsinkin kun osa porukasta halusi ehtiä myös kalastaa ja käytössä oli vain yksi auto. Lisäksi kuumuus rajoitti menemisiä pikkuisen, sillä helteellä ei todellakaan jaksanut olla liikkeellä ihan koko päivää. Lopulta saimme kuitenkin mahdutettua reissuumme kaikenlaista jylhää luontoa, kuten Kiutakönkään kuohut, Jyrävän hyppivät taimenet, Konttaisen ja Pähkänäkallion maalaukselliset näköaoalat ja Riisitunturin tykkylumen runtelemat puut. Kiutakönkäällä ihmettelemässä veden voimaa. Auringonlaskun jälkeen tällä suositulla nähtävyydellä ei muita ihmisiä näkynyt, ja lämpötilatkin olivat jo ihan siedettävät. Hiidenkirnu - näitä Kiutakönkäällä riitti! Kiutaköngäs Konttaisen körmymäinen profiili näytti suorastaan k...

Pohjoisen maisemat ja etelän lämpö

Kuva
Saapuessamme vuokramökillemme Kuusamoon oli aurinko juuri laskeutumassa vastarannan taakse ja tyyni järvi hehkui kullanoranssina. Pihassa näkyi poronpapanoita ja pian naavaisiin rantakuusiin ilmestyi vielä kuukkeli toivottamaan meidät tervetulleiksi. Ilmassa oli heti aistittavissa selvää pohjoisen tuntua, vaikka ilta olikin yhä lämmin helteisen päivän jäljiltä eikä hyttysiäkään juuri pyörinyt ympärillä. Tällainen näky meitä oli vastassa saapuessamme perille!   Pohjoisen maisemat ja etelän lämpö. Näin isä kuvaili matkaamme reissun päätteeksi ja mielestäni se oli niin osuva ilmaisu, että laitoin sen tämän postauksen otsikoksi. Välillä tuli melkein sellainen olo kuin olisi etelänmatkalla, kun koko ajan piti käydä uimassa viilentymässä, keskipäivällä "vietettiin siestaa" ja illalla heräiltiin uudestaan kun jaksoi vähän liikkuakin. Onneksi vuokramökkimme ranta oli kuitenkin oikein ihana, pohja luonnonhiekkaa ja vesi kristallinkirkasta. Mikäs siinä oli uiskennellessa. ...