Koirista odotetuimmalle

 


Voi et tiedäkään, 

kuinka olen sinua odottanut.

Oikeastaan koko ikäni tiesin,

että jokin päivä saapuisit elämääni,

ja viime talvesta lähtien olen sinua etsinyt.

Kun kesällä sydämeeni jäi vielä koiran muotoinen aukko,

aloin odottaa sinua kahta kovemmin.

Maailman parhaan koiran paikka oli jälleen auki.


Hassua kyllä,

sinun piti alunperin olla pieni terrieri.

Sillä tiedättehän,

pienet tassut tuovat sisälle vähemmän kuraa,

pienet kuonot jättävät ikkunaan pienempiä nenänjälkiä.

Lyhyillä jaloilla ei yllä varastelemaan pöydiltä,

ja pieni koira mahtuu kätevästi kainaloon tai täyteen pakattuun autoon.


Vaan jotenkin siinä kävi niin,

että kun sinut vihdoin löysin,

olitkin iso sekarotuinen koira.

Ja se tuntui sitten kuitenkin oikealta valinnalta,

minun koiraltani.

Sillä isoilla koirilla on paitsi isot tassut,

usein myös suuri ja lempeä sydän.

Pitkät jalat kantavat kauas hankalassakin maastossa,

ja isossa koirassa riittää mitä halata.

Ja olihan se sydämeen jäänyt aukkokin suuren koiran muotoinen.

Näin sinussa jotain samaa kuin tuossa menettämässäni kaverissa:

spanielin ystävälliset silmät,

metsästysrodun sitkeyttä.

Mutta kaikkein parasta on,

että sinussa on myös paljon omaa ja uutta,

kuten pitääkin.


Eli tervetuloa kura, karvat ja suuret kuononjäljet ikkunoissa.

Tervetuloa kotiin,

Hemmo.

Ensimmäinen ikioma koirani,

ja elämäni kolmas puolispanieli.



Hemmo, lyhytkarvaisen saksanseisojan ja englanninspringerspanielin rakkauslapsi.


Retki lumisessa metsässä oli liian rankka pienelle koiranalulle. Onneksi Hemmo kulkee vielä kätevästi sylissä, ja kunhan se tuosta kasvaa, niin se kulkee mukana vieläkin kätevämmin. Isona siitä nimittäin pitäisi tulla uskollinen retkikaveri, jota ei paljoa tarvitse kanniskella.







Kommentit

Lähetä kommentti