Vedenjakajalla

 


En ollut koskaan ollut kovin kiinnostunut vesien virtauksista: 
mistä joet saivat alkunsa, mihin ne päätyivät. 
En, ennen kuin kävin Värriötunturilla, 
Tuntsan suurella vedenjakajalla. 
Kokonaisen päivän kuljin pitkin tunturin pitkää selkää, 
kuutoshuipulta neloselle ja takaisin. 
Katselin rinteiltä sikiäviä tunturipuroja, 
kuinka ne ilmestyvät maan pinnalle kuin tyhjästä, 
kasvoivat ja helkkyivät iloisina alas rinteitä pitkin, 
kohti suurempia jokia ja kaukaisia meriä.
 
Ja jokaisen puron alku oli kaunis ja ihmeellinen, 
aivan kuten syntymä maailmassa ylipäätään on.
Siinä missä alkoi vesi, alkoi elämä.
Karu rakka ja nummi vaihtuivat kukkiin, vehreyteen ja pörriäisiin.
Kuin keidas keskellä autiomaata.
Ja mitä pidemmälle puro ehti,
mitä suuremmaksi se kasvoi,
sitä enemmmän elämää se säteili ympärilleen.

Tämän tunturin vedet laskivat kolmeen suuntaan, 
kulkivat kolmea jokea pitkin, 
ja päätyivät lopulta kolmeen eri mereen. 
Seisoin tärkeällä vedenjakajalla, 
rajapinnalla,
jokien alkulähteellä.
Ja siinä paikassa minä ymmärsin sen,
veden kiertokulun, ja virtojen kauneuden.

Tuosta ylös kohti huippua, rakkakiveltä toiselle.

Kairan toisella puolen näkyy Korvatunturi, jossa vaelsin pari viikkoa aiemmin

Kapustarinta

Tuntsajoen alku


Kullero



Ei nimi autiotupaa pahenna


Kommentit