Taskut täynnä

Ajattelin etukäteen, että Lapin vuodenajoista kesä tarjoaisi minulle kaikkein vähiten uutta ja yllättävää, sillä olivathan lähes kaikki aikaisemmat pohjoisen reissuni sijoittuneet juuri kesäaikaan. Ja ehkä juuri sen vuoksi se minut niin yllättikin. On kuitenkin eri asia elää Lapin kesää yksittäisen viikon ajan kuin nähdä miten se alkaa, etenee ja loppuu. Ja ennen kaikkea, ymmärtääkseen Lapin kesän todellisen, haikean kauneuden, on ensin koettava pitkä ja ankara talvi. Lapin kesä on lyhyt ja vähäluminen Saappaat vai sukset, mietin lähtiessäni metsään toukokuun viimeisellä viikolla. Päädyin sitten kuitenkin jälkimmäisiin, sillä onhan se meno joutuisampaa suksilla, ja hiihtäminen shortseissa kuulosti aika hauskalta kokemukselta. Loppujen lopuksi se olikin ihan hyvä valinta, sillä paikoin lunta oli vielä saappaan varren verran. Ilma oli lämmin, puro pauhasi, sukset suhisivat ja kimalaiset ja kaukainen moottorikelkka pörisivät. Kesän ja talven äänet sekoittuivat toisiinsa. Hii...

Puinen viitta osoittaa pienelle, heinittyneelle parkkipaikalle. Olemme vähällä ajaa risteyksestä ohi, niin huonosti sekä viitta, sen teksti että itse risteys erottuvat ympäristöstään. Parkkipaikalla kiveä vasten on asetettu nojaamaan kyltti, jossa on käsin kirjoitettu teksti "kalliot" ja eteenpäin osoittava nuoli. Ei heti uskoisi, että tästä lähtee polku Fennoskandian suurimmalle kalliomaalausseinämälle. Saraakallio löydettiin virallisesti 70-luvulla, mutta maalaukset olivat toki olleet paikallisten tiedossa jo tätä ennen. Tuolloin raivattiin parkkipaikka tien varteen, kallioille merkittiin polku ja paikalle tuotiin maalauksista kertova info-taulu. Alkuinnostuksen laannuttua Saraakallio painui kuitenkin unohduksiin. Info-taulukin lahosi ja vietiin lopulta pois.  Seuraamme merkittyä polkua ja saavumme Saraakallion laelle. Reittimerkit päättyvät, ja eri suuntiin lähtee epämääräisiä pieniä polkuja. Kalliomaalaukset sijaitsevat epäilemättä jossakin tämän jyrkänteen ala...

Kalliomaalaukset ovat jo itsessään mielenkiintoisia, mutta myös niiden ympäristöt ovat mielestäni äärimmäisen kiehtovia. Maalaukset  sijaitsevat yleensä jylhissä kallioissa veden äärellä, paikoissa, jotka ovat olleet muinaisille ihmisille pyhiä. Ja jotenkin sen pyhyyden ja voiman pystyy aistimaan vielä tänäkin päivänä.  Pyhänpään maalaukset olivat siskoni selän takana kallioseinässä, joka ei näy kuvassa. Pyhänpään kalliomaalaukset sijaitsevat linnuntietä melko lähellä mökkiämme, mutta välissä on tuo pieni lätäkkö nimeltä Päijänne, mikä pidensi matkaamme reilusti. Kyseessä ei ole mikään tunnettu kohde eikä maalauksille vie edes polkua, mutta kun se kerran tuossa melko lähellä oli, päätimme kiertää Päijänteen toiselle puolelle sitä katsomaan. Itse kalliomaalaus oli hyvin himmeä, ja käsittelemättömissä kuvissa niitä ei juuri edes erottanut. Silmä kuitenkin näkee maalaukset kameraa paremmin, ja paikan päällä kuvat olivat haaleudestaan huolimatta ihan hyvin hahmote...

Ensimmäisen kerran näin lapinpöllön sienimetsällä, useita vuosia sitten. Komea suuri pöllö lähti lentoon sammaleisesta maasta ja istahti kuusen oksalle. Sain minä siitä jotain kuviakin, mutta sen verran huonoja ne olivat, etten niitä viitsi tähän postaukseen etsiä. Myöhemmin eräs lintuharrastaja kertoi, että lapinpöllön kohtaaminen metsässä on melko harvinaista, ja varsinkin kun oltiin Etelä-Suomessa. Yleensä näitä lintuja pääsee näkemään vain silloin, kun myyriä on vähän ja nälkiintyneet pöllöt siirtyvät peltojen laidoille metsästämään. Lappiin muutettuani pääsin näkemään lapinpöllön uudelleen, ja sittemmin tästä on kehkeytynyt varsinainen lapinpöllöjen vuosi. Työkaverini kertoi, että hänen työmatkansa varrella näkyi usein suuri pöllö, ja olihan se sitten minunkin lähdettävä sitä etsimään. Kyseinen lapinpöllö löytyikin, mutta lintu sattui olemaan juuri pienillä nokkaunilla. Kuvia tuli siis vain nukkuvasta pöllöstä, mutta toisaalta hauskoja olivat nekin kuvat. Myöhemmi...