Tekstit

Näytetään tunnisteella orava merkityt tekstit.

Not in Kansas anymore: maalaistyttö kuvaamassa kaupunkiluontoa

Kuva
Otin kameran mukaan Helsinkiin ja lähdin kuvaamaan vaihteeksi vähän kaupunkiluontoa. Aiemmin olen siis napsinut luontokuvia vain mökillämme Vuorenkylässä, joka on sellainen noin 200:n (?) asukkaan pikkukylä pitkän ja kuoppaisen hiekkatien päässä. Siellä eläimet eivät ole juurikaan tottuneet ihmisiin, ja oravatkin ovat sellaisia metsäoravia, jotka menevät suorastaan kauhusta kankeiksi aina ihmisen kohdatessaan.  Hieman oli siis kummallista kuvailla Helsingin puolikesyjä oravia ja lintuja, jotka olivat kuin ammattimalleja ja suorastaan rakastivat ihmisiä ja kameraa. Siinä ei todellakaan oltu enää Kansasissa... Päätin suunnata näin alkajaisiksi oikeaan luontokuvaajien paratiisiin, jossa kuka tahansa voi nykyään olla orava-tai lintukuiskaaja. Kyseessä on tietenkin Seurasaari, jonka hurmaavat oravat ovat tulleet varsin tunnetuiksi Konsta Punkan luontokuvissa. Tänä päivänä Seurasaari onkin hyvin suosittu paikka helsinkiläisten luontokuvaajien keskuudessa.  Oravia ...