Nuuskamuikkusen lähtö

- Juuri näin me istuimme keväälläkin, sanoi Muumipeikko. - Olimme ensimmäistä päivää hereillä talviunen jälkeen. Kaikki toiset nukkuivat vielä.
Nuuskamuikkunen nyökkäsi. Hän istui ja laittoi kaislalaivoja, joiden hän antoi purjehtia virran mukana.
- Minne ne menevät? kysyi Muumipeikko.
- Sellaiseen paikkaan, missä minä en ole, Nuuskamuikkunen sanoi. Ja laiva toisensa jälkeen kääntyi joen mutkassa ja katosi näkyvistä.
- Minulla on suunnitelma, Nuuskamuikkunen sanoi. - Mutta siinä ei voi olla kahta, ymmärräthän.
Muumipeikko katsoi hyvin pitkään häneen. Sitten hän sanoi: - Sinä aiot lähteä.
Nuuskamuikkunen nyökkäsi.
He istuivat hetken ja heiluttelivat jalkojaan joen yläpuolella puhumatta mitään. Joki virtasi lakkaamatta heidän allansa, kauas niihin tuntemattomiin paikkoihin, joihin Nuuskamuikkunen kaipasi ja jonne hän lähtisi aivan yksin.
...
- Viivytkö kauan poissa? Muumipeikko kysyi.
- En, sanoi Nuuskamuikkunen. Ensimmäisenä kevätpäivänä olen täällä jälleen ja vihellän ikkunan alla. Yksi vuosi kuluu nopeasti!
- Niin, sanoi Muumipeikko. - Hei sitten.
- Hei, hei, sanoi Nuuskamuikkunen.
Muumipeikko jäi sillalle. Hän näki Nuuskamuikkusen muuttuvan pienemmäksi ja pienemmäksi ja hävivävän lopulta hopeapajujen ja luumupuiden sekaan. Mutta hetken kuluttua hän kuuli huuliharpun äänen. 
- Nyt hän on iloinen, Muumipeikko ajatteli.

(Lyhennelty Taikurin hattu-kirjasta)

Joululomalla oli loistavat lumiukkokelit, joten päätimme siskon kanssa tehdä lumiveistoksia mökkipihaan. Aluksi ideat tuntuivat olevan vähissä, emmekä meinanneet millään keksiä mitä tekisimme, kunnes sisko ehdotti Nuuskamuikkusta onkimaan rantakivelle. Minä lisäsin suunnitelmaan vielä Muumipeikon siihen viereen, sillä ovathan nuo kaksi varsin sydäntälämmittävä parivaljakko Muumikirjoissa. 

Katsellessani valmista luomustamme mietin, ettemme olisi voineet paljon osuvammin veistoksen aihetta valita. Näin [eteläisen Suomen] talven kynnyksellä mieleen tuli väistämättä tuo ylläoleva kohta, jossa Nuuskamuikkunen lähtee etelään. Ja kuten Nuuskamuikkusen, myös minun oli jälleen lähdettävä, tosin oma suuntani oli etelän sijasta pohjoiseen, talvea kohti. Sekä veistoksesta että sen tekijöistä löytyi siis kaksi hyvää ystävystä hiukan ennen hyvästejä.

Oltuani pari päivää Sallassa äiti lähetti kuvan pieneksi möykyksi sulaneista veistoksistamme. Nuuskamuikkunen oli lähtenyt.