Arvoitus menneisyydestä

Kerran, kauan sitten, muinainen kulkija pysähtyi erään saaren edustalle ja maalasi rantakallioon kolme hirveä. Oliko kulkija pyyntionnea tavoitteleva metsästäjä vai ihan oikea shamaani, sitä emme tiedä, mutta todennäköisesti maalaukset eivät olleet pelkkää taidetta. Ne liittyivät johonkin tärkeään taikarituaaliin.

Vuosituhansia myöhemmin matkasimme tuohon samaiseen saareen, joka tunnetaan nykyään nimellä Avosaari. Sinne ei ole mökiltämme matkaa kuin kymmenisen kilometriä, mutta jostain syystä emme olleet käyneet siellä aikaisemmin. Tosin täytyy sanoa, ettei Luhangan Avosaari ole mikään mainostettu turistikohde, vaan veljeni huomasi kalliomaalaukset vasta jokunen vuosi sitten tutkiessaan lähialueen karttaa. Lisäksi maalaukset sijaitsevat Päijänteellä saaressa, joten paikalle pääsyyn vaaditaan joko hyvät jääkelit tai vene. 

En ollut koskaan ennen nähnyt kalliomaalauksia, ja mielikuvani oli, että ne olivat haaleita ja hankalasti hahmotettavissa. Netissä moni Avosaarta tunnetummissa paikoissa vieraillut kirjoitti, etteivät maalaukset todellisuudessa näkyneet lähellekään yhtä hyvin kuin kuvissa, joissa oli käsitelty värejä. Lisäksi eräs tuttumme kertoi, ettei ollut nähnyt mitään maalauksia järveltä käsin Avosaaren luona veneillessään. Odotukseni näiden kalliomaalausten suhteen eivät täten olleet kovin korkeat.

Kävellessämme jään poikki minulle tuli kuitenkin hyvä tunne tästä retkestä. Aurinko oli hiljalleen laskemassa, Kammiovuori kohosi jylhänä vasemmalla puolellamme ja lumilaikkujen lomassa hohti sileä jää. Ilmassa oli jotain erityistä.

Kaunis Päijänne.

Kiersimme jäätä pitkin Avosaaren toiselle puolelle, jossa kalliomaalaukset sijaitsivat Varpusenlinna-nimisessä kalliomuodostelmassa. Saaren lounaiskulman salmessa virtasi sula vesi ja jouduimme rämpimään rannan puolella, mutta muuten jää oli vahvaa ja hyvässä kunnossa.

Kalliomaalaukset sijaitsevat kallion oikeassa reunassa.

Puut olivat kasvaneet hieman kalliomaalausten peitoksi, mutta kiivettyämme louhikon yli pääsimme ihastelemaan maalausta lähempää. En tiedä, johtuiko se laskevan auringon valosta vai lämmön aiheuttamasta pienestä kosteudesta, mutta maalaus suoraastaan hehkui kirkkaan punaisena. Yksi hirvistä näkyi selkeästi, toinen erottui haaleana laikkuna ja kolmannesta oli jäljellä vain pala sieltä ja täältä. Mielikuvituksen avulla pystyi kuitenkin yhdistämään puuttuvat palat ja hahmottamaan kaikki kolme hirveä. 

Tätä kuvaa ei ole käsitelty ollenkaan, mutta luonnossa silmä hahmotti maalaukset vielä kameraa paremmin. 

Sama kuva, mutta punaista korostettu. Vasemmalla on parhaiten säilynyt hirvi (tai hirvivene). Ylimmästä hirvestä erottuu selkeimmin turpa , mutta myös vartalo näkyy himmeänä. Kolmannen hirven etu- ja takaosa ovat juuri erotettavissa aivan kuvan oikeassa alakulmassa. Kaikki hirvet katsovat vasemmalle.

On mielenkiintoista, että jokainen hirvi on erilainen. Ylin hirvi on täyteisesti maalattu, kun taas pahiten tuhoutunut hirvi lienee ollut ääriviivamaalaus. Parhaiten erottuva kuva saattaa olla hirven ja veneen yhdistelmä eli vene, jolla on hirven pää ja jalat. Tämän lisäksi veneen kyydissä on jotain, mitä me nykyihmiset emme oikein ymmärrä. Sitä on veikattu toiseksi hirveksi tai miehistöksi ja pieneksi veneeksi, minulle siitä tuli mieleen purje ja siskoni totesi sen olevan sellainen kiinalainen portti. 

Toisaalta parhaiten säilynyt maalaus on tulkittu myös paksuksi ja pienipäiseksi hirveksi, jonka ruumis on jaettu viivoilla osiin, mitä lie se sitten merkitseekään. Vastaavanlaisia rakenteita on löydetty myös Ruostsista ja Norjasta, mutta Suomessa niitä ei ole muualla. Tällä tavalla tarkasteltuna kuva näytti minusta lihavalta satuloidulta hirveltä. 

Kenties hirven ja veneen yhdistelmä.

Katsellessani maalauksia ajatukseni kulkivat esi-isiemme maailmaan. Pohdin, mikä oli tehnyt juuri tästä paikasta heille pyhän ja tärkeän. Kuka hirvet oli maalannut, ja mikä niiden merkitys oli ollut. Oliko maalaaja ollut kenties shamaani, jonka siirtymistä eläimen hahmoon hirvivene kuvasi, vai maalattiinko hirvet tuomaan onnea metsästäjille. Miltä tämä maailma oli näyttänyt esi-isiemme silmissä, kun vedenpinta oli nykyistä korkeammalla, luonto oli oikeasti villiä ja luonnonilmiöt ja elämä selitettiin taian eikä tieteen avulla.

Ja miten hassulta tuntuikaan tuolla ajatusten aikamatkalla, että tämä syrjäinen Keski-Suomen kolkka oli ollut aikoinaan suuren ja tärkeän "valtatien" varrella. Kylläpä maailma on muuttunut. 

Tämä oli pieni ja tuntematon kalliomaalaus, mutta silti se teki minuun suuren vaikutuksen. Se ei ollut vain kuva kalliossa, vaan kiehtova arvoitus kaukaa menneisyydestä. Pitää varmaan tulevaisuudessa käydä katsomassa kalliomaalauksia muuallakin.

Ajaessamme takaisin mökille näimme viisi hirveä, mikä on enemmän kuin olen koskaan ennen nähnyt yhdellä kertaa. Taisi kalliomaalauksessa olla vielä muinaista taikaa jäljellä...

Lisää Avosaaren kalliomaalauksista Ismo Luukkosen ja finnican sivuilla.